Mijas miellytti

Ermita de la Virgen de la Pena eli Kalliokappeli

Matkustin eilen bussilla Fuengirolasta läheiseen Mijaksen kylään (Mijas pueblo). Bussi nro 122 lähtee noin puolen tunnin välein Fuengirolan linja-autoasemalta (Estacion de Autobuses), joka on korttelin päässä juna-asemalta (Estacion de Tren). 

Minun oli alkuun vaikea löytää bussin oikeaa lähtöpaikaa, sillä se lähtee linja-autoaseman edestä Av. Matias Saenz de Tejada -nimiseltä kadulta eikä C. Alfonso XIII -kadun puolelta, kuten useimmat muut lähiseudun busseista. Pienen etsiskelyn jälkeen pääsin kuitenkin hyvin matkaan, ja ostin vajaa kaksi euroa maksavan matkalipun suoraan kuljettajalta.

Matka ylös vuoren rinnettä Mijaksen kylään kesti puolisen tuntia. Päätepysäkki oli kylän keskustassa turisti-infon (Oficina de turismo) vieressä. Toimistosta sain ilmaisen kartan sekä kylästä että lähiseudun vaellusreiteistä. Vaelluskartta oli aika suurpiirteinen, mutta siitä sai hyvän yleiskäsityksen reittien pituuksista ja vaikeusasteista.

Tällä kertaa aikomukseni ei ollut lähteä kävelemään ylös vuoristoon, vaan kierrellä rauhassa Mijaksen kylää. Viimeksi kävin kylässä Aurinkorannikolla pysyvästi asuvan tuttavapariskunnan autokyydillä helmikuussa 2019, ja silloin petyin (täällä).

Nyt halusin antaa Mijakselle uuden mahdollisuuden. Onneksi tein niin, sillä tällä kertaa tykästyin kylään :) Lumouduin etenkin näkymistä - ympärillä kohoavista vehreistä vuorista, joiden huippuja ohi lipuvat pilvet hipoivat, ja alhaalla pilkottavasta sinisestä merestä. Ja kun meitä turistejakin oli ilahduttavan vähän, niin myös kylän kiertely ilman kummempaa päämäärää oli mukavaa. Puhumattakaan, että myös sää suosi - aurinko paistoi ja lämpötila kohosi yli 20 asteen :)

Lampsiessani kujia törmäsin mm. kahteen pieneen kappeliin, jotka molemmat olivat ilokseni avoinna - Ermita de la Virgen de la Pena eli Kalliokappeli ja Iglesia de San Sebastian. Tarinan mukaan 400-500 vuotta sitten kaksi lasta löysi nykyisen Kalliokappelin paikalta - kahden kyyhkysen johdattamana - Neitsyen kuvan. Joitakin vuosia myöhemmin paikallinen munkki kaivoi samalle paikalle kallion sisään pikkuruisen rukouspaikan. Nykyään tämä 20-paikkainen Kalliokappeli on suosittu vihkikirkko ja Virgen de la Pena Mijaksen suojeluspyhimys. Tämän kummempaa historiaa en erikoisesta kappelista löytänyt…

Vapauden aukiolla oleva toinen pieni kirkko - Iglesia de San Sebastian - lumosi vaatimattomuudellaan. Jos sattuu kävelemään tämän 1700-luvulla rakennetun kirkon ohi, suositan kurkistamaan sisälle. Pienen kirkkosalin rauha ja sopusuhtaisuus saattaa yllättää :)

Mutta suurimman vaikutuksen minuun teki silti Mijaksen kylää ympäröivä luonto ja sen vahva läsnäolo kylässä. Kaipuu vuorille ja vaeltamaan alkoi kyteä…

Kromeluuri Kalliokappeli on suosittu vihkikirkko :)

Kalliokappelin edessä olevaa puistoa.

Sopusuhtainen kirkko - Iglesia de San Sebastian - Vapauden aukiolla (Plaza de la Libertad).

Edessä Plaza Virgen de la Pena ja takana kohoaa Mijaksen vuori.

Vuorenrinteessä näkyy valkoinen Ermita del Calvario (Calvarion kappeli), 

josta lähtee merkattuja, eripituisia ja -tasoisia vaellusreittejä.

Kaupungista voi ihailla niin vuoria kuin merta.

Mijaksen valkoinen kaupunki Mijaksen vuoren juurella. 

Valkoinen kanjonikylä

Meriaturin järjestämällä Rondan matkalla (täällä) kävimme myös Setenil de las Bodegas -nimisessä valkoisessa kylässä. Sadoista muista Andalusian valkoisista kylistä Setenil erosi siinä, että useat kylän taloista oli rakennettu kalliokielekkeiden alle. Tämä loi taianomaisen tai ehkä jopa elokuvamaisen tunnelman kylän keskustaan.

Noin 3 000 asukkaan Setenil on rakentunut Trejo-joen uoman - kanjonin - kallioisille reunoille satojen vuosien kuluessa. Taloja rakennettaessa on hyödynnetty kalkkikallioiden luonnollisia, jo olemassa olleita onkaloita ja muotoja, ja kalliokielekkeet on sopeutettu rakennusten katoiksi ja kallioseinämät niiden takaseiniksi. Asuntoja ei ole kaivettu kallioihin, mikä herkästi tulee mieleen.

Luin netistä, että joihinkin kallioasuntoihin on mahdollista päästä myös sisälle - Visita a Cueva. Minulta tämä jäi kokematta, mutta kuulostaa mielenkiintoiselta ja voinee kysyä kylässä olevasta matkailuinfosta. 

Setenil de las Bodegas oli ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Huolimatta siitä, että jopa helmikuisena perjantaina kylän ”kalliotaloalueella” turistit joutuivat kulkemaan lähes jonossa ja että kylää on vaikea saavuttaa julkisilla kulkuneuvoilla.

Eli reissuun joko ryhmämatkalla, kuten minä, tai omalla autolla, jolloin varmimmin parkkipaikka löytyy alueen maksullisista parkkihalleista. Ja nauttimaan Setenilin erikoisista katunäkymistä - ja ravintoloiden (kuulemma) hyvästä ruoasta, mikä minulta jäi maistamatta :)

Frigiliana - Espanjan kaunein?

Vuokrasimme auton ja ajoimme lauantaina Frigilianaan, joka on Nerjan kaupungin lähellä oleva pikkukylä. Frigilianaa mainostetaan Espanjan kauneimpana ns. valkoisena kylänä, mutta tällä kertaa petyin.

Lähdimme Marbellasta vasta iltapäivällä ja huolimatta googlen kartta-appista eksyimme useamman kerran Malagaa kiertävässä pikatieviidakossa. Tämän takia saavuimme Nerjan rannikkokaupungin yläpuolella olevaan Frigilianaan vasta lähempänä viittä. 

Kaunista toki oli, etenkin kun hiljakseen laskeva aurinko valaisi vuorenrinteeseen rakennettuja valkoisia taloja. Mutta kylällä törmäsimme vain turisteihin - ja kissoihin. Pysäköimme auton rotkon reunalle rakennetulle keskusaukiolle, jossa lisäksemme useita kymmeniä muita turisteja kierteli samoja turistikuppiloita ja samoja matkamuistomyymälöitä. Ukin jalkavaivat rajoittivat laajempaa kiertelyä, mutta se vähä mitä aukion ympäristöä pääsimme tutkimaan, vaikutti suljetulta ja kuolleelta. Liekö siestan piikkiin? Vähän sama fiilis kuin vajaa vuosi sitten käydessäni toisessa Aurinkorannikon kehutussa pikkukylässä Mijaksessa (täällä): Petyin, kun kehuja luettuani odotukseni olivat liian korkealla. 

Reissuilla tykkään yleensä eniten, kun omassa porukassa kierrellessä ”sattumalta” törmään johonkin yllättävään, jännittävään, kauniiseen tai kiinnostavaan. Sen sijaan petyn herkästi, kun suunnistan opaskirjan suosittamiin paikkoihin. 

Tosin en aina. Paljon jännää olen toki löytänyt opaskirjojen ja nettineuvojen avulla.

Pikaisesti Mijaksessa

Espanjassa asuva ystäväpariskunta käytti meitä Mijaksessa, joka on vuoristossa, lyhyen ajomatkan päässä Fuengirolasta. Jätimme auton kaupungin alla olevaan suureen parkkihalliin - kertamaksu yksi euroa riippumatta pysäköintiajasta - ja nousimme hissillä suoraan vanhan kaupungin suulle.

Tiesin, että Mijas on turistien suosiossa, joten turistiryhmiin osasin varautua. Mutta se yllätti, että jokaikisen vanhan kaupungin matalan valkoisen asuintalon kivijalassa oli turistirihkamakauppa. Ja surulliseksi tulin, kun näin miten väsyneiltä ja säälittäviltä turistikuljetuksia odottavat kuuluisat ”Midaksen aasit” näyttivät. Ehkäpä vain kiinnitin asiaan enemmän huomiota kuin jossain toisessa kaupungissa jäädessäni ensin ihastelemaan aaseja...

Ukin huonon kävelyn takia tutustumisemme Mijakseen rajoittui vanhan kaupungin ytimeen, ja siitäkin vain pieneen osaan. Päivi, Risto ja minä kiipesimme kaupungin korkeimpaan kohtaan, jossa pienellä alueella vierivieressä olivat kirkko, puutarha ja härkätaisteluareena - sielunhoitoa, silmäniloa ja sirkushuvia. 

Taisteluareena jäi sisältä näkemättä, isosta ja hyvinhoidetusta puutarhasta kiersimme vain puolet. Kauniissa kirkossa (Iglesia de la Inmaculada Concepcion) kävimme sentään sisällä, ja huomioni kiinnittyi kultaiseen alttaritauluun, jossa oli ainoastaan iso seisova Maria - Jeesuksen äiti, ja vieläpä hyvin modernin näköisenä tummine, paksuine hiuksineen. Kuuluisampi pieni muurikappeli (Ermita de la Virgen de la Pena) jäi tällä kertaa näkemättä.

Ehkä turisteista ja aaseista huolimatta joskus vielä palaan Mijakseen... jäihän pieni suklaatehdaskin maistamatta :):)

Mondan linna

Ojen - yksi lukuisista lähivuoriston ”valkoisista kylistä”. 

Ruotsinsuomalaiset tuttumme Risto ja Päivi muuttivat vuodenvaihteessa Espanjaan viettämään eläkepäiviä. Matkamme alussa he kuskasivat meitä jo Rondaan (täällä), ja eilen he ajeluttivat meitä vielä Marbellan ja Fuengirolan pohjoispuolen vuoristossa. Iltapäivän kuluessa kiersimme kolme pikkukylää: Ojen, Monda ja Mijas.

Ojenin valkoisia taloja ihailimme lähinnä auton ikkunasta, ja Mondassa pysähdyimme vain kylän reunalla olevassa hotelliksi muutetussa linnassa. Vaikka Euroopan vuoristoteitä on tullut kierreltyä, niin ikinä en ole ajanut niin äkkijyrkkää tietä, mitä linnatien viimeinen kilometri oli. Mutta olipahan asfaltoitu, ja muutenkin hyväkuntoinen tie.

Castillo de Monda (täällä) on kolmen hollantilaisen kaveruksen ylläpitämä tyylikäs ja normikukkarollekin sopiva hotelli, joka on rakennettu vanhan arabialaisen linnoituksen raunioihin. Hotellin julkisiin tiloihin pääsee vapaasti tutustumaan, ja kattoterassilta voi ihailla ympäröiviä maisemia. Tiloissa toimii myös baari ja ravintola, jossa saa joka päivä mm. lounasta. Kumpaakaan emme tällä reissulla kokeilleet...

Kaunis ja rauhallinen linnahotelli on minulle ja monelle muulle suomalaiselle ”tuttu”, sillä sen tiloissa on kuvattu Vain elämää -telkkarisarjan kaudet 7 ja 8. Ja saipa sarja meidätkin kääntymään päätieltä Mondaan :):)

Hotellin sisäänkäynti

Päätyhuone omalla parvekkeella.

Näkymiä hotellin baarista.