sunnuntai 4. helmikuuta 2024

Rondan kaksi helmeä


Kävin rotkostaan kuuluisassa Etelä-Espanjan kaupungissa Rondassa helmikuussa 2019, jolloin kirjoitin blogiini niin kaupungin komeasta rotkosta (täällä) kuin nostalgisesta härkätaisteluareenasta (täällä). Silloin olimme reissussa henkilöautolla Ukin ja ystäväpariskunnan kanssa, ja koin että paljon jäi näkemättä, kuten turistikaupungeissa pakkaa helposti käymään. 

Perjantaina lähdin yksin matkatoimisto Meriaturin järjestämälle päivämatkalle, jossa käytiin Rondassa ja Setenil de las Bodegas -nimisessä kylässä, joka kuuluu Andalusian 19 valkoisen kylän (Los pueblos blancos) ketjuun. Suomalainen Meriatur toimii Fuengirolassa ja järjestää päivän tai parin mittaisia bussimatkoja moniin espanjalaisiin kyliin ja kaupunkeihin. 

Runsaat kahdeksan tuntia kestävä matka maksoi 55 euroa ja oli kokonaisuudessaan mainio. Mukana matkalla oli loistava opas - keski-ikäinen puhelias Manu, joka kertoi olevansa Karairin 1950-luvulla Espanjaan lennättämän suomalaisen äidin ja syntyperäisen andalusialaisen isän poika. Manu puhui sujuvasti sekä suomea että espanjaa ja näytti tuntevan hyvin molempien maiden historiaa ja kulttuuria. Ja juttua riitti - etenkin sanojen etymologia eli alkuperä tuntui olevan hänen intohimonsa. Kuuntelin mielelläni ja kiinnostuneena :) 

Rondon rotkon ihmettelyn jälkeen Manu johdatti meidät vanhassa kaupungissa olevaan, rotkon reunalle 1800-luvun puolivälissä rakennettuun kaksikerroksiseen huvilaan, jonka puutarhasta oli upea näköala rotkon yli kulkevalle Puente Nuevo -sillalle - Manun mukaan kaupungin paras näkymä. 

Nykyään Casa museo Don Bosco -nimellä kulkeva rakennus on kymmenkunta vuotta toiminut talomuseona. Nimi Don Bosco viittaa italialaiseen Giovanni Boscoon (1815-1888), joka toimi pappina ja hyväntekijänä Pohjois-Italiassa. Bosco perusti salesiaanien sääntökunnan eli katolisen yhteisön, joka nykyään on levinnyt ympäri maailmaa. 

Yksityisomistuksessa olleen huvilan viimeiset omistajat tunsivat vetoa salesiineihin ja testamenttasivat rakennuksen sääntökunnalle. Vuosina 1939-2008 kaunis rakennus toimi salesiinipappien lepokotina, minkä jälkeen se kunnostettiin ja avattiin yleisölle museona. 

Parasta Casa museo Don Boscossa oli ehdottomasti sen pieni puutarha kahvilaterasseineen ja upeine näköaloineen. Pelkästään kauniin puutarhan takia kannatti maksaa parin euron sisäänpääsy museoon, joka muuten oli aika vaatimaton. 

Opastetun museovierailun ja lyhyen juomatauon jälkeen meillä oli omaa aikaa 1,5 tuntia, ennen kuin bussi jatkoi läheiseen Setenil de las Bodegasin pikkukylään. Tämän ajan kiertelin yksikseni vanhan kaupungin rauhallisia kujia - kaikki muut turistit tuntuivat olevan jossain muualla. Heti alkumatkasta törmäsin suljetun näköiseen rapattuun rakennukseen, jonka seinässä luki Museo Municipal de Ronda eli Kaupunginmuseo. 

Onneksi museot vetävät minua puoleensa, sillä kolkkojen kiviseinien sisäpuolelta löysin lumoavan rakennuksen. Museo nimittäin toimi arabien 1400-luvulla rakentamassa palatsissa (Palacio de Mondragon), jossa vuosisatojen aikana on asunut useita aatelisperheitä ja muuta vallasväkeä. 

Museon toisessa kerroksessa oli perinteinen historiallinen museo, mutta alakerrassa sain aistia entisöidyn arabipalatsin lumoa. Pienessä palatsissa oli mm. kolme arabialaistyylistä sisäpihaa sekä sopusuhtainen ja kaunis puutarha suihkulähteineen. Tosin suihkulähteet olivat vesipulan takia ilman vettä, kuten muuallakin Andalusiassa. Ja taas hieno näköala - tällä kertaa Guadalevin-joen laaksoon ja Sierra de Grazaleman vuoristoon. 

Jos pitää mielenkiintoisista rakennuksista ja pienistä ”salaisista” puutarhoista, kannattaa käydä runsaan sadan metrin päässä toisistaan olevissa Don Boscon museotalossa ja Mondragonin palatsissa. Ja nauttia samalla henkeä salpaavista näköaloista El Tajon rotkoon ja Guadalevinin laaksoon :)


Komea kukkiva rahapuu

Näkymä Don Boscon museon puutarhasta Puente Nuevo -sillalle ja El Tajon rotkoon.




Mondragonin palatsin arabialaistyylinen sisäpiha

Näkymä palatsin puutarhasta Guadalevinin laaksoon ja Sierra de Grazaleman vuoristoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti