lauantai 16. lokakuuta 2021

Villivuoren valloitus


”Kokeillaanko kestääkö lonkkasi kapuamisen Villivuorelle?”, kysyi Opiskelijatyttö ensimmäisen Merimasku-päiväni aamulla. Selvitettyäni, että reissu on edestakaisin yhteensä vain runsaat kaksi kilometriä, suostuin innoissani.

Villivuori on Otavan saarella Merimaskussa oleva kallioylänköalue, jonka korkein kohta on noin 60 metriä meren pinnan yläpuolella. ”Vuoren” laelta löytyy osittain peittoon kasvaneen maiseman lisäksi kaksi pronssikautista hautakiviröykkiötä. Merimasku-Seura on Naantalin kaupungin saaristolautakunnan rahallisella avustuksella kunnostanut tämän vanhan ”nähtävyysreitin”. Ja onnistuneesti. 

Villivuoren luontopolun kunnostustyöt valmistuivat kuukausi sitten eli syyskuussa 2021. Polku on siistitty ja ”putsattu” hienosti ja opasteet merkitty näkyvästi ja selkeästi. Polun varrella on myös hyvät opastaulut, joissa sopivan lyhyesti kerrotaan alueen luonnosta ja eläimistä. 

Kallioinen, mennessä kevyesti nouseva ja palatessa sopivasti laskeva kävelypolku, josta lonkkakivusta toipuva mummikin selviää vaivatta - ja tykkää :) Eli luontopolku, joka sopii rauhalliseen luontokävelyyn niin eläkeikäisille kuin lapsiperheillekin :):) 

Ruskaa juolukoissa

Hyvin viitoitettu :)

Polku lähtee Koverintieltä ja auton voi jättää Koverintie 330 kohdalla olevalle levennykselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti