Joulumietteitä

Selvisin joulusta. Outo lause, mutta joulun mukavista (täällä ja täällä) puolista huolimatta, tämä on usein minun kokemukseni. Marras-joulukuun pimeys ja loska ja mm. tiedotusvälineiden ja mainosten rummutus joulun lahja- ja ruokaideoista rutistavat minut välillä rusinaksi.

Huolimatta siitä että todellisuudessa aikuiset tyttäreni valmistavat meillä nykyään koko joulun, eikä minulta todellakaan toivota muuta kuin läsnäoloa. Tänä vuonna saimme vielä toteutettua aikuisten osalta totaalisen lahjattoman joulun. Viisi vuotta on menty periaatteella ”ostaa jos kivaa tulee vastaan”, mutta sekin on osalle perheestämme luonut paineita joita on syntynyt niin lahjan antamisesta kuin vastaanottamisesta. Ja muutenkin pyrimme yhä enemmän aikatauluttomaan ja omanlaiseemme jouluun. Ja aika hyvin onnistuimme.

Suurin syy jouluahdistukseeni on minä itse ja omat pinttyneet käsitykseni ”hyvästä ja onnellisesta perhejoulusta” ja toiveestani tai ehkä jopa vaatimuksestani että ”kaikilla pitää olla kivaa”. Ei ihme että minua ja ehkä muitakin salakavalat odotukseni ovat alkaneet ahdistaa.

Uskon, että jouluahdistukseni kumpuaa pääosin niistä lapsuuteni kymmenestä vuodesta, jolloin elämä perheessämme oli mm. isäni alkoholismin takia ennalta-arvaamatonta, ilotonta ja monin tavoin kutistunutta. Mutta 1960-luvun porvariskodin tyyliin äiti teki kaikkensa kulissien säilyttämiseksi, ja varsinkin jouluna kulisseja Kulosaaressa rakennettiin vaikka savuaviin raunioihin. ”Kaikilla pitää olla kivaa”. Vaikkei oo.

Tänä vuonna jouluani helpottivat Punavuoren kaksioon joulukuun alussa kannettu joulukuusi, Vesa-Matti Loirin upea joulukonsertti Kulttuuritalolla, aatonaaton täydellinen täysikuu ja kymmenkuisen tyttärenpojan vastutustamaton aattohymy.