sunnuntai 25. helmikuuta 2024

Viehätyin kauppahallista


Eilen ajoin Aurinkorannikon paikallisjunalla Fuengirolasta Malagaan. Pääteasemalta pääteasemalle - 31 kilometriä, 18 pysäkkiä ja 2,70 euroa. Ruuhlaisena lauantaiaamupäivänä matka kesti peräti 50 minuuttia.  

Paikallisjunan pääteasema Malagassa on Centro Alameda vanhan kaupungin eteläpuolella. Asema on  kaupunkia halkovan, nykyään pääosin kuivana olevan Rio Guadalmedina -joen rannalla - paikassa, missä yksi kaupungin pääväylistä Avenida de Andalucia muuttuu Alameda Principal -kaduksi. Kaduksi, jota pitkin pääsee kävellen varttitunnissa suoraan vanhan kaupungin ytimeen.

Tällä kertaa päämääräni ei kuitenkaan ollut vanha kaupunki, jossa kävin viime viikolla Lontoontytön kanssa (täällä), vaan lähes juna-aseman vieressä oleva vanha kauppahalli Mercado central de Atarazanas. Tämä upea rakennus valmistui nykyiseen muotoonsa vuonna 1879, vaikka osa sen rakenteista, kuten sisäänkäynnin korkea kaariportti, on jäänteitä 1400-luvulta, jolloin arabit hallitsivat Pyreneiden niemimaata (täällä). Arabivallan aikana kauppahallin paikalla oli telakka, mihin myös hallin nykyinen nimi Atarazanas (suom. telakka) viittaa :)

Upean kauppahallin upea yksityiskohta on toisen sisäänkäynnin yläpuolella oleva valtava, 150 vuotta vanha lasimaalaus, johon on kuvattu mm. kaupungin katedraali ja Alcazaban linnoitus. Värikkään maalauksen lisäksi minua viehätti hallin jykevät rautarakenteet ja kaksivärinen tiilikatto. 

Ja tietenkin kauppahallin lukuisat myyntipöydät, ja niistä varsinkin ne, jotka pursuivat kymmeniä tuttuja ja tuntemattomia kaloja ja äyriäisiä. Ja kerrankin ihmisruuhka ei häirinnyt minua, vaan ennemminkin viehätti :) 

Ihmiset tekevät kauppahallin. Etenkin, jos suuri osa heistä on ruokaostoksilla olevia tai ystäviään tapaavia paikallisia, kuten lauantaina Malagan Atarazanasin hallissa :)




1400-luvulta oleva, 14 metriä korkea arabihallinnon aikainen portti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti