torstai 21. kesäkuuta 2018

Aitoa Museokadulla

Kylmäsavulohiyllärit

Tykkään Töölöstä. En ole siellä koskaan asunut, mutta sukusiteitä löytyy: Äitimuori asui elämänsä ensimmäiset 20 vuotta Töölössä - alkuun Temppelikadulla ja Tunturikadulla ja lukioikäisenä Välskärinkadulla (täällä). Nykyään toinen poikani perheineen asuu Töölön torin reunalla ja Kummityttöni lähellä Hesperian puistoa. Ja onhan siellä ihana Relove (täällä), jossa tulee käytyä vähintään kerran kuussa :):) Ja kivoja ravintoloita, joissa on koettu useitakin herkkuhetkiä mm. kotoisessa Kuussa (täällä ja täällä), perinteisessä Lehtovaarassa (täällä ja täällä) ja nuorekkaassa
Daddy Greenissä (täällä).

Tiistaina tutustuminen Töölön lukuisiin ravintoloihin jatkui, kun Barbie-näyttelyn (täällä) jälkeen olimme Siskon kanssa varanneet pöydän ravintolasta nimeltään Aito. Pikkuinen Aito (täällä) mainostaa itseään intiiminä kortteliravintolana, mikä osoittautui enemmän kuin todeksi. Noin kymmenpöytäinen paikka oli kutsuva ja kodikas, ja töölöläisen tyylikäs. Ovella ja kivankokoisella (viitisen pikkupöytää) terassilla tervehtivät kauniit ja hoidetut kukka-asetelmat, mikä minulle viestittää henkilökunnan tajusta, että ruokailuhetken onnistumiseen vaikuttaa muukin kuin ruoka. Isot plussat.

Valitsimme kolmen ruokalajin menun 39 eurolla. Keittiön alkutervehdyksenä tarjoillut kylmäsavulohipallurat hivelivät silmiä, ja nostivat odotukset korkealle. Varsinaiset annokset olivat edelleen erittäin kauniisti aseteltuja ja hyviä, muttei erinomaisia. Joskin jälkkärini laku(mousse?) oli huippuihanaa. Minusta on tullut tosi kriittinen ja/tai nirso - Sisko piti ruokavalintojaan (silliä ja perulettua sekä meritaimenta ja lipstikkaa) erittäin hyvinä. Kevätsipulia ja kesäkukkia käytettiin paljon, mikä antoi annoksiin kivaa väriä ja mukavaa makua.

Palvelu oli enemmän kuin mukavaa, ja nautimme ruokailusta tosi paljon. Aitoon kannatti tulla, ja menen varmaan toistekin. Etenkin jonain lämpimänä kesäiltana pitkä illallinen ulkona keskustassa rauhallisella kadunpätkällä Runebergin- ja Mechelininkadun välissä houkuttelee...

Parsarisotto ja latva-artisokka

Lakua ja sitruunaa

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Tyyliä Töölössä II


Pistäidyimme kesän ensimmäisenä sadepäivänä Siskon kanssa Kansallismuseon Barbie-näyttelyssä. Täytyy myöntää, että edellisestä vierailustani maamme keskeisessä museossa on vuosia, ellei vuosikymmeniä.

Korkeat ja komeat kiviportaat johdattivat meidät korkeaan ja kutsuvaan aulaan, josta ohjauduimme virran mukana vaaleanpunaisiin huoneisiin. Liekö museossa muuten kuin koululaisvierailujen aikana näin paljon nuorta porukkaa: innokkaita pikkutyttöjä, nuoria äitejä lastenvaunuineen ja isovanhempia lastenlasten kanssa. Ja tietenkin Siskon ja minun lisäksi muitakin keski-iän ylittäneitä innokkaita ikinuoria pikkutyttöjä.

Siskon kanssa emme 1950-luvun lopun ja 1960-luvun alun pikkutyttöinä ehtineet leikkiä barbeilla, jotka syntyivät vuonna 1959 amerikkalaisen Ruth Handlerin (1916-2002) luomana. Tunnistimme kuitenkin yli 400:sta esillä olevan barbien joukosta monta tuttua nukkea tyttäriemme leikeistä, mm. pitkätukkaisen Totally hair -barbien joka on myydyin barbienukke ikinä.

Todellisia tyylinukkeja olivat mielestäni näyttelyn alkupään upeat keräilyharvinaisuudet vuodelta 1959 tyylipuhtaine 1950-luvun asuineen, en niinkään viehättynyt loppupään eri muotitalojen hurjista luomuksista. Viimeisessä näyttelyhuoneessa oli ihana seurata, miten nuoret tytöt ja pojat (!) yleisöstä hermostumatta poseerasivat nurkassa olevassa vaaleanpunaisessa divaanissa kaverin tai vanhemman kuvatessa. Toiset estottomasti hullutellen ja toiset keskittyneesti mallin asentoa etsien kuten eräs noin 7-vuotias tyylikäs ja vakava pikkutyttö, joka selvästi nautti pitkästä kuvaushetkestä eikä näennäisestä arkuudestaan huolimatta häiriintynyt tuijotuksestani.

Vessajonotkin viittasivat siihen, että normaalisti museon näyttelyt eivät kerää näin runsasta yleisöä. Barbie-vierailu sai ainakin minussa kiinnostuksen tulla tutustumaan myös museon perinteisimpiin näyttelyihin. Ei hullumpi saavutus Barbielta.

Töölöstä löytyy tyyliä, ja löytyi jo runsas vuosi sitten ensimmäisessä Tyyliä Töölössä -postauksessani (täällä).

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Kaksikko yökylässä


Viikonloppu kului mökillä esikoululaisen ja tokaluokkalaisen kanssa. Mukana menossa oli Mummin lisäksi Ukki ja kaksi koiraa.

Katsottiin tietenkin MM-jalkapalloa - kaksi mielenkiintoista tasapeliottelua. Perjantaina upea Espanja - Portugali -matsi, jossa Ukin ja tokaluokkalaisen rakastama Romppu potkaisi vuosikymmenen vapaapotkun ja teki myös Portugalin kaksi muuta maalia. Ja lauantaina seurattiin outoa Argentiina - Islanti -matsia, jossa islantilaisten järkkymätön puolustus lähes nujersi pakkoraossa taistelevan Messin.

Ehdittiin myös kahvitella baarissa, jonka esikoululainen rakensi leikkimökin eteen. Kahlata rantavedessä ja tutkia sinisimpukoita. Ihmetellä ruovikkoon jäänyttä rantakäärmeen nahkaa. Heitellä koiravanhukselle palloa. Herkutella Ukin munakastikkeella, Salon torin mansikoilla ja Messi-kokiksella. Ja tietenkin rakennella Opiskelijapojan ja Juniorin vanhoilla legoilla ja lukea pitkät iltasadut Mummin valitsemista kirjoista.

Hyvä viikonloppu.

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Iloa arkeen


Pyöriskelin viime sunnuntaina tapani mukaan Hietaniemen kirppiksellä. Pääosin katselin tavaroita ja seurailin myyjiä ja ostajia. Eräällä myyjällä ihailin kauniinvärisillä langoilla päällystettyjä henkareita. Muistin, että Äitimuorikin virkkasi langasta puuhenkareiden päälle suojia, mikä esti keveyitä vaatteita valumasta. Meillä tosin käytettiin paljon vaisumpia värejä, mikä sai minut epäilemään kirpparihenkareiden alkuperää. Sinnikkäästi myyjä väitti niiden olevan 1960-luvulta. Ja miksi en uskoisi - toisilla vaan on ollut parempi maku tai hienompia lankoja :):)

Lompsittuani aikani pöytien välissä istuuduin kahville. Löysin tyhjän paikan noin kuusikymppisen kiltinnäköisen miehen pöydästä. Hymyilin hänelle ystävällisesti ja sanoin jonkun sanan. Näin hiljaisen pikkuhymyn. Tuulen tarttuessa lautasliinaani tokaisin, että aina ne tuppaa lentämään jollei koko ajan pidä huolella kiinni. Hän katseli minua ystävällisesti, muttei vieläkään sanonut mitään. Loppuajan keskityin viikonlopun Iltalehden lukuun.

Jonkun ajan kuluttua kiltinnäköinen mies nousi pöydästä sanaakaan sanomatta. Hetken kuluttua hän palasi luokseni, hymyili kauniisti, ojensi myyntitiskiltä hakemansa uuden lautasliinan ja sanoi: ”Tässä sinulle poislentäneen tilalle.” Ja jatkoi matkaansa.

Uskon että meille molemmille tuli hyvä mieli. Pieni ele on iso ilo.

torstai 14. kesäkuuta 2018

Pyry ja Lumi

Pyry sisällä.

Kun kerran oli ajettu lähes viisi tuntia Helsingistä Pohjanmaalle, niin Mummi halusi ehdottomasti käydä katsastamassa Ähtärin pandat. Ja niin Tuurin jälkeen auto suunnattiin kohti Ähtärin eläintarhaa (täällä).

Epäillen menimme, mutta yllätyimme positiivisesti. Toki pandat elävät vankeudessa, mutta kummallakin on isot erilliset sisä- ja ulkoaitaukset, joissa niiden elämää pääsee läheltä seuraamaan. Pienempi naaraspanda Lumi köllötteli sisätiloissa lähes koko katseluajan, mutta koiraspanda Pyry oli aktiivinen. Pyry vaelteli sisä- ja ulkoaitauksissa ja mm. poseerasi yleisölle pitkän tovin bambuja pureskellen.

Tuurin kyläkauppaa en jää kaipaamaan, mutta pandoja voisin tulla katsomaan toistekin.

Lumi sisällä.

Pyry ulkona.


keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Tuurilla


Kun kerran oli ajettu lähes viisi tuntia Helsingistä Pohjanmaalle, niin Ukki halusi ehdottomasti käydä katsastamassa Vesa Keskisen Tuurin Kyläkaupan (täällä). Joten lauantaiaamuna auto suunnattiin kohti Tuuria.

Eka kerta. Ja olipahan kokemus. Pienen ja vaatimattoman sisäänkäynnin kautta saavuimme hehtaarihalliin, josta löytyi sananmukaisesti kaikkea. Puhumattakaan mitä kaikkea löytyi kaupan ympäristöstä. Lauantaina kaupanteon lomassa näimme mm. koiranäyttelyä ja sormikoukun mestaruuskisaa. 

Meidät yllätti valtavan kaupan hyvä järjestys ja tuotevalikoiman runsaus - myös laatumerkkejä. Hinnat vaikuttivat normaaleilta, ei mitään reiluja alennuksia. Tosin tutustuimme kauppaan pintapuolisesti, ja ruokapuoli jäi kokonaan väliin. Myyjiäkin löytyi - savustusuunia ostaessamme saimme hyvää ja asiantuntevaa palvelua. 

Taisimme osaltamme toteuttaa Vesa Keskisen visiota Kyläkaupasta matkailunähtävyydeksi. Käynti ei kaduttanut, mutta jäänee viimeiseksi. Ihmisten ja autojen paljous, kaiken runsaus ja ylenmääräinen rönsyily ei kiehtonut.

Näköetäisyydellä kohosi kyläkauppiaan kartano.

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Juurella

Korvasientä, porkkanaa ja sipulia.

Juurilla kun oltiin (täällä), niin pitihän sitä käydä Juurella-nimisessä ravintolassa Seinäjoen keskustassa (täällä). Positiivinen yllätys - yksinkertaisen tyylikäs ravintola, jossa maukasta ruokaa. Pientä miinusta tuli alun pitkästä odottelusta. Kesäkuisena torstai-iltana kymmenestä pöydästä asiakkaita oli puolessa pöydistä. Jostain syystä meitä kuitenkin istutettiin - pöytävarauksesta huolimatta - ilman palvelua lähes puoli tuntia. Kun tarjoilija lopulta saapui, palvelussa ei ollut valittamista. Ystävällinen ja huumorintajuinen herrasmies selvisi väliin änkyröivienkin eläkeläisten kanssa enemmän kuin hyvin.

Osa meistä valitsi neljän (Juurella) ja osa kuuden (Matka maakuntaan) ruokalajin valmismenun. 
Pääkaupungin ravintoloihin verrattuna annokset olivat jättimäisiä, ja lopulta pidemmän menun valinneet joutuivat kalan jälkeen luopumaan odottamastaan häränlihasta. Isokokoisenkaan eteläsuomalaisen vatsa ei näemmä veny pohjanmaalaisen mittoihin. Onneksi päivän siika oli taidokkaasti paistettu ja todella herkullinen - ja kalaa oli enemmän kuin riittävästi.

Juustolautasella oli pari palaa (riittävästi) paikallisia juustoja ja jälkkärinä valkosuklaata ja lähitilan mansikoita. Parasta oli kuitenkin tarjoilijamme valitsema makea vaalea jälkiruokaviini - jääkylmä, täyteläinen ja räjähtävä. (Viinisanasto ei kuulu sanavarastooni :):) Ja suloinen nuorimies, joka hurmaavan hymyn saattelemana tarjoili ja esitteli jälkkäriannoksemme. 

Ruoan laadusta ilahtuneina kävimme seuraavana päivänä lounaalla samojen omistajien Äärellä-ravintolassa (täällä). Paikka oli viehättävä ja valoisa, tarjoilu joustavaa ja mutkatonta. Kuha simpukkakastikkeessa ei yltänyt edellisillan siika-annoksen tasolle, mutta possunposki maistui illalla skipatun härkä-annoksen korvikkeena. Ja tarjoilijan suosittamat paikalliset oluet olivat mielenkiintoisia :)

Mistä nimi Juurella? Tarjoilijan mukaan nimi viittaa omistavaan yhtiöön Oy Onnen Juurella.

Siika-annos puoliksi syötynä,
kuvauksen jälkeen ei jäänyt muruakaan. 

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Lakeudella


Seinäjoella on 1950-luvulla rakennettu, Alvar Aallon suunnittelema kirkko - Lakeuden risti. Ja pitihän rakennus käydä tarkistamassa.

Kirkon tunnusmerkki on erillinen 65 metria korkea ristinmuotoinen kellotorni. Laatikkomaisen kirkkorakennuksen pitkiä sivuja halkovat kapeat ja korkeat ikkunat, joista valo pääsee aaltomaiseen tapaan kauniisti leikkimään sisätiloihin. Sisustus on myös Aallon suunnittelema. Kauniit kuparin väriset valaisimet ovat tompakkia, jonka luin olevan lyijytöntä messinkiä (kuparin ja sinkin seos). Kiva yksityiskohta on upea kaakelilattia, joka laskee 60 senttimetriä ovelta kohti alttaria.

Yllättäen kirkon rappaukset olivat useasta kohdin halkeilleet sekä sisä- että ulkoseinistä. Tämä pisti erityisesti silmään, sillä olimme Lapualle ajaessamme porukalla ihailleet pohjanmaalaisten omakotitalojen siisteyttä.

Kirkkoa enemmän minua puhutteli kirkon ja Pajuluoma-joen/puron väliin jäävä tyylikäs, mutta kodikas Kirkkopuisto. Sen on suunnitellut kaupunginpuutarhuri Arvo Toivola yhteistyössä Aallon arkkitehtitoimiston kanssa. Aallon toivomuksesta puistoon on istutettu mm. tiheinä ryppäinä kotipihlajia ja matalia havupuita, jotka edelleen ovat tavattoman kauniita.

Seinäjoella kirkon fiilis ja rauha on onnistuneesti laajennettu ympäröivään puistoluontoon - eikä yhtään haitannut vaikka puisto risteili ahkerasti käytettäviä polkuja.



Kirkkopuiston kauniita pihlajia.

Pajuluoman rannan rivitaloista on huippunäkymä Kirkkopuistoon ja Lakeuden ristille.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Juurilla

”Kun painui päät muun kansan maan
me jääkärit uskoimme yhä”

Parasystävä oli jo viime syksynä järjestänyt, että tänä kesänä lähdemme Ukin kanssa hänen ja Miehensä mukaan Ilmajoen musiikkijuhlille katsomaan ja kuuntelemaan Mannerheimin elämästä kertovaa oopperaa. Tälle retkelle starttasimme torstaina. Ukki, Parasystävä ja minä Helsingistä, Miehensä Mikkelistä ja seuraamme liittyvä kolmas pariskunta Heinolasta.

Majoituimme kaksi yötä Seinäjoen Vaakunassa - onnistuneesti remontoidussa alkujaan vuonna 1991 avatussa keskustahotellissa (täällä). Perjantaina ajoimme mm. Lapualle, jossa Enna-serkun ohjeilla löysin Äitimuorin isän haudan sankarihautausmaalta Tuomiokirkon kupeesta.

Äidinisäni Juho Talvitie (täällä) kuoli ennen syntymääni vuonna 1950 ja hänet haudattiin jääkärihautaan synnyinpitäjänsä Lapuan hautausmaalle (täällä). Vuonna 1958 pystytetyn jääkäripatsaan suojaan on haudattu yhteensä kahdeksan lapualaista jääkäriä - viimeinen vuonna 1984. Olen äitini kanssa käynyt hänen isänsä haudalla aikaisemmin vain yhden kerran, joten mielelläni vein isoisäni haudalle valkoisen ruusun.

Illalla jatkoimme menneiden muistellua Ilmajoella Mannerheimiin tutustuen. Koleudesta huolimatta nautimme Waltteri Torikan (Mannerheim) ja Johanna Rusanen-Kartanon (Mannerheimin kuviteltu kodinhoitaja) komeista äänistä. Ja Annami Hylkilä sykähdytti heleällä sopraanollaan Mannerheimin suloisena sisarena. Viihdyttävä ja sujuvasti etenevä suomenkielinen operettimainen ooppera, jota katsoi mielellään. Näyttämön yllä liitelevät pääskyset toivat kesäiseen esitykseen oman lisänsä.

Sotilaallinen päivä kruunattiin myöhäisellä illallisella hotelli Vaakunan Talriikissa (täällä). Ukin syömä maksa oli onnistuneen rosetta. ”Olisikohan parhaita ravintolamaksojani” - aika paljon kriittiseltä Ukilta. Parasystävän päivän kalana tarjoiltu kuha oli nappiannos ja minun keittiöherkuista koottu pikkulautanen myös erinomainen. Ja Pirjon Pakarin lämmin kauraleipä maistui kaikille. Eli kaikki kuusi olimme tyytyväisiä - puhumattakaan että saimme valita täydeltä listalta vielä iltakymmenen jälkeen.

Pohjalainen päivä parhaimmillaan - isänmaallista paatosta ja runsaasti ruokaa.

Lapuan Tuomiokirkko, jossa on tietenkin Suomen suurimmat urut.

perjantai 8. kesäkuuta 2018

torstai 7. kesäkuuta 2018

Viva Wino

Kampelaa, pinaattia ja lehtipersiljaa

Viime viikolla Opiskelijatyttö esitti toivomuksen, että menisimme syömään hänen mummonsa eli Äitimuorin ja sisarensa eli Esikoisen kanssa. Keskiviikkona toive toteutui, kun suunnistimme Esikoisen suosituksesta ravintola Winoon Flemminginkadulla (täällä). 

Pieni ja rento bistrotyyppinen paikka, jossa palvelu oli superia ja ruoka kaunista ja herkullista. Koska olen mietojen makujen ystävä, minulle maistuivat etenkin kukkakaaliraviolit ja kampelan lisänä tarjoiltu rapeaksi paistettu lehtipersilja. Kaikkinensa hyvä löytö - paikka, jonne ehdottomasti haluan palata uudelleen. Ilmeisen suosittu eli kannattaa varata etukäteen, mutta meillekin löytyi hyvä paikka samalle päivälle.

Ihana ilta. Nautin sekä ruoasta että arkisesta mutta läheisestä jutustelusta äitini ja tyttärieni kanssa. Ja olihan meillä myös miesseuraa: Esikoisen vajaa neljäkuinen kuopus, joka siirtyi sylistä syliin ja kuunteli tyynenä naisten juttuja.

Suklaata ja raparperia

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Googlen armoilla


Ajoin viime sunnuntaina Salon Suomusjärveltä Riihimäen kupeeseen Kolmilammen lavalle tanssikursseille (täällä). Huristin Lounais-Suomen halki seuraten puhelimesta GoogleMapsin ohjeita.

Matka alkoi mukavissa merkeissä. Pysähdyin kahvilla Kasvihuoneilmiössä vanhan Turuntien varrella (täällä). Tuttu paikka, jossa mökkimatkoilla on tullut piipahdettua kerran jos toisenkin. Nykyään käynnit ovat harventuneet, kun ajan mökille pääosin ”uutta” pikatietä pitkin.

Kasvihuoneilmiö on perustettu 1997 paikalla olleeseen vanhaan rekanpesuhalliin ja sen kylkeen rakennettuun kasvihuoneeseen. Hullu idea, joka toimii edelleen. Pysähtymisen ja tutustumisen väärtti - kerran kesässä. Helteisenä kesäkuun sunnuntaina kasvihuoneen avattavat kattoikkunatkin olivat tarpeeseen. Herkuttelin rasvamunkilla tuijottaen muovivalaan kitaa.

Kahvittelun jälkeen matkanteko muuttui karikkoisemmaksi. Varsinkin kun Googlen kartta-appi kulutti vanhan puhelimen akun loppuun, eikä laturia ollut mukana. Loppumatka tanssilavalle kiemurteli pieniä hiekkateitä. Olin jo luovuttaa, mutta onneksi törmäsin sattumalta toiseen tanssikurssille menijään, jonka akku vielä toimi ja hänen autoaan seuraten pääsin kuin pääsinkin perille.

Jos jatkossa aion suunnistaa Etelä-Suomen lukuisille kesälavoille, minun on hankittava toimiva autolaturi. Muuten mummi saattaa eksyä pusikkoon :):)

lauantai 2. kesäkuuta 2018

Aarteita Aarresaarelta


Pitihän sitä torireissulla piipahtaa myös kirpputorilla. Tällä kertaa Salon Aarresaarella Ukin käydessä omalla aarresaarellaan eli Motonetissä. Toivoin löytäväni sopivan pöytäliinan mökin pyöreälle pihapöydälle. Edellinen liina - sekin kirppislöytö - unohtui viime syksyn sateisiin ja meni ”vähän” huonoksi.

Ja aarteiden joukosta löytyi pöytäliina. Ei tosin ihan lempivärini, mutta priimakuntoinen ja kangas kivaa kernisekoitetta. Ja hinta kohdallaan eli kolme euroa. Aarresaarelta löytyi myös kiva salaattikulho 12 eurolla - vanhaa Arabian siniraitaa ja kunto exellent.

Liina ja kulho pääsivät paraatipaikalle illan mökkipöytään...

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Toukokuun poikue


Inhoan kanadanhanhia, mutta poikasia ei voi kukaan vastustaa. Eilisellä muru-lenkillä näin kevään ensimmäisen vesilintupoikueen - kuusi pikkuruista hanhea suojelevine vanhempineen.

Koiran kanssa oli vaikea keskittyä koiraa pelkäävien lintujen kuvaamiseen. Mutta jääpähän muisto kalenteriini :):)

tiistai 29. toukokuuta 2018

maanantai 28. toukokuuta 2018

Helmin huopa


Viikonoloppuna löysin Hietsun kirppikseltä Helmi Vuorelman Sinfonia-nimisen villamohair-huovan. Hyvin säilynyt, puhdas ja ehjä - aito 1990-luvun valko-musta-harmaa aarre. Maksoin isosta huovasta lyhyen tinkiyrityksen jälkeen myyjän pyytämät 60 euroa, koska yksinkertaisesti rakastan näitä Vuorelman taidonnäytteitä.

Wetterhoffin kotiteollisuusopistosta valmistunut kutoja Helmi Wuorelma (1886-1948) perusti 1909 Lahteen kutomon, joka yli sata vuotta (konkurssi 2014) valmisti mm. kansallispukuja. Villahuopia valmistettiin etenkin 1990-luvulla, ja parhaimmillaan kutomossa työskenteli lähes 300 ihmistä.

Kotona kääriydyn villahuopaan lähes joka ilta myös kesällä :):) Minulla on ennestään vuosia sitten ostettu lähes samanlainen Vuorelman huopa - värit hieman eritavoin painottuneina. Vuosien käytössä kotihuopa on täysin virttynyt ja muutenkin lähes puhkikulunut.

Uusi Vuorelma tulee tarpeeseen...

lauantai 26. toukokuuta 2018

Herkkua hauesta

Haukea ja perunaa 

Tallinnan hotellin vaihdostamme (täällä) koitui jotain hyvääkin. Löydettyämme lopulta uuden majapaikan Olevimägi-kadulta nälkä ajoi meidät syömään lähimpään ravintolaan eli hotelli Olevi Residentsiä vastapäätä olevaan ravintola Art Prioriin (täällä). Ja tähän ajautumiseen olimme enemmän kuin tyytyväisiä.

Kaunis ja intiimi ravintolatila, kaiken huomaavat ja huomioivat, kivasti kontaktia ottavat tarjoilijat (lukuunottamatta tympeää hovinaista) sekä herkullinen ja kauniisti pleitattu ruoka. Eli lähes kaikkea, mitä onnistuneelta ravintolaillalta voi odottaa.

Tarjoilijat eivät yhtään nyrpistelleet, vaikka seurueemme ruokatilaus oli aika sekalainen. Parasystävä nautti kaksi (runsasta) alkupalaa eli tartarpihvin maailman parhaan punaviinin kanssa sekä ohuet blinit shamppanjalasillisen kanssa. Juomat olivat tarjoilijan suosittamat ja kuulemma nappivalinnat. Ina-ystävä söi punajuurialkupalan, pavlovajälkkärin ja kupin kahvia. Minä olin ainoa, joka tilasi tavanomaisesti eli alku- ja pääruoan eli kampasimpukoita (ihan ok) ja äärettömän herkullisen haukiannoksen, jossa friteeratun haukipalluran lisäksi oli maukasta tartarkastiketta, fantastista perunamuusia ja sinisestä perunasta valmistettuja söpöjä sipsejä, sekä juomaksi ravintolan omaa olutta.

Kaikkien näiden herkkujen lisäksi saimme sekä aterian alkuun että loppuun maistuvat ja kauniit keittiön tervehdykset. Ja viihdyimme enemmän kuin hyvin.

Keittiön alkutervehdys

perjantai 25. toukokuuta 2018

Hotellihässäkkää


Piipahdettiin Parasystävän ja Ina-ystävän kanssa pikaisesti Tallinnassa. Tällä kertaa minä hoidin matkajärjestelyt ja päätin yllättää ystävät varaamalla hieman erilaisen yöpymispaikan.

Muistin pari vuotta sitten lukeneeni lehtijutun, jossa kehuttiin keskustan ulkopuolella olevaa Guesthouse Martaa (täällä) ja uskoin sen olevan mammoille sopiva ja eksoottinen paluu ”menneisyyteen”. Romanttisesti ränsistynyt puutalo kauniin puutarhan ympäröimänä - tämä kuva minulle välittyi lehtijutusta ja bookingin sivuilta. Yleensä tutustun majoitusta varatessani käyttäjäkokemuksiin, mutta tällä kertaa jätin ne lukematta ja luotin lehtijutun luomaan mielikuvaan.

Mukavan laivamatkan jälkeen ajoimme satamasta pitkähkön matkan taksilla Marta-kadulle, jossa repsahtanut aita, räystäälle unohtuneet jouluvalot ja epäsiisti puutarha sai pelkäämään pahinta. Sisään taloon menimme ovikoodin avulla ja kiipesimme toisen kerroksen huoneisiimme. Yhtään ihmistä emme tavanneet ja alakerran kuppila/aamupalahuone oli poissa käytöstä. ”Romanttisia” ja yksinkertaisia huoneita silmäilyään paljon matkustaneet ystäväni kääntyivät kannoillaan ja ilmoittivat lähtevänsä toiseen hotelliin. Ja täytyy myöntää, että paikka oli minullekin pettymys. Hoitamattoman ja hylätyn näköisen pihan läpi kävely edisti mieltä näkemään huoneet ehkä todellista kutsumattomimpina.

Minä olisin voinut kokeilla ”eksoottista” yöpymistä, mutta enemmistön päätöksellä tilasimme uuden taksi, ajoimme Viru-keskukseen ja aloimme selailla hotelleja netistä. Paikallisen jalkapallo-ottelun takia vapaita hotellihuoneita oli alkuillasta vaikea löytää. Lopulta saimme kolme yhden hengen huonetta puoleen hintaan Olevi Residents -nimisestä hotellista (täällä) keskeltä Vanhaakaupunkia. Ja olimme kaikki tyytyväisiä.

Ehkä Marta pari vuotta sitten on ollut viehättävä majapaikka, mutta toukokuussa 2018 se vaikutti hylätyltä, hoitamattomalta ja luotaantyöntävältä talovanhukselta.


maanantai 21. toukokuuta 2018

Hetken hehku


Kaupunkikotimme pihassa kasvoi vuosikymmeniä kuusi vanhaa omenapuuta, jotka kukkivat usein juuri ylioppilasjuhlien aikaan. Taloa lähinnä oleva, valkeitakuulaita tuottava valtaisa puu ulotti lopulta oksansa ja kukkansa toisen kerroksen isolle parvekkeelle. Olohuoneen ikkunoista näkyi yhden keväisen viikon vain ihana valkoinen kukkameri, ja se sai kotimme hehkumaan entistä kauniimpana - kilpaa kulloisenkin ylioppilaan kanssa.

Kaipaan omenapuitani - ja ehkä vähän myös hektistä perhe-elämää viiden erilaisen, elämäänsä etsivän nuoren kanssa...

keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Paikka auringossa


Yläkuvassa Muru ja Chloe tänään mökin lasikossa,
alakuvassa Muru eilen kaupunkikodin vielä siivoamattomalla partsilla.
Nauttivat auringosta ja lämmöstä, kuten mekin.

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

perjantai 4. toukokuuta 2018

Kolmen keikka


Olin vuorokauden Turussa. Sateesta ja kylmästä huolimatta mukava reissu, johon mahtui serkun synttäreiden ja luontokävelyn (täällä) lisäksi mm. kolme kirpparia (Itäharjun Ekotori, Kirppis-Center Manhattan ja Mimmin Kirppis) ja kolme kahvilaa (Helmi, Art ja Fika).

Ekotori oli huonekaluja ja muuta tavaraa myyvä hehtaarihalli, jossa tavarat olivat lähes sotilaallisessa järjestyksessä - ei ihan makuuni. Tällä kertaa kahdesta muustakin kirppiksestä jäi vähän sekalaisen seisovan tavaran maku. Keskimäärin Turun kirppishinnat vaikuttivat yllättäen korkeammilta kuin esim. Hesan ja Salon hinnat. Jotakin kuitenkin tarttui haaviin - löydöistä lisää kirppisblogissa.

Kahvilat hurmasivat kaikki. Yövyin linja-autoaseman viereisessä kodikkaassa hotelli Helmessä (täällä), ja tullessa ennen sisäänkirjautumista hörppäsin kahvit taivaallisen rapean vappumunkin kanssa hotellin alakerran arkisessa Helmi-kahvilassa. Synttäribrunssi nautittiin kahvila Fikassa, ja seuraavana päivänä tapasin vielä synttärisankarin Aura-joen rannassa olevassa Cafe Artissa (täällä).

Ei voi olla huomaamatta, että joka kaupungissa mummi nyysii kahvilat ja kirpparit :):)

tiistai 1. toukokuuta 2018

Vappu turuilla


Turun tori oli vappupäivänä sateinen, kylmä ja tyhjä. Harmaan päivän pelasti nuorimman serkkuni pienet, mutta lämminhenkiset 50-vuotisjuhlat kahvila Fikassa (täällä) Tuomiokirkon kupeessa.

Turku-päivääni mahtui myös kävely tihkusateessa Katariinanlaakson luonnonsuojelualueella (täällä), jonne menimme toisen serkkuni kanssa lähinnä keltavuokkojen toivossa. Yhtään keltavuokkoa ei vielä näkynyt - ei edes nuppuja, mutta onneksi alue pursui sinivuokkoja, joskin sateen takia niiden kukat olivat täysin supussa.

Sade sai luontopolkua reunustavat kalliolohkareet ja sammalmättäät hehkumaan harmaan ja vihreän eri sävyissä - joten silmäniloa riitti niissäkin. Ehkä joskus osumme vielä keltavuokkojen aikaan...

maanantai 30. huhtikuuta 2018

lauantai 28. huhtikuuta 2018

Socca ja Eclair

Nizzalainen socca

Kävellessämme Opiskelijatytön kanssa Punavuoressa päätimme mennä kaksistaan syömään. Ensimmäinen kohdalle osuva ravintola oli täynnä eikä seuraava ollut vielä auki. Mutta kolmannesta eli Pastiksesta (täällä) löytyi oven suusta vapaa pöytä kahdelle.

Ja onneksi löytyi, sillä pikkuRoban pienen ranskalaisravintolan lyhyeltä listalta löytyi kummallekin mieluinen annos - vaikka emme listan raskankielisiä termejä ymmärtäneetkään. Opiskelijatyttö tykkäsi kovasti haukisiikapullista voisen punaviinikastikkeen kanssa ja minun socca-annokseni (kikhernejauhoista valmistettu ja sienillä ja vihanneksilla täytetty kreppi) oli rapea ja herkullinen. Ja rasvainen. Jälkkäriksi jaoimme eclair- eli tuulihattuleivoksen (ei ihan makuuni) pistaasijäätelön kanssa.

Pitkästä aikaa oli mukava jutella rauhassa mukavan tyttäreni kanssa. Äiti sai kuulla mitä tyttärelle kuuluu, ja tytär tenttasi sopivasti äitiä. Lämpimin mielin erosimme.

perjantai 27. huhtikuuta 2018

Täällä taas


Suomen keväässä on sellaista harmautta, haurautta ja voimaa, jota en voi olla rakastamatta. Ja jota en tahdo jättää väliin. Viikon voi juuri ja juuri olla poissa.

Viikossa on tapahtunut monta ihmettä - jäät lopullisesti kadonneet, leskenlehdet täydessä kukassa, puutarhapihat sinisenään sinikelloja, lähimetsän valkovuokkojen nuput räjähtämässä, puiden ja pensaiden silmut ymmyrkäisinä. Ja jatkuva huumaava sirkutus ja kirkuna. Eikä ilta enää pimene.

Ja Pienenpieni on kasvanut tarkkaavaiseksi isoksi vauvaksi. Vaan jollakin on vielä nastarenkaat...

torstai 26. huhtikuuta 2018

Hyvästit Hanialle


Kauniissa vanhassa kaupungissa riitti väriä sekä aamuisin kuin iltaisin.