torstai 21. lokakuuta 2021

Taidetta ja tarinoita

Adriaen de Vriesin (n.1556-1626) patsaan takana 
Jacob Jordaens (1593-1678): Lyydian kuningas Kandaules näyttää puolisoaan Gygekselle.

Muotokuvia ja asetelmia 1400-luvulta 2000-luvulle. Pääosin maalauksia, mutta joukossa myös patsaita ja valokuvia. Yhteensä 50 merkittävää teosta - mm. Rubens, Manet ja Cranach - Ruotsin Nationalmuseumin yli 700 000 teosta käsittävistä kokoelmista, joiden pohjan muodostavat mm. sotasaaliina ja lahjoituksina saadut Ruotsin kuninkaalliset taidekokoelmat. 

Royal salute eli Kuninkaallinen tervehdys -näyttely ilahduttaa suomalaisia tammikuuhun asti Turun taidemuseon ensimmäisessä kerroksessa. Paljon kiinnostavaa ja kiehtovaa. Ei kuitenkaan ähkyksi asti, joten jaksoin tutkia yksityiskohtia ja jäädä miettimään ei-taiteellisia, ”turhia” kysymyksiä: Miksi Carl Gustavilla ei ole vihkisormusta? Minkä ikäinen aikuiseksi puettu, lapsen kasvoinen prinsessa Kristiina mahtaa olla? Miksi kuningas Kandaules näyttää alastonta puolisoaan toiselle miehelle? Miten Lucretia tuntuu niin tutulta?

Kuninkaan sormuksesta en tiedä, mutta nuori Kristiina (1626-89) on ikuistettu saksalaisen Elbfasin maalaukseen ilmeisesti 12-vuotiaana vuonna 1638 taidemaalarin työskennellessä pitkään Kristiinan äidin saksalaissyntyisen kuningatar Maria Eleonoran (1599-1655) hovimaalarina Tukholmassa.

Lucas Cranachin Lucretian tuttuus johtuu siitä, että kaksi vuotta sitten ihailin Helsingissä Sinebrychoffin taidemuseossa Renesanssin kaunottaret -nimisessä näyttelyssä Cranachin herkkiä maalauksia, mm. juuri yhtä Lucretiaa esittävää teosta (täällä). Ja tykkäsin.

Lucretia oli muuten roomalaisen mytologian sankaritar, joka tappoi itsensä iskemällä tikarin sydämeensä sen jälkeen, kun hänen aviomiehensä ystävä oli raiskannut hänet. Lucretian kohtalo on ollut suosittu aihe kuvataiteissa etenkin 1500-luvulla. Esimerkiksi Granachin työhuoneella Lucretia on ikuistettu noin 40 eri maalaukseen.

Jacob Jordaensin alastonta naista esittävä maalaus puolestaan pohjautuu tarinaan kuningas Kandauleksesta, kuningatar Nyssiasta ja kuninkaan luottopalvelijasta Gygeksestä, jotka elivät noin 700 eaa Lyydian valtakunnassa Vähä-Aasiassa. Vakuuttaakseen Gygeksen siitä, että kuningatar oli maailman kaunein nainen, Kandaules pakotti palvelijansa hiipimään kuningattaren makuuhuoneeseen ja seuraamaan tämän riisuutumista. Seistessään jo alasti kuningatar Nyssia huomasi palvelijan ja häpesi syvästi paljastumistaan. Seuraavana päivänä Nyssia kutsui Gygeksen luokseen ja määräsi tämän joko tekemään itsemurhan tai tappamaan Kandauleksen ja avioitumaan kuningattaren kanssaan. Vastahakoisesti Gyges valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon, nai leskeksi jääneen Nyssian ja nousi Lyydian seuraavaksi kuninkaaksi.

Kruununprinsessa Victorian (viralliset) tarinat me kaikki taidamme tuntea. Muotikuvaaja Mikael Janssonin ”epävirallinen” valokuva 25-vuotiaasta prinsessasta tukee virallista tarinaa - tarinaa kuningatar-vastuuseen kasvavasta, nykyaikaisesta ja tyylikkäästä naisesta.

Hienoja maalauksia, joiden takaa paljastui ihmeellisiä tarinoita. Näyttelyssä nautin kiehtovista taideteoksista ja kotona jännittävistä tarinoista...

Lucas Cranach vanhempi (1472-1553): Lucretia, 1528.

Jacob Heinrich Elbfas (1600-64): Kuningatar Kristiina lapsena, 1630-luku

Alexander Roslin (1718-93): Moldavialaisprinsessa Zoie Ghika, 1777.

Mikael Jansson (s.1958): Victoria, Ruotsin kruununprinsessa, 2002

keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Selvisin Silmusta :):)


Silmu on vajaa neljän kilometrin rengasmainen luontopolku Luonnonmaan saarella Naantalissa. Lähellä presidentin kesäasuntoa Kultarantaa, joten ei tiedä vaikka pipopäiseen Sauliin tai Jenniin törmäisi :)

Hyvin merkitty, leveä polku vaihtelevassa maastossa. Sopivasti mäkiä ja kivasti kallioita. Väliin vastaan tosin tulee kiviä ja valtavia juurakoita, joten kävellessä pitää tarkkailla maata ja astella tanakasti välttääkseen liukastumasta. Mutta ei paha - lonkkakivusta toipuva mummikin selvisi loitavasti. Ja nautti sydämensä pohjasta. 

Lenkin keskivaiheilla kiva näköalakallio ja loppupätkältä löytyi hyvä laavu tulentekopaikkoineen. Eli ainakin lasten kanssa kävellessä makkarat kannattaa pakata mukaan.

Nivelrikon aiheuttama kipu taitaa tällä kertaa olla pääosin voitettu - jepulis jee. Patikoin neljän kilometrin maastolenkin vaivatta, eikä edes jälkisärkyjä. Olen äärettömän tyytyväinen ja onnellinen. Toiveissani oleva kympin kierros tuntuu yhä realistisemmalta :)


Sammalia en voi ohittaa ihailematta...

Upea maisema puolenvälin näköalapaikalta :)

Vihreä silmukka, joka lähtö ja paluu on Haijaisten parkkipaikalla.

tiistai 19. lokakuuta 2021

maanantai 18. lokakuuta 2021

Parhaat tohvelit


Tulin Tyttärien Tilalle viikoksi suoraan Punavuoresta, joten mökkitossut olivat Ukin mökillä Salossa, eikä mummin matkassa. Tyttärien asunto on vanha maatila, jossa - kuten Salon mökilläkin - lattia hohkaa kylmää, lukuun ottamatta kesähelteitä. Tarjetakseni Tilalla tarvitsen tohvelit, ja mieluiten juuri nuo Salon mökillä olevat ikiomat suomalaiset Ainot :)

Kun tulen Tilalle milloin Hesasta, milloin Salosta ja milloin mistäkin, päätin ostaa Tilalle ”omat” ainot. Opiskelijatyttö soitti Naantalin kenkäkauppaan ja kyseli Ainoista. ”Meillä ei ole Ainoja, mutta löytyy hyvät italialaiset tohvelit”, selosti innokas ja ystävällinen myyjä puhelimessa. 

Palelevat jalkani tarvitsivat tossut, joten päätimme ajaa Naantalin keskustan kenkäkauppaan. Yllätyksekseni nuo myyjän suosittamat italialaiset FlyFlot-merkkiset tohvelit osoittautuivat erinomaisiksi - riittävän leveä lesti, hyvä ulkopohja ja lämmin huopapäällinen. Kaikkinensa kevyet ja miellyttävät kengät, joissa pestävät ja vaihdettavat ohuet pohjalliset - 69 euroa.

Nyt Ukin mökillä Mummia odottavat tutut ja turvalliset Ainot ja Tyttärien Tilalla uudet ja mukavat FlyFlotit. Kylmä ei pääse yllättämään kummassakaan paikassa :)

sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Uusi ystäväni


Opiskelijatyttö hankki pari viikkoa sitten Koiran. Viisikuukautinen Dora on hyvin kotiutunut ja sopeutunut Merimaskun Tilan elämään, ihmisiin ja muihin eläimiin. 

Kiltti ja tottelevainen koira, josta lyhyessä ajassa on kehkeytynyt kaikkien lemmikki. Opiskelijatytön lenkkikumppani, kissojen leikkikaveri ja määräilevän Kille-pässin säyseä alamainen :)


lauantai 16. lokakuuta 2021

Dora ja Pablo

Villivuoren valloitus


”Kokeillaanko kestääkö lonkkasi kapuamisen Villivuorelle?”, kysyi Opiskelijatyttö ensimmäisen Merimasku-päiväni aamulla. Selvitettyäni, että reissu on edestakaisin yhteensä vain runsaat kaksi kilometriä, suostuin innoissani.

Villivuori on Otavan saarella Merimaskussa oleva kallioylänköalue, jonka korkein kohta on noin 60 metriä meren pinnan yläpuolella. ”Vuoren” laelta löytyy osittain peittoon kasvaneen maiseman lisäksi kaksi pronssikautista hautakiviröykkiötä. Merimasku-Seura on Naantalin kaupungin saaristolautakunnan rahallisella avustuksella kunnostanut tämän vanhan ”nähtävyysreitin”. Ja onnistuneesti. 

Villivuoren luontopolun kunnostustyöt valmistuivat kuukausi sitten eli syyskuussa 2021. Polku on siistitty ja ”putsattu” hienosti ja opasteet merkitty näkyvästi ja selkeästi. Polun varrella on myös hyvät opastaulut, joissa sopivan lyhyesti kerrotaan alueen luonnosta ja eläimistä. 

Kallioinen, mennessä kevyesti nouseva ja palatessa sopivasti laskeva kävelypolku, josta lonkkakivusta toipuva mummikin selviää vaivatta - ja tykkää :) Eli luontopolku, joka sopii rauhalliseen luontokävelyyn niin eläkeikäisille kuin lapsiperheillekin :):) 

Ruskaa juolukoissa

Hyvin viitoitettu :)

Polku lähtee Koverintieltä ja auton voi jättää Koverintie 330 kohdalla olevalle levennykselle.

perjantai 15. lokakuuta 2021

Aamu Tilalla


Olen vajaa viikon Tyttärien Tilalla Merimaskussa, eikä ensimmäinen eli eilinen aamu olisi voinut paremmin alkaa. Lähes joka-aamuinen hurmaava usva lymysi viereisen järven ja peltoaukean yllä. Ensimmäinen hento kuura verhosi pihan nurmikkoa, pikkulinnut olivat aloittaneet äänekkään aamusirkutuksensa ja joutsenet selvittivät kurkkuaan järven poukamassa. Syysauringon ensimmäiset säteet kiirivät valaisemaan lähes pilvetöntä taivasta.

Aamu Tyttärien Tilalla kiehtoo riippumatta vuodenajasta. Kevään, kesän ja syksyn aamut on nyt nähty. Talviaamu on vielä kokematta :):)
 

torstai 14. lokakuuta 2021

Lokakuun ilo


Eilisellä Muru-kävelyllä hämmästyin iloisesti upeaa kukka-asetelmaa, johon törmäsin Punavuoressa Jääkärinkatu 9:n edessä. Pysähdyin ihailemaan - ja nauttimaan hyvinvoivista (vielä lokakuussakin) kukista.

Kiitos tuntemattomalle kukkien hoitajalle toiselta kukkien rakastajalta :):)

keskiviikko 13. lokakuuta 2021

Mägi Emmassa

Konrad Mägi: Meditaatio, 1915-16.

Virolainen taidemaalari Konrad Mägi (1878-1925) kuoli elokuussa 1925 alle 50-vuotiaana Tarton mielisairaalassa, jonne hänet pari kuukautta aikaisemmin oli toimitettu itselleen ja ympäristölleen vaarallisena. Merkittävä osa Mägin säilyneistä maalauksista eli 150 teosta on esillä Espoon Emmassa olevassa Maalauksen arvoitus -nimisessä näyttelyssä.

Tykkäsin Mägin väritäytteisistä ja leikittelevistä maisemista, joissa kuvattiin mm. Viron ja Norjan luontoa ja Italian katunäkymiä, sekä jännittävistä, lähinnä naisia esittävistä muotokuvista. Harmikseni minulta meni näyttelyssä ohi, mistä näyttelyn nimi - Maalauksen arvoitus - juontaa. Yleensä kaiken tietävästä netistäkään en onnistunut löytämään tähän vastausta. Jäin käsitykseen, että nimi viittaisi Mägin Meditaatio-nimiseen maalaukseen, jolle on annettu myös nimi Nainen maisemassa. Mutta en ole varma...

Tiistaina puolen päivän jälkeen Emmassa oli yllättävän paljon kävijöitä - etupäässä nuorekkaita :) eläkeikäisiä pariskuntia ja naisia - yksin tai kaverin kanssa. Minä olin tällä kertaa yksin, ja huomasin kaipaavani kaveria, vaikka monesti tykkään tutkia museoita ja näyttelyitä yksinkin. 

Konrad Mägi: Venetsia, 1922-23

Edessä Alide Asmusin muotokuva (1912-13) ja takana Rouva Menningin muotokuva (1915-16)


”...kun sielun täyttää elämän ikuinen kärsimys, 
tarjoaa taide meille sen, mitä elämä ei voi antaa. 
Vain taiteessa, omassa luomisessa, voi löytää rauhan.” 

Ote 29v Konrad Mägin kirjeestä nuorelle suomalaiselle ystävälleen August Vesannolle 1907.

tiistai 12. lokakuuta 2021

maanantai 11. lokakuuta 2021

Viisaaksi...


Viikonloppuna olin mökillä ja keräsin kesän aikana kertyneitä, vanhoja aikakausilehtiä paperinkeräykseen. Erään MeNaisten tai Annan sivun reunaan olin tehnyt lyhyitä muistiinpanoja kuulemastani radio-ohjelmasta. Ilmeisen mieleenkiintoinen ohjelma viisaudesta, koska olin erityisesti halunnut kirjata muistiin pätkiä ko. ohjelmasta. Muistan, että kuuntelin tällaista keskustelua, mutta olen autuaasti unohtanut, mikä ohjelma oli kyseessä, ketkä ohjelmassa keskustelivat tai mitä kaikkea viisasta sanottiin.

Muistiinpanojeni mukaan se, että ihmisen olisi mahdollista tulla ns. viisaaksi ihmiseksi - vanhaksi ja viisaaksi :) - vaatii ainakin neljää ominaisuutta. Ensinnäkin ihmisellä pitää olla tunne, että hän hallitsee omaa elämäänsä. Toinen tärkeä ja toivottava voimavara on avoimuus - kiinnostus ympärillä olevista ihmisistä ja asioista. Kolmantena pointtina mainittiin, että motivaatio ja kyky asioiden pohtimiseen ravitsee viisautta. Ja viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä lehden reunasta löytyy tuttu sana - tunnetaidot. 

Elämänhallinta, Avoimuus, Pohdinta ja Tunnetaidot - neljä viisaaksi kasvamisen voimavaraa. Minulle näistä neljästä ehkä eniten hakusessa on (edelleen) tunnetaidot, joten matkaa on vielä...

Viisas Vanhus - aika upea sanapari :):)

sunnuntai 10. lokakuuta 2021

lauantai 9. lokakuuta 2021

Kirkko alkaa kuvottaa


Kuulun luterilaiseen kirkkoon. Automaattisesti, kuten Suomessa oli tapana 1950-luvulla kun synnyin. En ole eronnut kirkosta, vaikka en koe olevani kovin uskonnollinen enkä käy jumalanpalveluksissa, paitsi joskus joulukirkoissa ja hautajaisissa. 

Kuuntelen mielelläni urkumusiikkia, harrastan hautausmaakävelyjä, luen Kirkko ja kaupunki -lehteä ja tykkään piispa emerita Irja Askolasta :) Enkä osaa vastata kysymykseen: ”Uskonko Jumalaan tai jumalaan?”.

Ikääntyessäni olen alkanut kiinnostua yhä enemmän kirkoista - rakennuksena, tilana ja rauhoittumisen paikkana. Nautin kirkkojen moninaisesta arkkitehtuurista, erilaisista alttaritauluista, vanhoista pyhimyksistä. Hiljaisuudesta. Rauhan tunteesta, jonka tavoitan kun astun sisään tyhjään kirkkoon. 

Viime päivinä olen kuitenkin alkanut miettiä, haluanko enää ihailla ja tutkia kirkkoja. Voinko enää nauttia ja aistia (edes luterilaisen) kirkon rauhaa luettuani toistuvia paljastuksia, miten katoliset papit ovat vuosikymmeniä seksuaalisesti hyväksikäyttäneet (ja ehkä edelleen hyväksikäyttävät) kymmeniä ja satoja tuhansia lapsia, lähinnä 6-13-vuotiaita poikia? Käsittämätöntä toimintaa, samoin kuin rikollisen käyttäytymisen jatkuva salailu ja peittely. Kaksinaismoraalia äärimmillään ja kauheimmillaan.

”Katolinen kirkko pitäisi lakkauttaa”, totesi kirjoittaja ja näyttelijä Kaarina Hazard suorasukaiseen tapaansa radion Pyöreässä pöydässä. Olen Kaarinan kanssa jokseenkin samaa mieltä. En uskonnoista paljon ymmärrä enkä tiedä, mutta ainakaan ne tai he eivät ihmisestä tai seksuaalisuudesta ymmärrä mitään, kun täysin tuomittavan lasten seksuaalisen hyväksikäytön lisäksi mm. edellyttävät papeilta selibaattia ja yrittävät eheytyshoidoilla ”parantaa” homoja.

Yritän suhteuttaa asiaa muistuttamalla itselleni, että vain ilmeisen pieni osa katolisen kirkon papeista ja munkeista on vuosikymmenien kuluessa syyllistynyt seksuaalirikoksiin. Toisaalta rikosten salailuun tuntuu osallistuneen koko kirkko omaksumallaan kulttuurilla: ”Älä näe, älä kuule, älä tiedä”.

En tiedä, voinko ja haluanko enää käydä kirkoissa... 

perjantai 8. lokakuuta 2021

Syys-Muru 2

Muru lähes identtisenä viime syksynä täällä

torstai 7. lokakuuta 2021

Osaanko kävellä?


Lonkan alkava nivelrikko alkoi oireilla ensi kertaa ja yllättäen kesäkuussa. Onneksi kipu on kolmen kuukauden jälkeen hellittänyt ja sekä kävely että tanssi alkavat pikkuhiljaa taas sujua. Kokemuksesta viisastuneena olen kuitenkin aloittanut tositosi varovasti, eivätkä lenkit eikä treenit ole vielä entisen pituisia eivätkä yhtä rasittavia.

Uskon, että niveloireiden ilmaantumiseen vaikutti mm. korona, jonka takia jokaviikkoiset (2-4 kertaa viikossa) tanssitreenit loppuivat, tanssiminen (tärkein liikkumiseni) väheni merkittävästi ja istuminen lisääntyi. Minusta kuoriutui oikea Sohvaperuna - todellinen Perunakuningatar. (Ei Tanssikuningatar, jota olen aina salaa toivonut olevani :) 

Tanssitauon aikana yritin kyllä kävellä, mutta kokonaisliikunta jäi auttamatta paljon, paljon aiempaa vähäisemmäksi. Kävelin, mutta en tarpeeksi. Uskoakseni toinen merkittävä syy nivelvaivojen alkamiseen oli se, että kun tanssitreenit viimein loppukeväästä pitkän tauon jälkeen alkoivat, aloin heti treenata liian intensiivisesti enkä huomannut rasittuvani, koska jaksoin eikä kipuja ei ollut.

Lonkkakipuni rauhoittamiseen sain apua kokeneelta fysioterapeutilta. Hän antoi minulle mm. yksinkertaiset kotijumppaohjeet, joita olen säntillisesti noudattanut (lähes) päivittäin. Fyssari kiinnitti huomiota myös kävelyyni, jossa hän totesi useita virheitä ja antoi korjausvinkkejä. 

Tärkeimmät asiat hyvässä kävelyssä on lantion levyinen asento ja riittävän lyhyt askel, joka askeltaessa rullaa kevyesti kantapäältä varpaille. Lantion levyinen asento tarkoittaa sitä, että jalat (reidet, sääret ja jalkaterät) pysyvät koko ajan lantion/lonkkien jatkeena eli polvet tai jalkaterät eivät missään vaiheessa ole kiinni toisissaan, vaan pysyvät 5-10 cm etäisyydellä toisistaan. Ja kumpikin jalka astuu askeleen suoraan eteenpäin omaa linjaansa kulkien. 

Toinen tärkeä asia on, että askel säilyy riittävän lyhyenä, myös kävelynopeuden kasvaessa. Eli vältetään harppomista. Ja kolmantena tulee muistaa ns. rullaava askel, jolloin kantapää nousee selvästi maasta joka askeleella ja kehon paino on vuorotellen kummankin jalan päällä.

Oikeaoppista kävelyä auttaa hyvä keskivartalotuki, jota fyssarin antamilla kotiharjotteilla olen pyrkinyt parantamaan. Lisäksi askel ikäänkuin lähtee lonkasta, jolloin askeleen puoleinen lonkka työntyy eteenpäin, ja lonkka liikkuu jalan mukana. Vastaavasti ylävartalo kiertyy (automaattisesti) kevyeen vastakiertoon. 

Kävelyni on ollut aika jäykkää. Ja se vielä korostuu nyt, kun yritän keskittyä etenkin siihen, että jalkaterät ja polvet eivät hakeudu yhteen (kuten olen mm. tanssissa tottunut) ja että lonkka tulee varmasti mukaan askellukseen (toisin kuin aiemmin).

Tavoitteenani on Rento ja Kevyt askel. Ja lonkkia rasittamaton ja nautittava kävely. Ja kympin kävelylenkki joulun tienoossa tai viimeistään keväällä :)

keskiviikko 6. lokakuuta 2021

Kivien kertomaa


Kotini vanhalle marmoriselle ikkunalaudalle on kuin vahingossa kertynyt asetelma, jossa on luonnonkiviä,  keramiikkapalloja ja käsintehty pieni maljakko. Muistoja matkoilta ja kirppareilta. Mieluisia ja rakkaita - täynnä tarinoita, osin jo unohtuneita :)

Olen aina tykännyt kivistä - isoista ja pienistä, kaikenmuotoisista ja kaikenvärisistä. Kivet ja kallio tuntuvat ihanalta käteen ja kädessä. Sileää, väliin rosoista, joskus terävää - yllättävän kylmää tai kutkuttavan lämmintä. Aina yhtä kiehtovaa. Ei malttaisi kädestään päästää, kättään irroittaa.

Ikkunalaudalla on sileitä, meren muistavia ja merestä muistuttavia rantakiviä menneiltä matkoilta. Faron seudulta Portugalista, jossa kävimme keväisin ja syksyisin lasten ollessa pieniä, sekä myöhemmiltä matkoilta eri puolille Espanjaa, Italiaa ja Etelä-Ranskaa sekä Kreikan ihanilta saarilta. Ja kolmelta ikimuistoisesta Thaimaan matkalta :)

Etenkin Välimeri, sen rannat ja kivet ovat tulleet vuosikymmenien kuluessa tutuiksi - ja rakkaiksi. Ensimmäisen Riccionen matkan tein lapsuuden perheeni kanssa alkukesästä 1968 ja viimeinen rantalomani taisi olla puoli vuotta ennen koronaa Ukin kanssa Espanjan aurinkorannikolle. 

Kiviä on kertynyt mukaani joka paikasta, etenkin meren rannoilta. Aina kourat tai taskut täynnä :) Useimmat aarteista olen lähtiessä jättänyt asuinpaikkaani tai hotellihuoneeseen, ja Suomeen asti kannetuista monet ovat vuosien saatossa päätyneet roskiin. 

Ikkunalaudalla on kivimuistojen lisäksi kaksi onttoa kivi/keramiikkapalloa, jotka sisältävät ”tarinoita”. Pallon (ja helistäjän) salaiset tarinat paljastuvat, kun palloa helistää. Pallo todella kilisee tai helisee, kertoo tarinaa :) Kun pysähtyy kuuntelemaan, jokainen helistyskerta kertoo eri tarinaa - minun ja sinun tarinaa. Juuri sitä tarinaa, joka sillä hetkellä pyörii päässämme. 

Mieleisiä palloja, joista pienempi on ostettu pari vuotta sitten Porvoon joulumarkkinoilta ja isompi ”joskus” Hietalahden kirpputorilta. Palloista ainakin pienempi on keraamikko Teija Oikkosen tuotantoa, jota löytyy taidekäsityökauppa Okrasta. 

Toivotaan, että viimeistään ensi keväänä pääsen taas kivien keruumatkalle. Uskon - tai ainakin toivon…

Outo, mutta ihana minimaljakko - rakas muisto Venetsian Muranosta.

tiistai 5. lokakuuta 2021

Syys saapuu


Edellisestä postauksesta on joitakin päiviä, koska minulla on ollut ongelmia siirtää valokuvia Googlen kuvista Googlen bloggeriin. Vaihdoin uuteen iPadiin, minkä jälkeen valokuvat siirtyivät edelleen normaalisti kännykästä Googlen kuviin, mutta en saanut niitä enää siirrettyä eteenpäin blogiteksteihin. Ainostaan kuvat, jotka olivat tallentuneet ennen iPadin vaihtoa, alistuvat siirtoon.

Lukuisista yrityksistä huolimatta en keksinyt asiaan ratkaisua. Epäilen, että syy voi olla siinä että Googlen kuvat on uudessa koneessa tallentuneet toisella kirjautumisnimellä kuin olen kirjautunut Googlen bloggeriin. Tätä en vielä yrittänyt muuttaa, vaan otin toistaiseksi takaisin käyttöön vanhan iPadiin :) Katsotaan, miten etenen jatkossa.

Ruska on parhaimmillaan. Hohtavaa keltaista, upeaa punaista ja välissä vielä muistoja kesän vihreästä. Nämä ruskakuvani ovat aamuisella Muru-kävelyltä Helsingin Eirassa, jossa löytyy toinen toistaan upeimpia vanhoja huviloita, joiden pihoilla voi ihailla rehevöityneitä villiviinejä ja lukuisia jalopuita, kuten vaahteraa, tammea, lehmusta, jalavaa ja saarnipuuta. Kaikki upeissa syksyn väreissä.

Tällä kertaa jäin ihailemaan ja valokuvaamaan etenkin arkkitehti Karl Lindahlin (1874-1930) suunnitteleman ja vuonna 1911 valmistuneen komean kivitalon rappusia ja pihaa osoitteessa Ehrensvärdintie 25. Vanha rautaportti oli joltain unohtunut auki ja se mahdollisti värikkään villiviiniseinän kuvaamisen :) 

Ehrensvärdintie 25, Helsinki