Näytetään tekstit, joissa on tunniste Unkari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Unkari. Näytä kaikki tekstit

perjantai 29. syyskuuta 2023

Tapanin kirkko ja ruusujätskiä


Lennettyämme maanantaina Budapestiin (täällä) meillä jäi pari tuntia aikaa ”tutustua” kaupunkiin ennen kuin pääsimme kirjautumaan Tonavan rannalla odottavaan M/S Vivaldiin. Kukin retkelle osallistuva suomalainen vietti lyhyen ajan omalla tahollaan, ja me Ukin kanssa päätimme käydä keskustassa lounaalla. 

Meillä kävi tosin tylsä tuuri, sillä saimme huonoa ja kallista ruokaa. Mutta ilo oli syödä ulkoterassilla lämpimässä - mutta varjossa - ja katsella keskustan monenkirjavaa ihmisvilinää. Toinen ilon aihe oli se, että ravintola johon osuimme, oli sattumoisin ihan Pyhän Tapanin kirkon (Szent Istvan bazilika) vieressä. Joten ruokailun jälkeen Ukki jäi istuskelemaan ja sulattelemaan ruokaa ja minä pääsin rauhassa tutustumaan tuohon Budapestin suurimpaan kirkkoon.

Pyhän Tapanin kirkko on roomalaiskatolinen ja nimetty Unkarin ensimmäisen kuninkaan Tapani I:n (n.970-1038) mukaan. Kirkossa säilytetään pyhäinjäännöksenä ns. Pyhää Kättä, jonka uskotaan olevan Tapani I:n oikea käsi. Tätä en kirkossa käydessäni osannut etsiä tai katsoa, mutta sen sijaan ihailin korkeaa ja todella upeasti koristeltua kupolikattoa, jonka keskellä oli Jumalaa esittävä fresko. Ja useita muita ympäri kirkkoa olevia freskoja, patsaita ja mosaiikkeja.

Kaikkinensa upea ja vaikuttava kirkko, jonka rakentamiseen oli tarvittu 55 vuotta ennen kuin se viimein valmistui 1906. Kirkko, jonka kupoli kohoaa 96 metrin korkeuteen ja jonne mahtuu kerrallaan 8500 ihmistä. En tiedä, montako ihmistä kirkossa oli tällä kertaa - ehkä joitakin satoja, mutta joka tapauksessa minulle aivan liikaa. Eikä edes käyntini aikaan osunut 15 minuutin urkujen soitto helpottanut ruuhkatunnettani, vaikka mielelläni soittoa kuuntelinkin. 

Onneksi kirkkoon tutustumisen jälkeen eksyimme Ukin kanssa lähistöllä olleeseen jäätelöbaariin, jossa jäätelö aseteltiin töttöröön ruusun terälehtien tavoin. Kaunista ja hyvää - ja kirkkoruuhkakin unohtui :)

Ja sitten jokilaivalle odottamaan aluksen lähtöä kohti Kroatiaa - vajaa 30 suomalaisen ja noin 150 ranskalaisen, norjalaisen ja meksikolaisen (!) kanssa.

Kaikki oli komeaa ja mahtavaa, myös urut.

Kupolin keskellä on Jumalaa esittävä fresko.


Siskon iloksi valokuvasin Pyhän Riitan (Szent Rita) patsaan. En ole aiemmin törmännyt Rita-nimiseen pyhimykseen, mutta nettitietojen mukaan hän on on suosittu katolinen pyhimys ja hänen tunnuksensa on piikkikruunua pitelevä nunna. 

En myöskään aavistanut Pyhän Ritan suojelussarkaa, mikä paljastui aika rankaksi alueeksi. Italiassa nunnana elänyt Pyhä Rita Cascialainen (1386-1456) on nimittäin vaikeiden avioliittojen ja toivottomien tapausten suojeluspyhimys. Itse Pyhä Rita leskeytyi nuorena - väkivaltaisen ja 12-vuotiaana solmitun vanhempien pakottaman avioliiton jälkeen. Jäätyään leskeksi hän hakeutui nunnaksi, vaikka hänet hyväksyttiin vasta useiden arviointien jälkeen. 

Szent Istvan bazilika

torstai 28. syyskuuta 2023

Viikko Tonavalla


Maanantaina lensin Finnairilla Budapestiin, jossa nousin M/S Vivaldiin jolla risteilen viikon pitkin Tonavaa Mustallemerelle asti. Ensimmäisenä päivänä eli tiistaina kuljettiin Unkarista Vukovarin kaupunkiin Kroatiaan ja keskiviikkona pysähdyttiin Novi Sadin ja Belgradin kaupunkeihin Serbiassa. Tänään torstaina edetään ns. rautaportin läpi - lisää myöhemmin - Bulgarian Ruseen.

Koko alkumatkan nettiyhteyksissä on ollut häikkää, minkä takia en ole voinut aiemmin kirjoittaa matkastani. Hyvin olen pärjännyt ilman nettiä. Ainut (ja iso) harmi on ollut se, että en ole pystynyt päivittämään blogiani eivätkä valokuvat ole siirtyneet kamerasta ipadiin eivätkä blogiin. 

Tämän postauksenkin joudun kirjoittamaan ja julkaisemaan nopeasti, koska nettiyhteys voi katketa koska hyvänsä. Mutta hengissä ollaan ja mukavaa on ollut. Kirjoitan matkasta lisää ja tarkemmin, kunhan netti ja valokuvat taas toimivat. 

Iltaa Budapestissa

Aamua Tonavalla

M/S Vivaldi