Kartanoiden lumoissa

Pyöräretken viimeisenä päivänä (täällä) pysähdyimme porukalla Hiiu-Suuremöisan kartanolla itäisellä Hiidenmaalla. Onneksi, sillä kartano puutarhoineen, puistoineen, kaksine tammikujineen ja lukuisine sivurakennuksineen oli ehdottomasti pysähdyksen arvoinen. 

Barokkikartano 1700-luvulta lumosi ja koukutti minut täysin. Jos kartanohulluus ei olisi vallannut minua jo aiemmin, se olisi iskenyt Hiiu-Suuremöisassa. Virossa on varmaan hienompiakin kartanoita, mutta Suuremöisassa oli kaikkea mikä vanhoissa kartanoissa minua viehättää. Mielenkiintoisia rakennuksia, menneestä kertovia huoneita, lumoavaa puutarhaa, paljon käveltävää puistoa ja pitkiä lehtipuukujia. Ja paljon, paljon jännittävää historiaa. 

Saksalaiset aatelissuvut ovat rakennuttaneet suurimman osan Viron kartanoista. Parhaimmillaan 1900-luvun alussa kartanoita oli parisen tuhatta. Suurtilat alkoivat kuitenkin rappeutua nopeasti, kun Viron vapaussodan yhteydessä 1919 maassa toteutettiin ns. maareformi. Tällöin itsenäistynyt valtio takavarikoi kaikki kartanot ja jakoi niiden maat pieniksi uudistiloiksi. Rakennusten rappeutuminen kiihtyi entisestään 1940-luvulla, kun Neuvostoliitto miehitti Viron ja pientiloja alettiin uudelleen yhdistää neuvostovallan alaisiksi kolhooseiksi. 

Nykyään vanhoja kartanorakennuksia on jäljellä noin 500 ja näistä vajaa puolet on hyvässä kunnossa. Viitisenkymmentä vuotta sitten - 1970-luvulla - entisiä kartanoita alettiin Virossa arvostaa uudelleen ja maan itsenäistyttyä 1991 vanhoja rakennuksia ryhdyttiin aktiivisesti entisöimään. 

Kartanot ovat edelleen pääosin valtion omistuksessa ja museoviraston valvonnassa. Osa rakennuksista on tyhjillään, mutta osassa toimii mm. hotelleja, ravintoloita, museoita, kouluja tai hoitokoteja. 

Virossa on useita Suuremöisa-nimiä paikkoja ja siksi Hiidenmaalla olevaa kartanoaluetta kutsutaan Hiiu-Suuremöisaksi Hiidenmaan vironkielisen nimen Hiiumaa mukaan. Ja joskus myös nimellä Dago-Grossenhof yhdistäen entisiä ruotsin- ja saksankielisiä nimiä. Aikoinaan saarella asui paljon ruotsalaisia, jotka kutsuivat saarta nimellä Dagö eli päiväsaari, koska matka Ruotsista Hiidenmaalle kesti yhden päivän. 

Hiiu-Suuremöisan kartano tunnettiin jo keskiajalla, mutta nykyisen barokkityylisen päärakennuksen rakennutti Ebba Margaretha Stenbock vuosina 1755-1760. Kreivitär Ebba Stenbock (1704-1775) kuului ruotsalaiseen De la Gardien mahtisukuun, joka aikoinaan hallitsi mm. koko Hiidenmaata. 

Kreivittären kuoltua hänen nuorin poikansa Jacob Pontus (1744-1824) velkaantui pahasti ja velkoja maksaakseen hän vaihtoi Hiiu-Suuremöisan kartanon vaatimattomampaan Uuemöisan kartanoon. Näin kartanon omistajaksi tuli Otto Reinhold Ludwig von Ungern-Sternberg (1744-1811). Häntä kutsuttiin myös Merirosvo-Paroniksi, koska uskottiin että hän houkuttelee kauppalaivoja Hiidenmaan karikkoiselle matalikolle. Alusten jouduttua ongelmiin Paronin miehet varastivat niiden lastin ja piilottivat sen kartanon vintille. Baltiansaksalainen Ungern-SternbergIn suku omisti kartanon vuoden 1919 maareformiin asti. 

Valtio omistamassa Hiiu-Suuremöisan kartanossa on sata vuotta toiminut paikallinen alakoulu ja nykyään myös ammattikoulu, jonka oppilaat osallistuvat osaksi EU:n rahoittamaan kartanoalueen entisöintiin ja kunnostamiseen. Lisäksi päärakennuksessa on pari euroa maksava museo sekä pieni hotelli ja kahvila.

Pyöräretkellä pysähdyimme Hiiu-Suuremöisan kartanolla alle tunnin, jona aikana oli tarkoitus lähinnä lounastaa kartanon kahvilassa. Ajaessani kartanolle johtavaa pitkää tammikujaa ja nähdessäni suuren mansardikattoisen, valkoiseksi rapatun kivitalon päätin, että jätän lounaan väliin ja tutkin sen ajan kartanoa ja puutarhaa. 

Ehdin (liian) kiireellä kävellä läpi päärakennuksen kymmenet huoneet ja piipahtaa runsaskukkaisen puutarhan portilla. Ja ihastua yhä enemmän. Näkemättä jäi mm. laaja englantilaistyylinen puisto lampineen ja kolmisenkymmentä sivurakennusta. Harmi :) Olisin toivonut enemmän aikaa tutustua tuohon mielenkiintoiseen ja historialliseen alueeseen. Mutta ryhmän mukana mennään :)

CampaSimpukka-blogin Sari pitää kaiken muun lisäksi Möis-huulluuta - Viron kartanoita -nimistä sivustoa (täällä), jonne hän on valokuvannut kymmeniä/satoja kartanoita ympäri Viroa. Lisää mielenkiintoista kartanoinfoa löytyy Estonian Manors -portaalista (täällä).

Hiiu-Suuremöisan kartanon lisäksi ohitin pyörämatkalla Emmasten kartanon, jota pysähdyin ihmettelemään ajaessani Sörun satamasta Kassariin (täällä), hylätyn Putkasten kartanon Hiidenmaalla (täällä) sekä Kassarin kartanon, jonka päärakennus oli tuhoutunut ja pehtorintalossa oli museo (täällä). 

Joten kymmeniä, jollei satoja kartanoita on vielä näkemättä :) Onneksi Viro on vain lyhyen laivamatkan päässä…

Tammipuinen paraatiovi oli koristelu barokkityylisin kaiverruksin.

Salissa ihailin upeaa parkettilattiaa ja koristeellista kattoa.

Ebba Margaretha Stenbockin muotokuva, jonka tekijä tuntematon.

Kuvassa Ebba on noin 26-vuotias ja jo kuuden lapsen äiti. 

Tämän jälkeen lapsia syntyi vielä seitsemän lisää…

Kartanon kunnostaminen oli edelleen täydessä vauhdissa. 

Kulmahuoneessa oli kaivettu esiin pala entistä tapettia.

Juhlava ja jykevä portaikko puolitti kaksikerroksisen kivitalon.

Kukkien ympäröimä lummelampi.

Portti kukkapuutarhaan.

Kallaksen suvemaja

Kassarin kolmas ”nähtävyys” kirkon ja museoksi muutetun kartanon (täällä) lisäksi oli Aino Kallaksen suvemaja eli suomeksi kesätalo. Kirjailija Aino Kallas vietti talossa kesiään vuosina 1924-1938 aviomiehensä Oskar Kallaksen kanssa. 

Aino Kallas (1878-1956) syntyi kesällä 1878 Viipurin maalaiskunnassa suomalaiseen älymystöön kuuluvaan Krohnin perheeseen. Hänen isänsä kielitieteilijä ja runoilija Julius ja äiti Minna - leski-isän toinen puoliso - olivat molemmat ahkeria kirjoittajia. Isä hukkui, kun Aino oli kymmenvuotias, ja tämän jälkeen Minna-äiti sairastui loppuelämäkseen vakavaan masennukseen.

Kirjailijana jo tuottelias ja arvostettu Aino avioitui 22-vuotiaana häntä kymmenen vuotta vanhemman virolaisen kielen ja kansanrunouden tutkijan ja diplomaatin Oskar Kallaksen (1868-1946) kanssa ja muutti 1904 Viroon. Aviopari asettui asumaan Tarttoon ja sai vuosina 1901-1910 viisi lasta, joista Lembit kuoli vauvana. Vuosina 1922-1934 Aino ja Oskar asuivat Lontoossa, jossa Oskar toimi itsenäistyneen Viron suurlähettiläänä. Neuvostoliiton valloitettua Viron uudelleen vuonna 1944 ikääntyneet Kallakset pakenivat Ruotsiin, jossa Oskari kuoli 1946. Aino sai takaisin Suomen kansalaisuuden 1950-luvun alussa ja asui viimeiset vuotensa Helsingissä.

Kallasten kesätalo oli yllättävän iso, mutta aika hoitamaton. Vaatimaton kotimuseo oli auki vain sopimuksesta, mutta ikkunasta saattoi kurkistaa sisälle. Luulen että näin sen, mitä sisällä olisi ollut nähtävänä, sillä vain rakennuksen yksi huone on kunnostettu. 

Suvemajassa ei itsessään ollut paljoa nähtävää, mutta tulihan hiukan luettua sekä Suomessa että Virossa eläneen kirjailija Aino Kallaksen elämästä…

Kirkko ja kartano Kassarissa

Kassarin kirkko aamuauringossa.

Kassarin saari Hiidenmaan saaren kaakkoispuolella oli ainoa pyöräretken yöpymispaikka, jossa ehdin ja/tai jaksoin edes vähän kävellä ja tutustua paikkakuntaan. Osasyy tähän oli se, että Kassariin - jonne päättyvän pyöräilyosuuden aloitin varhain aamulla (täällä) - ehdin perille alkuiltapäivästä. Kun kahteen muuhun majoituspaikkaan ehdimme perille vasta alkuillasta ja silloin olikin jo kiire suihkuun ja illalliselle…

Kassarin saarella asuu vain noin 200 ihmistä ja hallinnollisesti saari kuuluu viereiseen Hiidenmaahan, johon se on yhteydessä maantien ja patojen kautta. Keskustan ulkopuolella, lyhyen metsätaipaleen päässä ja meren rannalla on hautausmaan ympäröimä viehättävä pieni kirkko. 

Pyöräilin majapaikasta kirkolle jopa kaksi kertaa - ensin alkuillasta yksinäni ja toistamiseen seuraavana aamuna pyöräilykaverini Paulan kanssa. Ja lumouduin. Etenkin vaeltelu yksin hiljaisella pienellä, hieman metsittyneellä hautausmaalla oli elämys.

Sekä kirkko että hautausmaa ovat edelleen seurakuntalaisten käytössä. Harmikseni kirkko on auki vain kirkollisien tilaisuuksien yhteydessä, joten saatoin tutustua rakennukseen vain ulkoapäin. Kassarin kirkko on rakennettu 1700-luvulla ja se on ainoa kalkkikivestä rakennettu, ruokokattoinen kirkko Virossa. Kirkossa ei edelleenkään ole sähköä, vaan tarvittaessa lisävaloa saadaan lyhdyistä ja kynttilöistä.

Viehättävä yksityiskohta virolaisilla hautausmailla oli pienet selkänojattomat penkit, joita omaiset olivat tuoneet läheistensä haudoille. Mahdollisuus istua ja muistella rauhassa.

Penkki omaisille ja muille surijoille ja muistelijoille :)

Kirkko hautausmaalta kuvattuna.

Kassarin museo entisessä kartanon sivurakennuksrssa. 

Kirkon rakentamisen aikoihin 1700-luvulla Kassariin rakennettiin myös kartano, jonka ensimmäisiä omistajia oli Heinrich Caspar von Stackelberg (1702-1778). Kartanosivurakennuksineen säilyi suvun hallussa vuoteen 1919, jolloin itsenäistynyt Viro toteutti ns. maareformin ja kaikki kartanot takavarikoitiin omistajilta ja pilkottiin pientiloiksi. Entisen omistajasuvun jäseniä on haudattu Stackelbergin sukuhautaan Kassarin kirkon kylkeen. 

Kartanon päärakennus on tuhoutunut, mutta paikalta löytyy useita huonokuntoisia entisiä sivurakennuksia, kuten köynnösten peittämä puutarhurin talo ja käsityöläisten asuntoja. Entisessä pehtorintalossa toimiin nykyään nelihuoneinen kotiseutumuseo. 

Museossa oli esillä arkisia (ei-aatelisten) tavaroita paikkakunnan menneisyydestä. Vain pari esinettä herätti mielenkiintoni: Moskovan olympialaisten Miska-maskottikarhun kuva vuodelta 1980 ja arkisten pokasahojen koristeelliset puukahvat :)

Tulipahan käytyä :) Kassarin nähtävyyksistä kirkko hautausmaineen oli tutustumisen väärti, sen sijaan museo oli lähinnä jännä muisto menneistä kartanoajoista.

Tervetuloa museoon!

Muisto Moskovan olympialaisista vuodelta 1980.

Kartanon puutarhurin talo ja portti puutarhaan. 

Vika pyöräilypäivä

Viimeisenä retkipäivänä torstaina päätin, että pyöräilen koko matkan muun ryhmän mukana, jotta varmasti ehdin Hiidenmaalta manner-Viroon lähtevään lauttaan ja Rohukulän satamassa odottavaan bussiin ja lopulta Eckerölinen laivalle :) Nyt myös jo tiesin osapuilleen, mitä jaksan ja miten käytän sähköavusteista pyörääni minulle sopivasti. 

Matka Kärdlasta - Hiidenmaan pääkaupungista - Heltermaan satamaan ajettiin pääosin yhtä pötköä pienin juomapysähdyksin. Ja pärjäsin hyvin - ja tykkäsin. Matkalta löytyi useita siistejä ja toimivia huusseja, mm. parkkipaikoilta ja hautausmailta, kuten muillakin saarilla. Ja lähes jokaiselle bussipysäkille oli rakennettu tilava ikkunallinen odotustila, jossa tarvittaessa saattaisi pitää sadetta tai muuten levähtää :) Torstaisen matkan ainoa pidempi pysähdys oli kuutisen kilometriä satamasta olleella upealla Suuremöisan kartanolla, josta kirjoitan myöhemmin erillisen postauksen. 

Oikeastaan tuntui yllättävän kivalta pyöräillä jo tutuksi tulleessa kymmenen hengen ryhmässä. Ja vaihtelu virkistää myös erakkomummia…

Siistejä huusseja löytyi usein myös pieniltä parkkipaikoilta.

Bussipysäkeillä oli erimuotoisia, -värisiä ja -kokoisia suojaisia odotustiloja.

Pyörääni lastataan bussin peräkärryyn Rohukulän satamassa. 

Pyöräilyä noin 35 km: Kärdlasta Heltermaan satamaan Länsi-Hiidenmaalla. 

Hiippailua Hiidenmaalla

Kolmannen pyöräilypäivän eli keskiviikon aamuna olin edellispäivän (täällä) tapaan lähdössä päivämatkalle yksin. Tehdessäni lähtöä viereisessä mökissä yöpynyt ikätoverini Paula tuli kysymään: ”Pyöräilläänkö yhdessä? Minäkin tykkäisin ajaa rauhassa ja pysähdellä tiheästi. Saanko liittyä seuraasi?” ”Mikäs siinä. Tervetuloa mummin seuraan!”

Vietimme Paulan kanssa mukavan päivän. Pyöräiltiin ja puheltiin. Pysähdeltiin ja ihmeteltiin. Ehdimme tutkia hylättyä Putkasten kartanoa, hypistellä tumppuja ja villatakkeja Hiiuvillan tehtaanmyymälässä, kierrellä ränsistyneen kivikirkon raunioilla ja maistella paikallista porkkanakakkua mukavassa rantaravintolassa. 

Tämä kaikki ennen kuin Käinan kaupungin kohdalla suuntasimme pyörät kohti pohjoista ja lähes kiisimme seuraavat parikymmentä kilometriä Hiidenmaan pääkaupunkiin Kärdlaan. Lähes kiisimme, koska hyväkuntoinen ja rauhallinen tie oli suoraakin suorempi ja ainakin tuntui kuin olisimme koko matkan pyöräilleet loivaa alamäkeä :) Kiitovauhdissa pysähdyimme vain pari kertaa hengähtämään ja juomaan. Ja jaksoimme hyvin - molemmat.

Mukava pyöräilypäivä - taas. Ja varsinkin, kun illaksi luvattu ukkossade saavutti meidät vasta pari kilometriä ennen määränpäätä. Ehdimme juuri vaihtaa sadevaatteet ja saada päällemme pari tippaa vettä, kun saavuimme hotelli Padun pihaan Heltermaan maantien (mnt) varrella. 

Kiitos Paula mukavasta ja puhetta pulppuavasta reissuseurasta :) 

Ohitettiin hylätty kartano Putkastessa (Putkaste möis)

Piipahdettiin Hiiuvillan tehtaanmyymälässä

Ihmeteltiin Käinan rauniokirkkoa.

Herkuteltiin porkkanakakulla Rannu Pubissa Käinassa.

Ajomatka Käinasta Kärdaan oli pelkkää alamaata, ei yhtäkään mäen nyppylää :)

Perillä Kärdlassa hotelli Padussa vain hetki ennen ukkoskuuuroa :)

Pyöräilyä noin 35 km: Kassarin saarelta Käinan kautta Kärdlaan Pohjois-Hiidenmaalle.

Seikkailua Saarenmaalla

Ensimmäisen pyöräilypäivän (täällä) iltana oppaamme Kaisa sanoi, että seuraavana päivänä kaikkien pitää pyöräillä reippaasti, jotta varmasti ehdimme puolenpäivän lauttaan. Lauttaan, joka kuljettaa meidät Saarenmaalta Triigin satamasta Sörun satamaan Hiidenmaalle - retken kolmannelle saarelle. 

Kaisan tiukka puhe pelästytti minua, ja päätin että lähden liikenteeseen heti herättyäni ennen muita ja tapaan muun porukan sitten Triigin lauttarannassa. Tämä oli siis suunnitelmani.

Tiistaiaamuna heräsin luonnostaan jo ennen kuutta, pakkasin pyöräni ja lähdin polkemaan kohti Triigiä. Noin 35 kilometriä metsäistä suoraa tietä, ei yhtäkään mäkeä. Ja sää oli täydellinen pyöräilyyn - ei tuulta, ei sadetta, vaan puolipilvistä ja lämpöä runsaat kaksikymmentä astetta. Ja vain jokunen ohittava tai vastaantuleva auto. 

GoogleMapsin avulla oli helppo suunnistaa, ja matka sujui kuin tanssi :) Tosin jostain syystä Google ei löytänyt koko Virossa olon aikana pyöräilyteitä. Päätin, että seuraan karttasovellutuksen kävelyreittejä, joita tarvittaessa vertailin autoreitteihin. Ja selvisin matkoista paremmin kuin hyvin. 

Yllätyin, miten paljon tykkäsin pyöräillä yksin. Pidin siitä, että pystyin pysähtymään aina kun halusin. Juomaan vettä, syömään pähkinöitä, vaihtamaan silmälaseja aurinkolaseihin ja päinvastoin, avaamaan tai sulkemaan tuulitakin vetoketjua. Ihmettelemään yliajettua kyykäärmettä, valtavaa kotiloetanaa, kauniin värisiä kukkia tai kiviä. Tutkimaan hiljaista hautausmaata, vanhaa tammea, puista tuulimyllyä. Ja tietty ottamaan valokuvia.

Pyöräiltyäni noin 35 kilometriä saavuin Triigin lauttarantaan, josta oli juuri lähdössä klo 9.30 lautta Sörun satamaan Hiidenmaalle. Tosin en huomannut varmistaa, että kyseessä oli juuri Sörun lautta, vaan ostin automaatista nopeasti yhden euron matkalipun minulle ja toisen 1,5 euron lipun pyörälle, ja ajoin lautan kyytiin. 

Vasta lautan ollessa jo liikkeellä jäin miettimään, olinkohan varmasti oikeassa lautassa. Onneksi olin, ja 1,5 tunnin päästä saavuin onnellisesti Hiidenmaalle :) Lautalta lähetin Kaisa-oppaalle tekstiviestin, että olin ehtinyt aiempaan lauttaan ja että jatkan matkaani edelleen yksin seuraavaan majapaikkaan asti eli päivän jäljellä olevat vajaat 40 kilometriä. Merimatkan aikana ehdin hörppiä rauhassa aamukahvit, jotka aikaisen lähtöni takia olivat jääneet edellisessä majapaikassa väliin.

Huolimatta yllättävän pitkästä päivämatkasta - lähes 70 kilometriä - jaksoin polkea myös loppumatkan yllättävän hyvin - tietty sähkön avustuksella. Sää pysyi hyvänä ja tie oli loppuun asti päällystetty ja vähäliikenteinen. Ja jatkoin omaa rauhallista etenemistäni ja pysähtelyä tarpeen mukaan. 

Nautin liikunnasta, maisemista ja omasta rauhasta. Ja onnistumisen tunteesta. Olin uskaltanut (taas) kokeilla jotain uutta ja vähän jännittävää :)

Jaani kalmistu - Jaanin hautausmaa

Rämmi tamm - Rämmin tammi - on 13 metriä korkea 

ja rungon ympärysmitta on yli kolme metriä.

Paaste tuulik Kaasiku talus - Paasten tuulimylly Kaasikun tilalla - vuodelta 1914.

Lautta Triigin satamasta Sörun satamaan.

Kahvi- ja vessatauko Emmasten kylässä Hiidenmaalla

Perillä Vetsi Tallin mökeissä Puhkekulässa Kassarissa.

Pyöräilyä noin 35 km: Orissaaresta Triigin satamaan Leisin lähelle

Pyöräilyä noin 35 km: Sörun satamasta Etelä-Hiidenmaalta Kassarin saarelle