Kimppuja kadulla

Kuljin usein Murun kanssa Tarkk’ampujankatua alas, kun palatessamme kotiin Kaivarin lenkiltä. Aina kun kultsi tulee mieleen, ikävä puskee pintaan (täällä)…

Edelleen kuljen väliin ko katua - tosin ilman koiraa. Ja nykyään taas ehkä entistä useammin, kun kadulle on pari kuukautta sitten muuttanut InBloom-niminen kukkakauppa. Ihania kukkia, kivoja kimppuja ja mukava myyjä, joten tulee usein pistäydyttyä.

Ja kaiken kukkuraksi, kun kukkakauppa on kiinni viikonloppuisin, niin myyjät ovat tehneet ja hinnoitelleet valmiiksi kukkakimppuja kaupan edessä olevaan koriin. Ohikulkijat voivat valita 15-25 euroa maksavia kimppuja ja maksaa MabilePayllä. Kätevää.

Jos mielii kimppuja, kannattaa mennä paikalle jo perjantai-iltana - kuten minä - tai viimeistään lauantaina. Sunnuntaina kukkakori on usein jo tyhjä…

Tyhjä kukkakori Tarkk’ampujankatu 16:n edessä

2nd cycle

Jos kaipaa ilmaista silmäystä Alvar ja Aino Aallon sekä Artekin sisustustyylistä, kannattaa piipahtaa Pieni Roobertin kadulla olevassa 2nd cycle -nimisessä sisystusmyymälässä. Kaupassa myydään lähinnä käytettyjä, Aaltojen suunnittelemia huonekaluja, pääosin tuoleja ja jakkaroita. Kellarimyymälässä on esillä myös muita Artekissa aikoinaan myytyjä huonekaluja ja tuotteita pieniksi, toimiviksi sisustusryhmiksi aseteltuna.

Artekin perustivat vuonna 1935 Alvar (1898-1976) ja Aino (1894-1949) Aalto, Maire Gullichsen (1907-1990) ja Nils-Gustav Hahl (1904-1941) ”harjoittaakseen huonekalujen kauppaa ja edistääkseen näyttelyiden avulla ja muulla tavoin nykyaikaista asuntokulttuuria”. 

Porukassa oli kaksi arkkitehtia, yksi taiteilija ja bisnisnainen sekä yksi taidehistorioitsija ja kriitikko - osaavia, innokkaita ja idealistisia nuoria ammattilaisia. Nimi Artek tulee sanoista art (taide) ja teknologia. Tuotteissa pyrittiin näiden kahden yhdistämiseen, missä onnistuttiinkin. Edelleen toimivan Artekin lippulaivamyymälä on Keskuskadulla Helsingissä.

Vuonna 2006 Artek alkoi ostaa takaisin käytettyjä Aallon tuoleja ja jakkaroita, joita nykyään myydään lähinnä 2nd circle -myymälässä. Kiehtovaa katseltavaa. Suosittelen :) Tosin myymälä on auki vain torstai- ja perjantai-iltapäiväisin.

Pieni Robertinkatu 4

Savukalaa ja munkkirinkilöitä

Vielä yksi ja ehkä :) viimeinen postaus syyskuun Tallinnan reissulta. Kadriorgin puiston (täällä) lisäksi halusin ja ehdin käydä puolen tunnin bussimatkan päässä keskustasta olevassa Nömmen kaupunginosassa Tallinnan lounaiskulmassa. 

Nömme alkoi kiehtoa, kun parissakin Tallinna-jutussa törmäsin Nömmen toriin, jota kehuttiin kaupungin viehättävimmäksi toriksi. Joten tori-ihmistä alkoi heti kiinnostaa… Eikä Nömme pettänyt - kuin olisin hypännyt jonnekin 1960-luvun lapsuuteni maisemiin.

Tosin kehuttu tori oli sateisena syyskuun torstaiaamuna yllättävän tyhjä ja vaisu. Toiminnassa olivat lähinnä vain hedelmiä ja vihanneksia myyvät kojut - täynnä tavaraa ostajia odottamassa - sekä jokunen tuoretta kalaa ja ”sekatavaraa” myyvä koju. Muut kojut olivat osin tyhjiä ja osin muuten vain kiinni. 

Mutta Nömmestä löytyi muuta mielenkiintoista. Edelleen toiminnassa oleva söpö rautatieasema, jonka yhteydessä oli pieni, alueen historiasta kertova museo, mutta joka harmikseni oli kiinni. Ja viehko ja vanhanaikainen Sööriku kohvik - nimensä mukaisesti tunnettu vastapaistetuista rinkulamunkeistaan. Halpoja ja hyviä, minkä todisti se että useimmat paikallisista söivät 2-3 kpl kerrallaan :) 

Paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta, kuten ”Nömmen perustajan” baltiansaksalaisen Nikolai von Glehnin (1841-1923) linna ja tätä ympäröivä puisto, monta kutsuvaa kuppila/ravintolaa ja kolme kiintoisaa kirkkoa. Kaikesta tästä ja myös muusta voi lukea lisää Hennan Sooloilua-blogista (täällä). 

Nömmeen palaan - ja silloin aion matkustaa sinne paikallisjunalla :) Ajatuskin lyhyestä junamatkasta pienelle paikallisasemalle tuo mieleen lapsuuden junamatkat Tampereelta Karkun asemalle Karkun mummin ja taatan luokse - isäni lapsuuden kotiin…

Vastasavustettua ja -hiillostettua kalaa Nömmen torilla.

Nömmen pieni kauppahalli, jonka takana oli tori.

Nömmen rautatieasema

Tietenkin löysin myös söpön kukkakaupan :)

Munkkikahvila, jota ei kannata jättää väliin :)

Vastapaistettuja munkkirinkilöitä

Lomaviikko Salossa

Yksi kahdeksasta lapsenlapsestani vietti yhden kesäisen viikon Salon mökillä Ukin ja mummin ilona. Poika on juuri päättänyt ekan luokan ja on todellinen touhupekka ja juttujukka, jonka seurassa ei koskaan pitkästy. Vilkkaudestaan huolimatta hän jaksaa - ja haluaa - keskittyä myös muun muassa kuuntelemaan, kun mummi lukee vanhoja lastenkirjoja, sekä rakentamaan yksikseen legoista mitä ihmeellisimpiä taistelumaailmoja. 

Ja kirjoja ja legojahan mökillä riittää. Kirjat on osin omien lasteni vanhoja, osin kirppareilta ostettuja ja kaksi jättilaatikollista legopalikoita on säilynyt nyt jo yli 30-vuotiaiden poikieni lapsuudesta 1990-luvulta. 

Leppoisten mökkijuttujen lisäksi teimme perheellemme tuttuja Salo-juttuja: Yhtenä päivänä ajoimme Salon keskustaan ja nautiskelimme ihanasta Salon torista (täällä), mikä tällä kertaa tarkoitti torikaffeja ja paria mansikkatuokkosta ja kiipeilyä viereisen Horninpuiston vanhalla ankkurilla (täällä) sekä käyntiä kirpputorilla, miksi Pikkupojan toivomuksesta tällä kertaa valikoitui Radiokirppis (täällä).

Toisena päivänä kävimme Lohjan Nummella olevassa jännittävässä Kasvihuoneilmiössä (täällä). Kyseessä oli todellinen sekatavarakauppa, jossa ihmettelimme ulkoaitauksessa viihtyviä jättikaneja, tutkimme painavia (ja kalliita) haarniskoita sekä ostimme tietty paikan erikoisuuksia - jättikokoisia munkkirinkilöitä. 

Jokaiseen suurperheemme lomaviikkoon kuuluu tietysti aina myös Muru-koiran syykyttelyä ja pienimmän eli viisikuisen serkkupojan silittelyä.

Pelarkuuta pukkaa

Maaliskuun alkupäivinä osti Salon Kukkatalosta 20 riippapelarkuun minitainta - muistaakseni 1,40 euroa per taimi. Mökillä istutin ne isompiin ruukkuihin ja laitoin lasiterassin ikkunalle odottamaan kesää. 

Nyt taimet ovat venähtäneet ja täyttyneet nupuilla. Toivottavasti parin viikon kuluessa sää taas lämpenee ja saatan istuttaa taimet ulkoruukkuihin. Rakastan pelarkuita ja pääosin olen ostanut puutarhan ruukkuihin ja kukkalaatikoihin istuttamani lukuisat riippuvat pelarkuut - usein kestävää Cascade-lajiketta - vasta isompina istutusvalmiina taimina. Viimeksi taisin kokeilla minitaimia kymmenisen vuotta sitten Itä-Helsingin kodin parvekkeelle ja onnistuin kasvatuksessa silloinkin loistavasti (täällä). 

Viime vuonna hienosti talvehtinut ”äitienpäiväruusu” (täällä) ei tänä talvena enää selvinnyt mökin lasikon kylmyydessä. Mutta ilokseni viime vuoden keväänä lauttasaarelaisesta kukkakaupasta ostamani valkoiset ruukkunarsissit ovat talvehtineet hienosti. Syksyllä istutin kuivahtaneet sipulit mökin pionipenkkiin ja nyt ne kukkivat jopa paremmin kuin kukkakaupan ruukuissa viime keväänä.

Lisää kukkaloistoa odotellessa :)

Pelarkuun taimet maaliskuussa pari viikkoa ostamisen jälkeen.

Valkoset ruukkunarsissit keväällä 2025

Samaiset narsissit mökin puutarhassa keväällä 2026

Rämö Salossa

Kyse ei ole kirjailija Satu Rämöstä Islannista, vaan kuvataiteilija Outi Rämöstä Forssasta :) Salon Taiteilijaseuran galleriassa Salossa oli vielä huhtikuun ensimmäisen viikon esillä kymmenkunta Outi Rämön (s.1963) öljy- ja akryylimaalauksia pääosin tältä ja viime vuodelta. Rämö mukaan Tutkimusmatka-nimisen näyttelyn teoksissa hän kuvasi horisonttia eri näkökulmista. 

Löysin Galleria Joutsenen, kun etsin netistä josko Salon keskustassa voisi nähdä taidetta muuallakin kuin Salon Taidemuseossa (täällä). Viime viikolla vierailin ensi kertaa Tehdaskadulla olevassa Taiteilijaseuran galleriassa. Esillä olleet Outi Rämön maalaukset olivat ihan ok, mutta eivät mieleni pankkia räjäyttäneet. 

Tästä huolimatta tulen käymään gallerian kuukausittain vaihtuvissa näyttelyissä uudelleen, sillä ihastuin sen yhteydessä olevaan kehystämö Fritziin, jossa oli kaksi ystävällistä ja kivasti puhelevaa myyjää sekä kehystettyä taidetta ja julisteita. Yksi julisteista lähti jopa mummin matkaan :)

Kiintoisa uusi tuttavuus oli myös gallerian ja kehystämön ympäristö - Anjalan kaupunginosa, josta en aiemmin ollut kuullutkaan. Ränsistyvää vanhaa teollisuusaluetta Uskelanjoen rannalla - aluetta, jonne on alettu rakentaa vuoden 2028 Asuntomessuja. 

Tulevien asuntomessujen keskiössä tulee olemaan entisen Salon Koulukalusteen tehdasrakennukset, joissa kalustetuotanto on loppunut jo 1990~luvulla. Koulukaluste oli Suomen ensimmäinen tehdas, joka valmisti kouluissa tarvittavia huonekaluja - alkuun pääosin pulpetteja - ja opetusvälineitä. Kalustetehtaan perusti salolainen opettaja Fridolf Salola vuonna 1910 ja sen ensimmäinen pitkäaikainen johtaja oli Gustaf Sigfrid Sonntag (1878-1958), jota seurasi hänen poikansa Sven Sonntag (1912-1989). Vuonna 1990 Koulukalusteen liiketoiminta yhdistyi Iskuun ja pikkuhiljaa koko tuotanto siirrettiin Lahteen. 

Mielenkiinnolla jään seuraamaan, millaisia uusia asuintaloja Anjalan teollisuusalueelle rakennetaan ja miten osin suojellut tehdasrakennukset saneerataan nykyaikaisiksi asunnoiksi. Messualueelle on kuulema valmistumassa yhteensä yli 150 (messu)asuntoa. 

Kehystämö ja taidegalleria saavat kuitenkin jatkaa toimintaansa vuonna 1936 valmistuneessa entisen tehtaan konttorirakennuksessa. Joten alue jää käyntilistalleni…

Outi Rämö: Aurinko tippuu mereen, 2026

Vuoden 2028 asuntomessualuetta Salossa 

Päivän ilo

Kotimaisia tulppaaneja Kitulan pienestä kyläkaupasta :)

Vihertää

Olen asunut yli kuukauden pääosin yksin yhden tai kahden koiran kanssa Ukin mökillä Salossa. Mitä nyt välissä minua on käynyt lyhyesti ilahduttamassa Juniori tai Lontoontyttö Love-kissansa kanssa, ja väliin olen itse piipahtanut pikaisesti Helsingissä tai Espanjassa (täällä) sekä viime viikonloppuna myös Taattisilla Naantalissa. 

Alkuaikoina Salossa oli jopa häiritsevän kovia pakkasia, mutta pari viimeistä viikkoa olen saanut nauttia kutkuttavan lämpimistä päivistä, ja lähes kaikki lumi ja jää ovatkin jo sulaneet. Tosin järvi on edelleen täydessä jäässä, vaikka hiihtäjiä ei enää näykään :)

Kevät alkaa näkyä myös puutarhahommissani. Mitä enemmän maa on alkanut pilkistää lumen alta, sitä enemmän viherpeukaloani on alkanut kutkuttaa. Kolmisen viikkoa sitten ostin Salon Kukkatalosta pari kymmentä pikkuruista riippupelarkuun tainta, jotka ovat jo villisti kasvaneet eteisvälikön ikkunalaudalla. Niiden joukossa lehtiään kasvattaa myös pari viimevuotista normipelarkuuta, jotka ovat onnistuneesti talvehtineet viileässä välikössä.

Viikonvaihteessa ostin vielä samaisen Kukkatalon tarjouksesta 12 + 12 ruukkunarsissia, jotka maksoivat 9.90 euroa/12 tainta. Narsissit pääsivät tutulle paikalleen lasikon pihan puoleiselle seinustalle odottamaan nuppujen avautumista. Ja pakkohan minun oli myös ostaa rakastamiani valkoisia helmililjoja, jotka kukkimisen jälkeen istutan maahan - kuten aikoinaan suurperheemme kodissa Itä-Helsingissä - odottamaan ensi vuotta. 

Tänään on taas viileämpi aamu - ja tosi sumuista. Sytytän vielä talviset kynttilät ikkunalaudalle ja takan vierukselle. Odottelen päivän selkeytymistä ja Siskon tapaamista vasta avatussa kahvilassa Helsingin Meilahdessa…

Riippupelarkuun taimet voimistuvat eteisvälikön ikkunalla.

Nersissit nauttivat viikonlopun auringosta lasikon seinustalla.

Valkoisia helmililjoja sinisessä saviruukussa.

Pertin polut

Ostin Fuengirolan Puoti-nimisestä suomalaiskaupasta vuonna 2022 julkaistun patikointioppaan - Pertti Korpela: Vamos - Aurinkorannikon uusi patikkaopas. Kirjassa on kuvailtu ja opastettu 21 Espanjan etelärannikolla ja läheisessä vuoristossa kiertelevää kävelyreittiä. 

Reittien vaikeustaso vaihtelee helposta vaativaan. Vaikeustaso, samoin kuin reitin pituus ja kesto sekä se, montako sataa metriä reitillä on nousua/laskua, on merkattu jokaisen reittiselostuksen alkuun. Ja kirjan mukaan suurin osa kävelyistä kulkee selvillä poluilla. Reitit on myös pyritty valitsemaan niin, että ne on saavutettavissa julkisilla liikennevälineillä. 

Pertti Korpela on Kemissä asuva tietokirjailija, joka on harrastanut patikointia 1990-luvulta ja kirjoittanut useita patikointi- ja retkeilyoppaita Espanjan lisäksi mm. Lapista. Korpelan mukaan vaativimmatkin Vamos-kirjassa kuvatut reitit onnistuvat keskikuntoiselta kävelijältä…

Olen lueskellut kirjaa - sohvalla :) Luettaessa kirjan reittiohjeet tuntuvat aika monimutkaisilta eikä niin selkeiltä, en kuitenkaan ole kokeillut niitä tositilanteessa. Ainoa reitti, jonka toistaiseksi olen kävellyt, on ensimmäisenä kuvattu reitti - Lankkusiltaa hiekkadyyneille. Ja senkin kuljin Aurinkorannikon seurakunnan vaellusryhmän kanssa (täällä), jolloin en tarvinnut kirjan ohjeita :)

Toivottavasti Aurinkorannikon Senderos y caminos - reitit, polut ja tiet - tulevat minulle lähivuosina vielä tutuiksi. Ja ehkä Vamos-kirjan opastuksella… Toivossa on hyvä elää :)

Kirjassa kuvataan nämä 21 vaellusreittiä.

Sadepäivien herkkua

Löysin uuden (super)makean herkun Fuengirolasta :) Olen usein Murun kanssa kävellyt Reina Ana -aamupalakahvilan (täällä) vieressä olevan Ana Luisa -nimisen leipomon ohi. 

Viime viikolla Aurinkorannikolla riitti sateisia päiviä, mutta säästä riippumatta Muru piti ulkoiluttaa. Onneksi meillä molemmilla on sadetakit pakattu matkaan :) Yhtenä tällaisena sadepäivänä pistäydyimme - Murun kanssa - ensimmäistä kertaa sisällä tuossa leipomossa. Ja yllätyin positiivisesti.

Kahden naisen pitämässä kaupassa myytiin monenlaista leipää, pullaa ja leivonnaista. Osin erilaisia kuin turistikatujen kahviloissa ja leipomossa, ja positiiviseen suuntaan erilaisia :) Enemmän espanjalaista ja enemmän perinteisempää - ja paljon omatekoista. Tai näin minusta ainakin tuntui, vaikka tutustuminen maan ruokaperinteeseen on vasta lapsenkengissä…

Valitsin kämpille vietäviksi köyhiä ritareita muistuttavat, sokeripäällysteiset neliöherkut. Myöhemmin minulle selvisi, että kyseessä on perinteinen espanjalainen pääsiäisherkku Torrijas, joista on useita variaatioita. Ana-Luisassa myytiin kaksikerroksisia ritareita, joiden välissä oli sitruunakreemiä (?). Seuraavana päivänä myynnissä oli yksinkertaisia vaihtoehtoja sekä sokerilla että hunajalla kuorrutettuna - ja pitihän niitäkin maistaa :) Ja kolmantena ranskanleivän näköisiä viipaleita…

Netistä selvitin, että neliöherkut valmistetaan - kuten köyhät ritarit - vaaleasta leivästä, joka kastetaan maitoon tai vaihtoehtoisesti makeaan viiniin ja voidellaan kananmunalla. Tämän jälkeen ne paistetaan oliiviöljyssä ja pyöritetään sokerissa tai hunajassa. Kaupoissa kuulemma myydään vartavasten tähän tarkoitukseen valmistettua vuokaleipää :)

Ja sateinen päiväni muuttui heti paljon aurinkoisemmaksi…

Panaderia Ana Luisa Av. Condes de San Isidro -kadulla lähellä Sohailin linnaa.

Muru kävi trimmarilla

Muru on tällä kertaa Fuengirolassa yhteensä 2,5 kuukautta - osin minun ja Ukin kanssa ja osin yksin Ukin kanssa. Kävin koiran kanssa viimeksi tammikuun alussa Helsingissä tutulla trimmaajalla, joten nyt oli taas trimmauksen aika.

Yleensä kääpiösnautserin turkki nypitään, jolloin lajimääritelmän mukainen karkea karva säilyy ja pehmeä karva nypitään pois. Minä päädyin Murun kanssa jo pentuna siihen, että sen karvaa ei nypitä, vaan karva ajetaan koneella, jolloin karvasta tulee pääosin pehmeää. Varsinkaan kun koirastamme ei kasvatettu näyttelykoiraa, vaan ainostaan perheen rakastama koti- ja sylikoira :)

Ukki löysi Fuengirolasta nopeasti netin kautta trimmaajan kävelymatkan päässä kämpästä Santa Amalia -kadun Dogman-koirakaupasta. Kaupan isossa ja siistissä takahuoneessa superystävällinen espanjalainen nainen hoiti Murun turkin kuntoon asianmukaisesti ja ammattitaitoisesti.

Turkin pesu ja leikkaus sekä kynsien leikkaus kesti lähes kaksi tuntia, mutta maksoi vain puolet siitä mitä vastaava työ Suomessa :) Murusta tuli jälleen edustuskelpoinen valkoinen kääpiösnautseri - joskin sileäkarvainen sellainen. 

Olin tosi tyytyväinen siihen, miten trimmaaja käsitteli Murua. Ja myös trimmauksen lopputulos oli hyvä. Joskin täytyy sanoa, että Suomessa tuttu trimmaaja tekee hieman siistimpää työtä, etenkin koiran kasvokarvojen kanssa. Espanjassa Murun ohueen häntään jätettiin enemmän hajakarvoja kuin Suomessa, mutta tykkäsin siitä :)

Kaikkinensa olin tyytyväinen, ja niin tuntui Murukin olevan :) Ja aion - jos tarvetta - käyttää kaupan trimmauspalveluja toistekin. 

Parasta paellaa

Ehkä lopulta alan uskoa, että Espanjan turistikohteissa - Aurinkorannikolla, Barcelonassa ja Kanarian saarilla - ei ravintolassa kannata tilata paellaa. Aina tulee pettymään, kuten viimeksi Fuengirolassa marraskuussa 2023 (täällä). Paella on perinteinen riisiruoka ja peräisin Valenciasta, joka on maakunta itäisessä Espanjassa Välimeren rannalla. Eli jos Espanjassa haluaa kunnon paellaa, on suunnattava sinne, ja vain sinne. 

Tai sitten on istuttava Ukin ruokapöytään, kuten me teimme Opiskelijatytön vierailuviikolla (täällä), ja saimme superherkullista, mereneläviä sisältävää paellaa. Tästä Ukin kämpillä valmistamasta paellasta löytyi jopa herkullista pannun pohjalle paahtunutta riisiä (socarrat) - nam :)

Paellan onnistuminen on monesta kiinni. Hyvän ja oikeanlaisen pannun ja kärsivällisyyden lisäksi tärkeää on mm. raaka-aineet. Lähikaupan hyllystä löytyi erityistä paellariisiä ja tuoreet merenelävät - simpukat, katkaravut ja mustekalat - Ukki valitsi huolella läheisestä kalakaupasta - pecaderiasta, jossa hän on jo tervehditty vakioasiakas :)

Toivottavasti saamme tätä Ukin herkkupaellaa toistekin :) Ja ehkä myös Suomessa…

Läheisellä Calle Tronconilla olevan Pescaderian omistaja moikkaa jo Muruakin :)

Väliin on herkuteltu myös lubina-nimisellä kalalla, 

joka on suomeksi meriahven ja englanniksi sea bass.

Tässä paistettuna voi-valkosipuli-lehtipersiljakastikkeen kanssa :)

Katkarapuja, sinisimpukoita ja mustekalaa - nam :)

Rattaat Fugesta

Kuten olen jo maininnut Opiskelijatyttö oli puolivuotiaan poikansa kanssa viikon luonamme Espanjassa. Koska hän matkusti yksin vauvan kanssa, hän päätti kantaa vauvaa lentomatkan ajan kantorepussa, ja rattaat vuokrattiin vasta Fuengirolassa.

Tämä toimi yllättävän hyvin. Löysin netistä suomenkielisen Lastentarvikevuokraus-sivuston, joka vuokraa mm. vaunuja, matkasänkyjä, syöttötuoleja ja turvaistuimia Fuengirolaan ja lähialueille (täällä). Sovin asian suomen kielellä sähköpostitse noin kuukautta ennen matkaa.

Vuokrasin rattaiden lisäksi myös vauvan/taaperon matkasängyn. Molemmat toimitettiin paikan päälle - ja haettiin. Rattaat ja sänky patjoineen ja petivaatteineen viikoksi paikalle toimitettuna maksoivat 60 euroa. Ei paha :) Hinta on huomattavasti halvempi, jos pystyy hakemaan tavarat itse.

Asalvo Cadiz -merkkiset matkarattaat toimivat erittäin hyvin. Selkänojan sai nukkuma-asentoon, kuomu oli riittävän iso ja tavarakotelo ihanan tilava. Rattaat olivat helposti kasattavissa eivätkä pyörät olleet kaikkein pienintä mallia. Eikä sängyssäkään ollut valittamista. 

Ja vuokrattavana olisi ollut myös rantaleluja, legoja ja mm. puinen junarata :)

Aatonaattoa Hesassa

Aatonaattona olen kävellyt keskustassa, ihaillut kaupunkilaisten ikkunakoristeita, laulanut joululauluja Tuomiokirkossa, herkutellut leipomo Levainin joulupullilla - yksi tämän joulun parhaimpia, ellei paras piparipulla - ja kadehtinut aamu-uimareita Eiranrannassa. Sekä ostanut Korkeavuorenkadun Putinki-nimisestä paperikaupasta kolme joulukorttia ja teippiä - päivän ainoat ostokset :)

Alkuillasta ajan vielä Tapiolaan Äitimuoria tervehtimään sekä Espoon ja Kirkkonummen rajalle viemään joululahjoja niitä innokkaasti odottaville Opiskelijapojan kolmikolle (8v, 4v ja 1 v). 

Ja sitten rauhoitun kotiin Murun kanssa odottelemaan huomista aattoa - ja mitä se tuo tullessaan…

Levainin joulupullia - nam

Uimareita Kaivarin rannassa :)