Historian havinaa

Ephrussi de Rothschildin huvilassa oli kaiken muun lisäksi esillä myös vanhoja valokuvia. Rappusissa huomioni kiinnittyi valokuvaan, jossa oli jyrkän rantakallion päälle rakennettu pyöreä ravintola. Googlettaessa selvisi, että kuvan on ottanut valokuvaaja Jean Gilletta (1856-1933) noin vuonna 1900 ja että kyseinen La Reserve -ravintola toimii edelleen suosittuna gourmet-ravintolana Nizzassa.

Ehkäpä seuraavalla Nizzan reissulla käyn syömässä yli sata vuotta vanhassa La Reserve -ravintolassa. Ja edelleen myös Cap Ferratin niemi on kiertämättä. Mm. pitkään Antibesissä asunut Helena Liikanen kehuu blogissa ko. kävelyreittiä kauniiksi ja lapsiperheillekin sopivaksi (täällä). Ja Cap de’Antibesin kävelyreittiä (täällä) lyhyemmäksi ja helpommaksi - tätähän me Siskon kanssa yritettiin pari vuotta sitten kävellä. Mutta eksyttiin alkuunsa (täällä)...

Villan rikas Tyttö

Villa Ephrussi de Rothschilden rakennuttaja ja ensimmäinen omistaja Beatrice de Rothschild syntyi Pariisissa 1864. Hänen vanhempansa olivat serkuksia ja kuuluivat molemmat varakkaaseen eurooppalaiseen Rothschieldin pankkiiri- ja taiteenkeräilijäsukuun. Täytettyään 19 vuotta Beatrice meni naimisiin vanhempiensa 35-vuotiaan ystävän venäjänjuutalaisen pankkiirin ja uhkapelurin Maurice Ephrussin kanssa.

Avioliitto oli ilmeisen onneton ja jäi lapsettomaksi. Pari erosi vuonna 1904, jolloin Beatrice oli 40-vuotias ja korviaan myöten peliveloissa oleva Maurice 55-vuotias. Seuraavana vuonna Beatricen isä kuoli ja Beatrice peri kolmen sisaruksensa kanssa valtavan omaisuuden. Perinnön turvin Beatrice alkoi suunnitella unelmakotiaan Ephrussi de Rothschilden huvilaa puutarhoineen (täällä) Etelä-Ranskaan Cap Ferratin niemelle.

Beatrice kuoli 70-vuotiaana tuberkuloosiin.

Lumottu puutarha

Viimein sain toteutettua yhden toiveeni, kun pääsin käymään kahden tyttäreni kanssa Nizzan ja Monacon välissä sijaitsevassa Villa Ephrussi de Rothschildissa (täällä). Paronitar Beatrice de Rothschild rakennutti vuosina 1905-12 tämän puutarhan ympäröimän jännittävän huvilan perittyään jättiomaisuuden pankkiiri-isältään. Paronitar haali huvilalle arvokkaita perintöhuonekaluja ja vanhaa taidetta ympäri Eurooppaa. Upealla paikalla sijaitseva huvila toimi kymmenisen vuotta paronittaren talviasuntona, minkä jälkeen villan käyttö oli vähäistä.

Vuonna 1933 paronitar testamenttasi huvilan taide-esineineen ja puutarhoineen Ranskan kaunotaiteiden akatemialle (Academie des Beaux-Arts), joka on johtava taiteen instituutio Ranskassa. Vuosien kuluessa huvila ja puutarha pääsivät hapasti rapistumaan. Kunnostuksen jälkeen ne avattiin yleisölle 1990-luvun alussa.

Vaaleanpunainen huvila mielenkiintoisine - jopa hullunkurisine sisustuksineen ja monimuotoisine puutarhoineen lumosi minut täysin. Huvila on rakennettu Cap Ferratin niemen kapeimmalle kohdalle, joten puutarhasta ja useista huvilan huoneista sai ihailla kahteen suuntaan avautuvaa hienoa merinäköalaa. Yhdeksästä erilaisesta puutarhasta tykästyin etenkin espanjalaiseen puutarhaan, joka vielä lokakuussa oli parhaimmillaan. Myös eksoottinen kaktuspuutarha ja ranskalaisen puutarhan klassisen musiikin tahtiin tanssivat suihkulähteet jäivät mieleen.

Huvilassa huomioni kiinnittyi mm. pieniin koristeellisiin nojatuoleihin, jotka paronitar oli teettänyt kahdelle lempikoiralleen :):) Ja Kiinasta tuotuihin pariinkymmeneen pikkuriikkiseen naisten silkkikenkään. Ne muistuttivat tuhatvuotisesta aasialaisesta kauneusihanteesta, joka edellytti että pikkutyttöjen varpaat väkivaltaisesti taitettiin ja sidottiin jalkapohjan alle. Näin jalkaterä säilyi aikuisenakin varhaislapsuuden mitoissa eli alle 10 senttisenä - ihannepituus oli 8 cm. Tapa jatkui osassa Kiinaa aina Maon valtaantuloon eli vuoteen 1949 asti.

Puutarhaseikkailun jälkeen istuuduimme Villan ulkoilmaravintolaan salaattilounaalle. Vaihtoehtona olisi ollut istua okranvärisessä pyöreässä teehuoneessa, mutta auringon helliessä valitsimme ulkoilman...

Tonnikalaa ja pastasalaattia Villan ulkoilmaravintolassa.