tiistai 25. huhtikuuta 2017

Mökkimimmi

Opiskelijatyttö kesällä 1987 remonttireiskan käsivarsilla.

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Hidasta foksia

Suomen Tanssistudioiden nettisivuilla kerrotaan selkeästi ja ymmärrettävästi lavatansseista, mm. kunkin tanssin erityispiirteistä ja historiasta - ja nimikkeiden kirjavuudesta (täällä). Sivuston mukaan slowfoxia eli foxtrotia tanssittiin pitkään vain kilpatanssipuolella, mutta suomalaiset tanssinopettajat ovat viime vuosina alkaneet opettaa perusfoksin lisänä hidasta lavafoksia, joka on opettajien kehittämä helpotettu muunnos slowfox-kilpatanssista.

Hitaan foksin perusaskeleen rytmi on osin ohiaskelin astuttava hidas, nopea, nopea, hidas, nopea, nopea - perusfoksin rytmin ollessa hidas, hidas, nop, nop (täällä). Esimerkkejä hitaaseen lavafoksiin sopivista kappaleista ovat Laila Kinnusen Pieni kukkanen, Jorma Kääriäisen Kuolleet lehdet ja Aki Sirkesalon Kissanainen.

Foksin, lavafoksin ja hitaan foksin nimitykset ja sisällöt ovat olleet minulle vaikeasti hahmoteltavia, kuten aikaisemmista postauksista ilmenee (täällä ja täällä). Luettuani Tanssistudioiden nettisivuja uskoin asian hieman avautuneen minulle.

Mutta, mutta ja mutta... Olin eilen Helsingin tanssikurssien hitaan foksin treeneissä Puotilan työväentalolla. Myöhästyin viisi minuuttia alkuesittelystä, joten ehkä missasin jotain oleellista. Saliin astuessani pyrähdin keskelle Kimmo Luukkosen ohjaamia askelharjoituksia ja viejien otteista oli kaukana seesteinen hidas, nopea, nopea -askelrytmi. Osa askelsi pelkkää hidasta askelta menosuuntaan, osa pyöritti lyhyillä askelilla perusfoksia ja osa tykitti monimutkaisia, lähinnä tangoon ja valssiin viittaavia kuvioita. Jälkimmäisten viejien matkassa oli nautinnollisinta tanssia. Ehkä se oli juuri rytmirikkoista hidasta lavafoksia - ainakin se tuntui mukavimmalta. Kunhan unohdin "open määräämät askeleet" ja rauhoituin vientiin.

Kimmo Luukkonen oli eilen parhaimmillaan - selkeä, innostava ja huumorintajuinen. Hän selitti monimutkaiset kuviot ymmärrettävästi ja pilkkoi ne omaksuttavan kokoisiksi osiksi. Hän heitti vitsiä itsestään ja tanssiparistaan Idasta - sopivassa määrin ja sopivalla otteella. Olen aika tosikko enkä helposti lähde mukaan vitsinheittoon, mutta Kimmon eilinen huumori puri minuun. Ida otti kivasti oman tilansa ja paikkansa niin vitsin kohteena kuin apuopettajana.

Tanssin lomassa Ida kävi pari kertaa koputtamassa hartioitani alas ja painamassa peppuani sisään. Eli hartiat rentoina ja peppu tiukkana vartalon alla ylävartalon jatkeena. Kimmo muistutti miehiä pitämään hitaassa foksissa oik käden ilmavasti naisen kyljessä - toisin kuin tangossa - ja antamaan naisen liikkeille riittävästi tilaa. Vaikka ollaankin vartalokontaktissa.

Mutta missä oli fuskun baunssi? Se puuttui jokaisen viejän askelluksesta. Ehkä olen taas ymmärtänyt jotain väärin... Lisäkurssit ovat tarpeen :):)

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Vielä kerran


Vielä puolenpäivän aikaan maa oli valkoinen Itä-Helsingissä.
Ja ensi viikolla on Vappu...

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Ja edelleen tangoa

Maijan tango-opissa torstain alkeisjatko/jatko-ryhmässä Käpylässä. Paljon porukkaa, ja silti miehiä ylimäärin koko kolmetuntisen kurssiajan. Tuntuu, että keski-ikäisten ja tätä vanhempien miesten kurssi-innostus on lisääntynyt. Vielä neljä vuotta sitten naisia oli kursseilla lähes järjestäin kaksi kertaa enemmän kuin miehiä, mutta nykyään naiset saavat entistä useimmin nauttia tasapari-tilanteesta tai miesekstrasta. Sopii meille mummoille! Tosin tansseissa tarjonta lienee edelleen olevan naisvoittoinen, ja hyvistä viejistä tapellaan...

Flunssaisen Maijan apuna oli äärestsulava tanssin taitopari - Timo Klemola ja Petra Helminen. Timo jaksoi rauhallisesti ja kärsivällisesti opastaa miehiä viennin saloihin kehottaen heitä olemaan otteissaan selkeitä ja määrätietoisia. Hän myös muistutti miehen oik käden tango-asennosta: kämmen alempana kuin kyynerpää, naisen selässä ohjaavan kämmenen sormet alaviistoon. Naisille Timolla oli vain yksi ohje: "Asetu rauhassa syliin." Tämä on lähes ainoa asia, millä nainen voi helpottaa miehen vientiä. Ja seuraa aina viiveellä!

Eilen olin valmis omaksumaan vasemman käännöksen ohiaskeleilla: Nainen oik jalka taakse kääntäen 90 astetta (hidas), vas jalka kääntyen menosuuntaan ohiaskeleena (hidas), oik ja vas jalka edelleen ohiaskeleina (nopea, nopea), oik jalka samoin suoraan menosuuntaan ohiaskeleena (hidas), vas jalka kääntäen 90 astetta naisen vasemmalle (hidas) ja lopuksi naisen kääntyy takaisin selkä menosuuntaan miehen eteen/sivulle astuen kaksi nopeaa ohiaskelta taaksepäin (nopea, nopea).

Edelleen opin joka kerta lisää, vaikka alkeisjatkotasolla jatkankin. Yksi tuttu miesviejä kaipasi taitavampia seuraajia. Missä lie vika, sillä minusta ainakin viejät olivat useimmat osaavia tai vähintään innokkaasti uutta opettelevia. Ja pääosa seuraajistakin näytti osaavilta...

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Rumba walks

Pitkästä aikaa olin treenaamassa rumbaa Jyrki Keisalan selkeässä opissa Myyrmäessä. Oppilaita oli 22 ja tasaparit, joten mahduimme mukavasti Latinos-studion pitkulaiseen peilisaliin. Ja saimme lähes yksityisopetusta. Mukava ja opettava kolmetuntinen.

Tanssilajien käytännöt ja nimitykset ovat ulkopuoliselle hämäävän kiemuraisia. Jyrkin mukaan Suomessa tanssilavoilla tanssitaan pääosin suomi-rumbaa eli rumba-boleroa (tai vaihtoehtoisesti neliörumbaa). Rumba-bolerossa askellus lähtee rytmin ykköseltä eli yhden tahdin aikaisemmin kuin muualla maailmassa tanssittavassa kansainvälisessä rumbassa, vaikka itse askeleet ovat samat. En ihan vielä ymmärtänyt, mutta ehkä pikkuhiljaa tämäkin aukeaa.

Jyrki opetti eilen rumba-boleroa ja korosti jalkaterien uloskiertoa, polvien suoristamista askelten lopussa sekä väljää, ilmavaa ja jäntevää otetta. Selvä hajurako parin kanssa, ei sylikontaktia muuta kuin poikkeuskuvioissa, esim. pistossa. Joskin pistonkin voi tanssia myös etäällä, jolloin nainen astuu askeleensa ristiin miehen editse tätä kiertäen.

Toisin kuin vakiotansseissa rumbassa tanssipari seisoo suoraan toisiaan kohti. Ja ymmärtääkseni tanssiessa pari pyrkii katsomaan silmiin, eikä ohi kuten esim. tangossa. Naisen kääntyessä miehen sivulle kylkikontaktiin pari säilyttää tällöinkin ilmaraon. Tähän asentoon Jyrki antoi toimivan vinkin naisen vapaalle kädelle: käden voi asettaa lepäämään suoliluun harjan päälle sormet suorina alaviistoon (eikä kättä tarvitse ojennella muiden tanssijoiden tielle).

Avauksessa katse ja vartalo on molemmissa nopeissa askelissa kääntyneenä avauksen suuntaan, ja vartalo käännetään sähäkästi takaisin paria kohti vasta hitaalla askeleella. Nopeiden askeleiden aikana tehtävät käännökset nainen tekee aivan toisen nopean lopussa - miehen ohjauksesta.

Jyrki harjoitutti rumbakävelyä korostaen varvastukea, varpaan vetämistä lattiaa pitkin polvesta nostaen tukijalkaa hipoen ja polven selkeää suoristamista askeleelle tultaessa. Askel aloitetaan kääntämällä astuvan jalan puoleinen lantio kulkusuuntaan. Jalkojen ei tarvitse astua samaa linjaa, kuten esim. tangossa, mutta kummankin jalan on syytä säilyttää oma suoransa eikä harotella. Rumbakävely on ollut ja on edelleen minulle vaikeaa, mutta Jyrkin tunnilla sain hippusen lisää ymmärrystä. Youtubesta löytyy selkeä ja pikkutarkka Shirley Ballaksen video rumban seitsemästä kävelyaskeleesta (täällä).

Hahmotin ensi kertaa kropassani, miten astuttaessa rumban hitaaseen sivuaskeleeseen ensimmäisenä liikkeeseen lähtee askeleen puoleineen olkapää ja ylävartalo, ja vasta tämän jälkeen lantio tehden ensin vastaliikkeen vanhan tukijalan suuntaan. Ylävartalon oikeaa liikettä voi harjoitella mm. paikallaan pysyvillä Cuban rocks -muuveilla tai askelluksella, jossa ensin oik jalka astuu sivulle ja takaisin tukijalan viereen, ja tämän jälkeen vas jalka astuu sivulle palaten takaisin tukijalan viereen.

Opin paljon ja sisäistin jonkin verran. Mutta kivaa ja antoisaa oli...

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Relove petraa


Pistäydyin pitkästä aikaa Reloven itsepalvelukirppiksellä Töölössä (täällä). Ja olipahan taas mukava kokemus - siististi aseteltuja, hyväkuntoisia käytettyjä naistenvaatteita. Vaatteita niin nuorten kuin vanhempienkin makuun - kuten syyskuussakin (täällä) - ja joukossa myös jokunen miesten ja lasten vaate.

Mukaan tarttui sikakallis (= 50 euroa), mutta superihana Lexingtonin vaaleanpunainen, paksu pellavaneule. Toivotaan, että löytää paikkansa kesägarderobissani.

Reloven kahvilapuoli viehättää edelleen. Rento ja kodikas fiilis, vaikkei raakaruoka olekaan herkkuani. Liikkeen yksivuotissynttäreiden kunniaksi tarjoiltu pikkuruinen raakakakkapalanen oli kuitenkin herkullinen.

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Yksäri

Olin torstaina ekaa kertaa yksityistunnilla eli yksärillä, ja toteutin yhden tälle vuodelle listaamistani haaveista (täällä). Valitsin opeksi Jyrki Keisalan etupäässä sukupuolen ja iän takia - ja osin sattuman summana. Ja ehkä myös hänen innostuneiden blogikirjoitustensa (täällä) perusteella. Jyrkin opiskeluaikaisista postauksista välittyy aikuisena syntynyt intohimo paritanssiin, missä aistin paljon tuttua. Lisäksi etukäteen ajattelin, että keski-ikäinen mies voisi olla eläkeläismummille sopivampi ope kuin nuori taipuisa nainen...

Tunnin edetessä huomasin nopeasti, että sukupuolella ja iällä ei sittenkään ole opetustilanteessa hirveästi merkitystä. Hyvä ope on hyvä ope - riippumatta onko hän mies tai nainen, nuori tai vanha. Hyvä ope osaa myös opastaa niin viejän kuin seuraajan rooliin - ehkä omasta näkökulmastaan painottaen. Tärkeintä on tapa opettaa ja se, löytyykö yhdistävä kieli ja yhteinen huumori. Jyrkin kanssa tultiin toimeen, mutta innostava ja rento tuttuus oli ehkä vielä hakusessa.

Alkuun Jyrki painotti tärkeitä perusasioita: keskivartalon kannatusta (Jyrkin mukaan minulla ok), ylävartalon kiertoja (vielä hieman hakusessa) ja lapatukea eli käsien kannatusta selkälihaksilla ("yllättävän luontainen ja hyvä"). Jyrki kehoitti seuraajaa nojaamaan ylävartaloa kevyesti viejään ja liikkumaan taaksepäin vasta kun tuntee viejän selvästi työntävän ylävartalollaan. Tämä helpottuu, kun ajattelee että "tanssitaan selät vastakkain". Kysyessäni miten reagoin, jos viejä pitää oik kättään vain kevyesti naisen selässä eikä anna selkeää selkätukea, Jyrki neuvoi tässäkin tapauksessa ylläpitämään vartalokontaktia (vrt Antti-Villen kommentti täällä).

Astuessaan taaksepäin - etenkin tangossa ja valssissa - nainen venyttää ensin jalkansa pitäen nilkkaa kuminauhamaisesti ojennettuna siten että vain varpaat hipovat lattiaa painaen jalan maahan vasta kun mies astuu askeleen eteenpäin. Näin nainen ei jää miehen jalkoihin ja mahdollistaa miehen pitkän askelluksen. Sekä etu- että taka-askeleessa on kolme vaihetta: ponnistus tukijalalta, jalan rento heilautus sekä jalkapohjan painaminen maahan ja jalan vakiinnuttaminen uudeksi tukijalaksi.

Tiedustellessani, miksi eteenpäin astuminen tuntuu minusta usein kömpelöltä, Jyrki sanoi sen osin johtuvan siitä, että pidän jalkojani liian harallaan - eli reidet yhteen myös eteenpäin astuttaessa. Harottava askel on kömpelön näköinen ja tuntuinen.

Kehujakin opelta herui. Seuraan viejää kuulemma aika hyvin ja riittävän kevyesti, vaikka vartalon kierroissa onkin vielä jähmeyttä ja oppimista. Myös tangopromenadin avaus toimii minulta hienosti "paras promenadiavaus tänä vuonna". Ja avauksessa jätän pään kuulemma ylväästi vasemmalle enkä käännä katsetta oikealle menosuuntaan, mikä avaisi liikaa asentoa. On muuten opittu Littoisissa Antti-Villen tunnilla (täällä).

Jyrki antoi luvan siirtyä jatkoryhmään, en jää enää viejän jalkoihin. Ehkä otan toisenkin Jyrkin yksärin...

lauantai 8. huhtikuuta 2017

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Jyrkin tango

Susan tangon (täällä), Samin tangon (täällä), Jarin tangon (täällä) ja Pirjon tangon (täällä) jälkeen tulee - tottakai - Jyrkin tango, ja ehkä vielä - toivottavasti - ainakin Maijan tango ja Antti-Villen tango. Eli tangolla mennään kohti kesää ja lavatansseja!

Olen jo useamman kerran vilkuillut Suomen Tanssistudioiden (täällä) kalenteria ja suunnitellut Myyrmäkeen menoa. Eilen sain toteutettua aikeeni ja suuntasin Myyrmäen urheiluhallin viereissä olevalle studiolle Jyrki Keisalan tangotunnille. Onneksi menin, sillä tykkäsin.

Jyrki vaikutti ennen tuntia poissaolevalta ja omiin ajatuksiinsa vaipuneelta - väsyneeltä. Tunnin alettua hän kuitenkin heräsi eloon ja osoittautui innostavaksi ja humorintajuiseksi opettajaksi, joka kierteli salissa opastamassa mm. tanssiparien vartalon ojennusta ja käsien korkeutta.

Pidin Jyrkin opetustyylistä, joka keskittyi vartalon kannatukseen, tanssiraamiin ja kiertoihin. Ekaa kertaa sain tanssiessa selkeän tuntuman tangon oikeaan vartalokontaktiin, jossa vain vartaloiden keskiosat ovat kontaktissa toisiinsa (palleakontakti). Tuntui hyvältä ja tukevalta. Eräs hyvä viejä piti oik kättään selässäni aika kevyesti, joten kysyin "tarkoittiko hän että olisin hieman taaempana enkä vartalokontaktissa" - Antti-Villen huomautuksen (täällä) muistaen. Kokenut ja osaava viejä vastasi, ettei missään tapauksessa. Hänen mukaansa vartalokontakti on tangossa välttämätön, hänen tapansa on vain pitää kättä kevyesti.

Jyrkin tunnilla tajusin taas, miten monenkirjava tangoskene on. Jyrkin mukaan harva mies tanssii enää tangoa astumalla kolmos-nelosaskeleen (nopea,nopea) suoraan menosuuntaan, vaan useimmiten se astutaan - miehestä katsoen - vas sivulle tai vas etuviistoon, mutta yhtä pitkänä kuin ykkös- ja kakkosaskeleet. Puhutaan foksitangosta. Tai vaihtoehtoisesti tanssitaan ns. ohiaskeltangoa, jossa nainen astuu nopeat askeleet miehen oik puolella. Ohiaskeltangossa on tärkeää, että nainen astuu (myös) nopeat askeleet mahdollisimman pitkinä, jotta tanssiraami säilyy eikä nainen ajaudu miehen kainaloon. Saman kappaleen aikana voi tanssia sekä foksitangoa että ohiaskeltangoa musiikkiin soveltaen.

Ohiaskeltangossa mies astuu ensimmäisen hitaan askeleen vas jalalla eteenpäin ilman vartalon kiertoa, toisella hitaalla hän alkaa kääntää vartaloaan vastaliikkeeseen (left shoulder leading) ja pysyy tässä asennossa myös nopeissa (ja pitkissä) ohiaskeleissa, minkä jälkeen kierto oikaistaan. Nainen tietenkin seuraa vartalollaan miehen kiertoa.

Jyrki korosti useaan otteeseen naisen pitkää taka-askelta. Nainen venyttää jalkaansa ja astuu jalan maahan vasta miehen askeleen jälkeen, jolloin mies pystyy astumaan haluamansa pituisen askeleen tallomatta naisen varpaita. Samoin Jyrki muistutti avauksen pienestä kulmasta ja siitä, että avauksessa naisen lantio on hieman miehen lantion takana.

Tunnin ainoa huippuviejä muistutti minua ystävällisesti pitämään askellus kapeana - eli astumaan samaa latua - ja myös avauksissa astumaan eteenpäin kanta-askelilla. Kummankin asian tiedän teoriassa, mutta tanssin tiimellyksessä se ei ole niin helppo toteuttaa kuin toivoisi.

Vähän liian pieni harjoitussali, mutta sopivasti tasooni sopivaa väkeä. Myös opetuksen taso (alkeisjatko/jatko) ja laatu (perusasioita korostava) olivat makuuni ja sopivat oppimistapaani. Ja opekin oli sopiva. Ensi torstaina uudelleen!

Tyylikkäästä tangosta on tulossa lempitanssini - vaikean alun jälkeen. Vaikka vaikeaa se on vieläkin.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Täällä taas


Tällä viikolla joutsenpari on viimein asettunut kanavanvarren kaislakotiinsa. Jo kahtena keväänä ohikulkijat ovat saaneet lähietäisyydeltä seurata poikasten kuoriutumista ja kasvua (täällä ja täällä). Aikaisempina vuosina munat ovat ilmestyneet huhtikuun 10. päivän tienoilla ja poikaset kuoriutuneet toukokuu-kesäkuun vaihteessa (täällä).

Me lenkkeilijät ja koiranulkoiluttajat saamme taas seuraavat viikot jännittää munien ja pikkupoikasten selviytymistä. Levottomasta pesäpaikasta ja ihmisten uteliaisuudesta huolimatta lähes kaikki poikaset ovat aiempina vuosina selviytyneet hengissä loppusyksyyn asti (täällä).

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Keltaista kevääseen


Narsissit tuovat väriä ja valoa harmaaseen päivään. Pikkuhiljaa kaupunkikodin eteläparveke alkaa taas täyttyä kukista. Toistaiseksi parveke kumisee vielä tyhjyyttään, mutta loppukesällä voi alkaa puhua jo kukkaruuhkasta (täällä).

Syksyllä olin tosi kyllästynyt partsin ja puutarhan hoitoon, ja kaikki syystyöt - lehtien haravoinnista lähtien - jäivät tekemättä. Uskomatonta miten kevään tultua puutarhahimo alkaa syksyisestä turhautumisesta huolimatta aina nostaa päätään.

Liekö lisääntynyt valo joka saa mumminkin puutarhahormonit heräämään?

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Taas tangoa

Tango on edelleen harjoittelussa. Tangon opettelussa alku oli erityisen vaikeaa (täällä), mutta sitkeän harjoittelun asiosta ajoittain olen pystynyt jo aistimaan tangon taikaa (täällä). Mutta eilen taas takkusi...

Malmin työväentalolla polvivammaisen Pirjon sijaisena toimi Martti Lång. Martti ei pikkuseikkoihin pysähdy, vaan etenee vaudilla kuviosta toiseen. Opettaessaan hän näyttää uuden kuvion pari kertaa yhteen pötköön, minkä jälkeen me oppilaat saamme yrittää pareittain perässä. Onneksi Pirjo tarttui välillä puikkoihin ja pilkkoi askeleita helpommin omaksuttavaan muotoon. Yllätyksekseni useimmat viejät selvisivät kuitenkin ihmeen hyvin ohjaamaan daaminsa Martin opettamiin kiemuroihin.

Martin spesiaali tuntuu olevan hidas,hidas,nop,nop,nop,nop-rytminen askelkuvio, jossa nainen astuu ensin vas jalalla normaalisti taakse (hidas), sitten oik jalalla miehen oik kainaloon kääntäen selkänsä tulosuuntaan (hidas), sitten nopea vas askel taakse tulosuuntaan miehen kanssa (nop) - eli kaksi askelta (hidas ja nop) astutaan yhdessä taaksepäin selät tulosuuntaan. Tämän jälkeen nainen astuu vas jalalla eteen kiepahtaen ympäri miehen sivulla (nop) astuen lopuksi normaalisti selkä menosuuntaan kaksi ohitusaskelta (nop,nop).

Opettajien iloksi paikalla oli tupa täynnä innokkaita oppilaita - pääosin tuttuja naamoja. Miehiä oli enemmän kuin koskaan aikaisemmin, joten Pirjo komensi naiset pysymään tanssiringissä paikoillaan ja miehet siirtymään naiselta toiselle. Alkuhämmingin jälkeen järjestely toimi moitteettomasti, ja joka kieputuksen aikana kymmenkunta miestä seisoi tai istui toimettomana tanssivuoroaan odotellen. Naisille tuttua, vaan miehille outoa.

Ihan kivoja ja oppivaisia viejiä, vaan minun mieleni ei eilen osannut rauhoittua tanssihetkeen. Katseeni harhaili ympäriinsä muita tanssijoita seuraten ja kiinnittyi välillä kateellisena yhteen pariin, joka tuntui erikoisen paljon nauttivan yhdessä tanssimisesta. Nainen joka aiemmin on ollut hieman kömpelö askelissaan, oli taitavan viejän pyörityksessä muuttunut sulottareksi. Voih, voih...

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Tyyliä Töölössä


Maaliskuussa oli sekä Siskon että minun syntymäpäivä. Äitimuori halusi juhlistaa tyttäriensä vanhenemista piffaamalla heille illallisen nuoruusvuosiensa ravintolassa eli Töölön Lehtovaarassa (täällä). Jotta saatiin neljän hengen pöytä täyteen, kutsuttiin mukaan vielä Esikoinen eli esikoistyttöni ja Äitimuorin vanhin lapsenlapsi - joukon jatkoksi ja ikäihmisten iloksi.

Kolme tuntia hurahti huomaamatta. Nautimme kaikki kaikesta. Saimme ravintolan parhaimman pöydän (kuuden hengen pöytä valoisan lasikon puistonpuoleisesta päästä), parhaimman tarjoilijan (nuori, punatukkainen sukkelasanainen nainen, joka osasi kertoa tarpeellisen ruuista ja riittävästi viineistä sekä osallistui sopivasti juttuihimme) ja parhaimmat ateriat (herkullista ahventa, mehukasta karitsankaretta, ykkösluokan cremebruleeta ja upeasti valuvaa suklaafondantia).

Parempaa paikkaa, tarjoilijaa tai ruokaa emme olisi osanneet toivoa. Puhumattakaan taas seurasta ja naurusta. Siskon kanssa kuuntelimme mielellämme 88-vuotiaan Äitimuorin muisteluita 1940-luvun Töölöstä ja 36-vuotiaan Esikoisen juttuja työelämän nykykiemuroista ja lapsiperheen retkistä.

Lehtovaara ja kevätilta antoi parastaan.

Creme brulee appelsiini-tyrnimarjasorbetin kanssa

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Maaliskuu.

Susan tango 2

Keskiviikkona Susan tangotreeneissä Vantaalla. Vähän väkeä ja vähän osaajia, toisin kuin edellisessä Susan tangossa (täällä). Pirjo loukkasi polvensa viimeviikkoisissa tanssiharkoissa, joten tavallisesti iloisena hyörivä ope joutui nyt vain istumaan ja katsomaan vierestä, kun Susa prässäsi kurssilaisia.

Susa keskittyi opettamaan musiikin tulkintaa ja vartalon kiertoa. Vaikeaa, vaikeaa ja vaikeaa, varsinkin kun enemmistö meistä oppilaista oli vasta alkeisjatkolaisia. Keskityttyäni kolme tuntia Susan komennuksessa sekä seuraamiseen että omaan tanssiini että musiikin kuunteluun aloin pikkuhiljaa hahmottaa, että näiden kolmen asian yhdistäminen on sittenkin mahdollista.

Tanssitaipaleeni alussa kaikki energia ja huomio meni askelkuvioiden opetteluun - viejä ja musiikki tuntuivat lähes sivuseikoilta. Seuraavassa vaiheessa (jossa pääosin olen edelleen) aloin vähitellen hahmottaa viejän eli tanssipartnerin merkitystä, ja opin seuraamaan viejää ja tanssimaan hänen rytmissään ja ohjauksessaan. Ja nauttimaan PARItanssista. Vasta nyt - neljän vuoden harjoittelun jälkeen - lähestyn hitaasti kolmatta vaiheetta, jossa opettelen omien askelieni ja viejän seuraamisen rinnalla kuuntelemaan musiikkia, ja mahdollisesti täydentämään yhteistä tanssia omalla tulkinnallani.

Susa opetti kuulemaan ja kuuntelemaan musiikista mm. taukoja ja hidastuksia, ja ilmentämään niitä omassa tanssissa eli tulkitsemaan musiikkia. En ole musiikkinaisia, joten alkuun Susan musiikkipuhe kuulosti hebrealta. Vasta vähitellen tauot ja hidastuksen alkavat tulla osaksi tanssiani - pikkuisen ja tietenkin viejän ehdoilla. Susan mukaan tangomusiikissa on myös "bikinijaksoja", joita en vielä hahmota alkuunkaan. Tajuan kuitenkin, miten paljon musiikin kuuleminen ja kuunteleminen parin kanssa lisää yhdessä tanssimisen nautintoa.

Kiitos Susa! Vaikka alkuun meinasinkin kyllästyä, kun en oikein ymmärtänyt enkä osannut. Mutta sain jujusta kiinni...

torstai 30. maaliskuuta 2017

Pyllynalus betonista


Kirsi Enkovaara, designer
Enter and Encounter, Designmuseo
24.3. - 22.10.2017

tiistai 28. maaliskuuta 2017

SiistItty Muru

Porukka Pastiksessa


Lauantaina herkuttelimme Lontoontytön Aasiaan muuton - lentää parin viikon kuluessa Lontoosta Bangkokiin - kunniaksi ravintola Pastiksessa (täällä). Vinkin ravintolasta äkkäsin Muistikirja-blogin Mammalta (täällä).

Tällä kertaa olimme liikkeellä kutistetulla porukalla, sillä mukaan pääsivät Mummin ja Lontoontytön lisäksi Juniori sekä Opiskelijapoika Tyttökaverin ja yhdeksänkuisen Max-pojan kanssa. Kuuden hengen pöytämme oli katettu sisääntulon ja baarin väliin, mikä sopi meille mainiosti. Samassa tilassa olevat kaksi pikkupöytää olivat ensimmäisen puolen tunnin jälkeen tyhjiä, joten ei tarvinnut pelätä että Maxin siirtely sylistä toiseen tai mahdollinen kitinä häiritsisi muita ruokailijoita.

Pääruokina söimme hummeria pastan ja rapukastikkeen kanssa, härkätartaria tryffelikreemillä ja päivänkalaa eli keltaotsa-ahventa. Hummerissa on tunnetusti vähän syötävää, mutta kastike ja pasta lumosivat Opiskelijapojan. Juniori tykkäsi tartaristaan niin että hotkaisi annoksen ennenkuin muut olivat ehtineet edes haarukoihin tarttua. Paras annos taisi kuitenkin olla Tyttökaverin kokonaisena paistettu kala - muhkea, mehevä ja rapeakuorinen.

Alkuun tilasimme tryffeliöljyssä paistettuja ranskalaisia muistellen lempikapakkaamme Espanjan Corunassa (täällä). Perunat olivat ok, vaikka eivät päihittäneet espanjalaisia serkkujaan...

Pastiksesta jäi hyvä mieli. Ravintola on sopivan intiimi ja kivan sokkeloinen. Tunnelma kodikas ja kutsuva, palvelu rentoa. Tarjoilija löysi takahuoneesta jopa oikean kokoisen ruuvimeisselin, jotta Opiskelijapoika sai avattua Maxin leikkipossun vatsan patterien vaihtoa varten. Tulipahan testattua mihin kaikkeen palvelu venyy :):) Ja Max kesti loistavasti yli kaksituntiseksi venähtäneen aikuisten herkutteluhetken. Sitä edesauttoi se, että ravintolassa suhtauduttiin alle vuoden ikäiseen ruokavieraaseen loistavasti - siitä lisäpisteitä.

Pastis on viehättävä paikka, jonne haluan palata, vaikka kaunis hummeriannokseni ei tällä kertaa ihan korkeita odotuksiani lunastanutkaan.

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Angry birds pikkupojalle


Neuloin Novitan ohjeen (täällä) mukaan Angry birds -puseron 7-veljestä langasta, hihat on vielä kiinnittämättä. Helppo ohje - tykkään etenkin käpertyvästä alareunasta ja iisistä kaula-aukosta. Noudatin suhttarkkaan ohjeita, paitsi että neuloin nro 3 pyörrepuikoilla, jolloin viisivuotiaalle loin silmukat, lisäsin ja kavensin koon 146 ohjeilla, mutta senteissä noudatin kokoa 134. Sopiva tuli, tosin ilman kasvuvaraa.

Linnun ääriviivat kirjoin valmiin puseron päälle Novitan ohjeen mukaan - ja yllätyin itsekin miten Angryn näköinen tuli!

Pikkupoika tykkäsi, vaikka sanoikin heti, että miksei ole punainen! Perinteisenä mummona kuvittelin että poika tahtoo sinisen, ja muutin malliohjeen väriä - pöhkösti ja ennakkoluuloisesti toimin...

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Kuninkaan aamiainen

Viime viikolla pistäydyin Lahdessa ja yövyin perinteikkäällä Seurahuoneella (täällä), joka nykyään kuuluu Sokos-hotellien ketjuun. Ravintolatoiminnan 1871 aloittanut Lahden Seurahuone muutti nykyiselle paikalleen Aleksanterinkadulle vuonna 1932, jolloin kivitalon ylemmät kerrokset jo toimivat majoitustilana.

Huoneessa eikä palvelussa ollut moitteen sijaa, mutta ehdottomasti hotellin parasta antia oli aamiainen - ehkäpä jopa parasta Suomessa. Kaikki tarjottava oli tarkkaan mietittyä, tuoretta ja herkullista peruskahvista lähtien - ajatellusti tarjolle laitettua. Onnistunut leipävalikoima, herkullisen rapea ja riittävän iso kroisantti, maukas kermainen juusto, muhkea porkkanakakku sekä silkinpehmeä, kiiltävä munakokkeli olisivat yksin pelastaneet minun aamuni. Entä kun buffet-pöydästä löytyi vielä tyrnimarja-mangotuoreshotteja, sopivankypsiä erilaatuisia meloneja ja viinirypäleitä sekä kulhollinen taikinaa, josta sai pöydässä itse paistaa rapeita vohveleita. Puhumattakaan lukemattomista muista herkuista, joista jokainen saattoi koota oman herkkuaamiaisensa.

Tilava linnamainen aamiaissali oli piste iin päälle. Ilmankos kuningas Kaarle Kustaankin kerrotaan yöpyneen Seurahuoneella hiihdon MM-kisojen aikaan kolmisen viikkoa sitten...

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Piipahdus Tallinnassa


Pikainen pyrähdys Tallinnaan synttäripäivän kunniaksi kahden ystäväpariskunnan kanssa. Iltapäivällä lähdettiin matkaan Helsingin Länsisataman uudesta terminaalista, illalla herkuteltiin Tallinnassa Swissotelin ylimmässä eli 30. kerroksessa olevassa Horisont-ravintolassa (täällä), yöllä nukuttiin tutussa Vanhankaupungin hotellissa ja aamulla seilattiin takaisin Helsinkiin.

Horisontista sai nimensä mukaisesti ihailla upeaa näköalaa yli pimenevän kaupungin, vaikka kuudelle hengelle ei ikkunapöytää enää järjestynytkään. Ruoka oli hyvää, vaikka ei mieliinpainuvaa, ja tarjoilu ystävällistä, huomaavasta ja viileän asiallista. Seura oli kuitenkin se joka kruunasi illan: rakkaita ystäviä yli 40 vuoden takaa - tuttua, turvallista ja mukavaa. Vessajuttujakin viljeltiin...

Uusi tuttavuus oli Tallinkin ns. comfort-luokka eli maksaessaan matkasta 20 euroa ekstraa/siivu pääsee ylimmän kerroksen rauhalliseen ja tilavaan keulaan mukaville sohville kahvin ja pikkupurtavan äärelle. Mennessä se todella kannatti, sillä laiva oli tupaten täynnä nuoria, jotka olivat menossa HalooHelsinki!-bändin Viron keikalle. Comfort tarjosi myös ilmaiset lehdet ja toimivan nettiyhteyden.

Ennen juhlaillallista Ukin ja minut yllätti nälkä ja poikkesimme hotellin vieressä olevan Reval-ketjun kahvilassa Muurivahe-kadulla (täällä). Matkan toinen uusi tuttavuus osoittautui kotoisaksi, lämminhenkiseksi paikaksi, jossa oli suloinen ja äärestystävällinen nuori naistarjoilija ja herkullista ruokaa: Ukki iloitsi maukkaasta katkarapupastasta ja minä taivaallisesta vuohentuustosalaatista, jonka juju oli juuston karamelisointi. Tänne toistekin!

Matkan yllätys odotti illalla hotellihuoneessa. Respan tytöt olivat huomanneet syntymäpäiväni ja ennen nukahtamista herkuttelimme Ukin kanssa virolaisella juustokakulla - nam.

Mukava pikareissu mukavassa seurassa! Kutsuva kaupunki edelleen...

Päivällä Reval cafen karamelisoitua vuohenjuustoa.

Illalla Horisont-ravintolan näkymiä.

Aamulla Comfort-luokan maisemia - ison laivan pieni keula.

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Lahdessa


Kari Piippo, graafikko
Julistemuseon näyttely
23.3. - 13.8.2017

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Fuskun jekkuja

Vaihteeksi maanantaina Pirjon fuskutreeneissä Malmilla. Mukavaa, rentoa ja hikistä. Sali oli täynnä intoa puhkuvia tanssijoita - miehiä jopa yli tarpeen. Tämä sai Pirjon harkitsemaan, että paria vaihdettaessa naiset pysyisivät paikoillaan ja miehet siirtyisivät ringin seuraavalle naiselle - taukopaikkoja unohtamatta. Tästä radikaalista muutoksesta kuitenkin luovuttiin nopeasti.

Mummo sai koko kolmetuntisen tanssia hiki hatussa, sillä alkeisjatko/jatkoryhmässä Pirjo opetti ensi metreiltä lähtien rutkasti uusia kuvioita. Osa viejistä lisäsi vaikeusastetta ohjaten pariaan vielä omiin outoihin - toki oppikirjan mukaisiin - kiemuroihin. Hyvin pysyin perässä. Ja vaikka välillä kuvioissa eksyinkin, se ei enää kaatanut maata eikä mieltä, kun tiesin että hallitsen fuskun perusjutut. Niinhän se on muussakin oppimisessa. Kun perusjutut tietää, on helpompi myöntää että kaikkea ei tiedä eikä voi tietää - itsetunnon siitä kärsimättä.

Yleisimmin mies ohjaa fuskussa naisen rinnalleen oik kainaloonsa. Miehen halutessa, että nainen ohjautuu avo-otteesta miehen vas kainaloon, mies kohottaa hieman vas kättään venyttäen samalla vas kylkeään, mutta tärkeintä miehen on vetää oik kädellään naisen vas kättä hieman alas ja omalle vasemmalleen.

Lisäksi harjoiteltiin useita rytmirikkoja, jotka hyvän viejän ohjauksessa sujui kuin tanssi :):) Kiva oli kieputus, jossa mies ohjaa naisen vas kainalostaan oik kainaloon ja takaisin hidas,nopnop,hidas-rytmillä: hitaan jälkeen nainen pyörähtää miehen edessä tämän kädestä kiinni pitäen kahdesti ympäri (nop,nop) asettuen toisella hitaalla miehen toiseen kainaloon. Toinen kiva oli vastepyörähdys (hidas,nopnop, hidas), jossa perusaskeleen jälkeen ristiotteessa (miehen oik ja naisen oik käsi) mies nostaa oik kättään parin vartaloiden korkeudelle ja nainen astuu oik jalalla eteen kiertäen oik olkapäätä eteen, jolloin mies käsivasteen voimalla pyöräyttää naisen ympäri naisen oik kautta (nop,nop), ja lopussa nainen seisoo taas miestä vasten astuen toisen hitaan.

Iloiseen keski-ikäiseen ja yli-ikäiseen porukkaan oli eksynyt vain jokunen nuoremman näköinen tanssija. Taitaisivat nuoret pelästyä railakkaiden mummojen ja innokkaiden pappojen menoa...

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Päivä voittaa


Eilen oli kevätpäiväntasaus eli edessä on kuusi kuukautta valovoittoista aikaa - syyskuun loppuun eli syyspäiväntasaukseen asti. Kyllä meitin kelpaa!

Lenkille varustaudun vielä korvaläpillä (myssyn alla), ja useimpina aamuina vedän jalkaan nastalenkkarit. Vasta viime viikolla luovuin välihousuista - pitkät kalsarit ja tuulihousut riittää. Tuulitakin päälle vedän säästä riippuen toppaliivin tai ohuemman villaliivin. Ja hanskat tiukasti kädessä - ehkä ohuemmat jo riittäisi. Vilukissan kevätvarusteita...

Koirakävelyllä tiirailin eilen Itä-Helsingin pihoja etsien pilkahduksia krookuksista. Eipä näkynyt. Kotiin tullessa piipahdin omalla pihalla. Hämmästelin seinustalle jääneitä haalistuneita muovinpalasia. Kumarruin ja hämmästyin uudelleen: krookuksen nuppuja.

Valkoiset, vaaleansiniset ja hennonkeltaiset kevätkukat alkavat vallata kaupunkipuutarhaa. Se on kevät - yöllisestä lumisateesta huolimatta...

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Koskelot kevään toi


Isokoskelot saapuivat runsas viikko sitten kanavalle, samoin tuttu telkkäpariskunta ja viimevuotinen joutsenpari. Lähes jokainen rannassa kävelevä pysähtyi viikonloppuna ihailemaan joko puhtaanvalkoisia, höyheniään pöyhisteleviä joutsenia tai upeita vikkeläliikeisiä, ahkerasti sukeltavia isokoskeloita, joista etenkin valkorintaiset koiraat erottuivat pitkälle, lähes sillalle asti. Harvempi erotti innokkaasta sorsaparvesta vaatimatonta telkkäparia.

Kanavan jää on sulanut vasta rannasta, joten aremmatkin linnut joutuvat uiskentelemaan lähempänä tarkkailijoita kuin kesällä, jolloin ne pysyttelevät mieluusti kanavan keskellä tai kaislikossa.

Upeaa kevätnäytelmää on kiehtova seurata jopa kaupungin vaatimattomissa vesissä.

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Muistoja Siimasta


Parasystäväni Siima on aina ollut kova kutomaan (täällä). Hän on minua ahkerampi, monipuolisempi ja luovempi puikonkäyttäjä. Hänen käsistään syntyy villasukkien lisäksi huiveja, villapuseroita, peittoja ja pikkutyttöjen mekkoja - muun muassa.

Eräänä jouluna - kun hän perheineen asui vielä idyllisessä Kumpulassa - hän keksi neuloa koko seitsenhenkiselle perheellemme kukkakuvioiset villasukat - jokaiselle eriväriset. Useimmat niistä on puhkikäytetty, mutta jostain syystä pari viikkoa sitten löysin mökin kaapin perältä vielä kaksi eriparista siima-sukkaa. Muistoja pukkaa...

Ystäväperheen nyt kolmekymppisen kuopuksen ristiäiset järjestimme Parasystäväni kanssa meillä. Vauvan isä oli jo pari kuukautta aikaisemmin muuttanut perheen "isojen" tyttöjen (6-vuotias ja 3-vuotias) kanssa Washingtoniin, jonne äitikin lensi heti ristiäisjuhlien jälkeen kolmiviikkoisen pikkupojan kanssa.

Seuraavana vuonna kävimme Ukin kanssa amerikkalaistunutta perhettä tervehtimässä. Muistan tiukan turvatarkastuksen, jossa peloissani tunnistin tuliaisena tuomani suomalaiset metvurstit, grillijuhlat pihalla mukavan naapuriperheen kanssa, valtavankokoiset viinigallonat, tuoreet ja pehmeät mangot ja itärannikon hirmuiset ukkoset, joita Siiman kanssa pakenimme vanhaan tapaamme autoon. Monikaistaiset pikatiet ajaessamme viikonlopun viettoon Virginia Beachille, rasvaiset aamiaiset tienvarsikuppiloissa ja tosilihavien ihmisten ihailtavan häpeämättömän pukeutumisen, toisin kuin senaikaisessa Suomessa.

Muistan Siiman imettämässä uimarannalla amerikkalaisen siveästi ison pyyhkeen alla ja ystäväperheen pikkutyttöjen ylitsepursuavan ilon, kun he innosta puhkuen juoksivat kuohuvissa aalloissa ja hyppivät rantahotellin uima-altaassa. Ja terhakkaan Jennan suloisesti liehuvat tiukat vaaleat letit.

Kiitos Siima lämmittävistä sukista ja ikimuistoisesta Amerikan matkasta! Sinä olet parempi kutoja, mutta minä parempi tanssija...

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Sarja makuuni

Telkkarissa pyörii kaksi sarjaa, joissa kummassakin käsitellään perheiden ongelmia ja siinä sivussa parisuhteita tavalla, joka puree minuun. YleFemmalla esitettävä kymmenosainen Bonusperhe (2017) kertoo Lisan ja Patrikin uusperheestä ja heidän kiemuraisista suhteista eksiinsä ruotsalaisen realistisesti (eli varovaisesti), mutta sopivan humoristisella otteella.

Brittisarja The A word (BBC 2016) alkaa tilanteesta, jossa uusperheen 5-vuotiaalla musiikkia rakastavalla Joe-pojalla todetaan autismin kirjon tila. Ja jatkuu kuvaamalla vanhempien loputtomia yrityksiä "parantaa" poika - sulkien samalla silmänsä perheen toisen lapsen tarpeilta. Ulkopuolelta seuraten perheen kieroutuneet toimintamallit huomaa niin paljon selvemmin... Edetessään juoni tosin näyttää vetistyvän perusbrittihuumoriksi. Kuusiosainen sarja perustuu israelilaiseen Yellow peppers -nimiseen draamaan ja sen suomenkielinen nimi on Poika joka katosi musiikkiin.

Kummassakin sarjassa terapeutit yrittävät enemmän tai vähemmän onnistuneesti auttaa perheitä selviytymään uusissa tilanteissa. Bonusperheessä Lisan ja Patrikin terapeutteina toimii kyyninen, toisiinsa kyllästynyt aviopari ja Joe-pojan tilannetta arvioi psykologi, jota Joen äiti kiusasi nuoruudessaan.

PS. Autismisäätiön nettisivuilla (täällä) rohkaistaan käyttämään "termiä autismin kirjon tilat (autism spectrum conditions). Tällä halutaan tuoda esiin sitä että autismissa ei ole kyse sairaudesta vaan neurologisesta erilaisuudesta, johon liittyy haasteiden lisäksi paljon positiivisia puolia. Monet piirteet voivat kuitenkin aiheuttaa arkielämän haasteita, ja niiden aiheuttamia toimintakyvyn rajoitteita voidaan kuntouttaa. Tuen tarve vaihtelee yksilökohtaisesti..."

Sade sulattaa viimeisetkin lumen rippeet ja joutsenpari etsii kanavasta pesäpaikkaa. Mieli kehrää - huolista huolimatta...

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Fuskun taitajia

Torstai-ilta Maijan treeneissä Karjalatalolla - fuskun alkeisjatkoa/jatkoa. Myöhästyin alusta viitisentoista minuuttia, kun kuskasin Pikkupojat "arkkitehtikouluun", ja juoneen pääseminen oli tavallista työläämpää. Huomasin, että tylsät alkulämmittelyt perusaskelia kerraten edistävät oikeasti tanssijuonen löytymistä.

Paikalla oli paljon fuskun taitajia ja kivasti hyviä ja luoviakin viejiä. Mukavat harkat, vaikka oma tanssi tuntui aika ajoin raskaalta ja jähmeältä. Upeasta kevätsäästä johtuen olin kuitenkin ilakoivalla mielellä, ja nautin joka hetkestä ja tanssin sykkeestä.

Tanssikilometrejä on jo sen verran, että uusien kuvioiden opetteleminen on huomattavasti helpompaa kuin ensimmäisinä vuosina. Tässä ensimmäinen: Perusaskeleen (hidas,hidas,nopnop) jälkeen nainen astuu hyvääpäivää-otteessa neljä hidasta alkaen oik jalallaan miehen perässä tämän peruuttaessa ja hakien kääntövastetta miehen kädestä, vartalollaan eläen. Lopuksi nainen astuu oik jalalla vielä yhden askeleen (hidas) miestä kohti, jolloin mies työntää naisen pyörähtämään 1,5 kierrosta myötäpäivään takaisin naisen tulosuuntaan (nopnop) ja liike loppuu naisen astuessa vas jalalla taaksepäin (hidas) ja astuen nopnopit oik jalallaan taakse tai palaten suoraan perusaskellukseen.

Toinen askelkuvio: Perusaskeleen jälkeen nainen astuu oik jalalla oikeaan etuviistoon (hidas) miehen editse kiertäen miehen oik puolelle, minkä jälkeen nainen astuu vas jalallaan miehen takaa (hidas) takaisin tämän vas puolelle ja lopuksi nopnopit oik jalalla taakse. Tämän jälkeen jatketaan usein rytmirikolla rinnakkain eteenpäin hitailla askelilla.

Opin myös, että siirtyessään miehen oik kainalosta miehen editse tämän vas kainaloon nainen astuu ensimmäisen oik hitaan miehen edessä kääntyen ensin tätä kohti ja vas hitaan jo lähes miehen vas kainalossa ja lopuksi oik jalalla nopnopit taakse. Sensijaan palatessaan miehen vas kainalosta takaisin tämän oik kainaloon nainen ei ensimmäisellä hitaalla enää käänny miestä kohti, vaan astuu askeleen oikealle selkä miehen rintamalinjan päin. Fuskun kainalo-otteet ovat ilmavia ja vartalot ovat pääosin irti toisistaan - vaikka lähellä - toisin kuin esim. tangon ja valssin tiiviissä kylkiotteessa.

Törmäsin eilisissä treeneissä entiseen työkaveriini, joka työelämästä eläköidyttyään on miesystävänsä kanssa aloittanut tanssiharrastuksen - nollasta kuten minäkin aikoinaan. Tavoitteenaan ensi kesän tanssilavat. Kiva nähdä muitakin innokkaita tanssimummoja!

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Tangoa tungoksessa

Maija Astikaisen tangon alkeis/alkeisjatkossa Käpylässä. Valtavasti väkeä - tungokseen asti - ja naisia kolmannes enemmän kuin miehiä. Vaihtojono ulottui koko pitkän seinän mitalle. Pisin ikinä. Onneksi vaihdot sujuivat yllättävän jouhevasti, eikä odottavan aika tullut liian pitkäksi.

Perusaskelta (hiii-das, hiii-das, nopea,nopea), oikeaa ja vasenta käännöstä ja aloitusaskelta. Alkeisjatkossa harjoiteltiin avausta, jolloin nainen astuu normaalisti oik jalalla taakse (hidas), minkä jälkeen vas jalka eteen miehen oik sivulle kääntyen askeleen lopussa terävästi miehen rinnalle rintamalinja menosuuntaan (hidas) ja kaksi nopeaa askelta eteenpäin miehen rinnalla (nopea,nopea). Tämän jälkeen mies kääntää naisen sähäkästi takaisin eteensä (hidas, hidas) ja nainen astuu nopeat normaalisti taaksepäin menosuuntaan.

Lopussa Maija opetti kivan kieputusaskelluksen, joka lähtee naisen astuessa oik jalalla ensimmäisen hitaan takaviistoon vasemmalle (!), jatkaa kääntyen miehen oik rinnalle ja astuen toisen hitaan taaksepäin vas jalalla mutta tulosuuntaan (mies astuu samoin takaisin tulosuuntaan). Molemmat jatkavat rintarinnan kaksi nopeaa edelleen taaksepäin tulosuuntaan, nainen astuu vielä yhden hitaan oik jalallaan samaan suuntaan. Seuraavalla hitaalla mies pyöräyttää naisen editseen toiselle puolelleen (ja kääntyy itse takaisin menosuuntaan), jolloin nainen palaa vas jalan päälle ja pyörähtää vas päkiän päällä, jolloin hänellä on selkä taas menosuuntaan, mutta miehen toisella puolella, ja astuu kaksi nopeaa taaksepäin ja palaa lopuksi miehen eteen.

Kahden miehen ja yhden naisen viennissä koin tanssin helppoutta ja aistin löytäväni yhteisen sävelen viejän kanssa - nautinnollisia tanssikokemuksia. Muiden kanssa tango oli harjoittelevaa hapuilua. Alkeissahan oltiin, joten täysin odotettavaa. Kohdalle osui myös kaksi vanhaa konkaria, joista toinen on ainakin vakiparinsa kanssa erittäin hyvä tanssija, mutta aina kun hän osuu kohdalleni, hän löytää läjäpäin korjattavaa askelistani. Alkuun se tuntui kivalta " näkee vuokseni vaivaa, kun viitsii neuvoa", mutta eilen jatkuva virheiden oikaisu alkoi jo potuttaa.

Toinen konkari oli kuukausien poissaolon jälkeen paikalla, ja yllätyin hänen vientitaidoistaan. Muistikuvissani - ehkä vuoden takaa - hän oli hyvä ja taitava viejä, mutta nyt menosta oli tango kaukana. Ihan mukava ja naurava mies, mutta hänen viennissään huomasin konkreettisesti että ehkä minä todella olen vuoden aikana edistynyt...

Uudet haljasnahkapohjaiset tanssitossut tuntuivat taivaallisilta, joskin nahan venyttyä ehkä hivenen liian suurilta (UK 7, US 7,5 ja EU 40,5).

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Top10

Listasin marraskuussa 2014 silloiset viisi lempiblogiani (täällä), joita kaikkia seurailen edelleen. Kaksi niistä eli Orvokki4you ja LondonHappens kuuluu tälläkin hetkellä blogilistani Topteniin eli blogeihin, jotka avaan heti huomattuani uuden postauksen.

Orvokki4you (täällä) on ensisijassa valokuvablogi - onnistuneita otoksia hiipivistä hetkistä huumorilla höystettynä. Orvokki on aktiivinen sekä postaajana että blogien kommentoijana. Ilostun joka kerta Orvokin monisanaisista ja kannustavista kommenteista. Orvokin aktiivisuus heijastuu myös lukuisina seuraajina, jotka kommenttien perusteella asuvat ympäri maailmaa. Napsautan Orvokki4you-blogin auki päivittäin: "Mikähän kuva tänään ilahduttaa päivääni?"

LondonHappens-blogiin (täällä) törmäsin sattumalta etsiessäni Brittein saarilla asuvien suomalaisten blogeja - yksi tyttäristäni on asunut kolmisen vuotta Lontoossa. Alkuun seurasin useampaakin brittiblogia, mutta vähitellen näistä on hioutunut tämä helmi - nuoren suomalaisnaisen ahkerasti päivittyvä valokuvablogi suurkaupungin arjesta. Blogin sivupalkeista löytyy nettiosoitteita, joista saa lisäinfoa Lontoosta ja kaupungin ajankohtaisista riennoista.

Olen pitkään seurannut myös Katjan Katveita-blogia (täällä) ja Aimariin Kuvakirjeitä Karstikonperältä -blogia (täällä). Kummassakin on upeita valokuvia ja selkeää, rauhoittavaa tekstiä - edellisessä "etsitään elämän lepopaikkoja, katveita"  ja jälkimmäisessä kirjataan "ajatuksia pohjoisen porstuaan muuttaneen näkökulmasta". Etenkin Katjan kirjoitukset jäävät aina mietityttämään "miten tämä juttu on omalla kohdallani". Katjan Katveita taitaa tällä hetkellä olla suosikkiblogini...

Uusia tuttavuuksia on suosittu ruokablogi Campasimpukka (täällä). Olen aiemminkin kuullut kehuja blogista, mutta eksyin sivuille vasta rinnakkaisblogin CampaCaminon (täällä) kautta. Kirjoittajan kävely- ja vaellusretkistä kertova CampaCamino taitaa olla tauolla, edellinen päivitys on neljän kuukauden takaa. Koska perheessämme Ukki, Vävypoika ja tyttäret hoitavat toistaiseksi pääosin kokkauspuolen - minä kuulun hankinta- ja raivausjoukkoihin - en seuraa ahkerasti ruokablogeja. CampaSimpukka kuitenkin nappasi. Sarin kirjoitustapa on selkeää, reseptit lähellä ruokamieltymyksiäni ja pisteenä iin päällä jutut ravintolakäynneistä, jotka ruokahifistelijän vaimona ja anoppina tutkin tarkkaan vinkkejä kalastellen. Kiitos Sari onnstuneesta blogista!

IhanKaikkiKotona (täällä) on IhanKivaKäsityöblogi. Olen käsityöihminen, joka harvoin hurahtaa sukkien ja peittojen ulkopuolelle, mutta tämä blogi on kannustanut jämähtänyttä mummia yrittämään välillä muutakin. Ahkerasti päivittyvä blogi, jota kirjoittaa käsittämättömän ahkera käsityöihminen. Jatkan seuraamista uusia töytäisyjä odotellen.

Paritanssipäiväkirja (täällä) ja Ihan tavis (täällä) ovat erilaisia - mutta ihan ihania - tanssiblogeja. Edellinen on tanssinopettajaksi opiskelleen Jyrki Keisalan päiväkirjamaista tilitystä paritanssin ympäriltä ensin opiskelijan ja nykyään opettajan näkökulmasta. Jälkimmäisessä 40+ nainen kertoo terveys- ja kauneusasioiden lomassa tanssikokemuksistaan lavatanssimaailmassa. Jyrkin blogista haen vinkkejä "tanssiuralleni" ja tanssinaisen kertomiksista kannustusta omille tanssiretkilleni.

Uudempia tuttavuuksia ovat ChezHelena ja Kaksin kaunihimpi. ChezHelenassa (täällä) toimittaja Helena Liikanen-Renger kuvaa lapsiperheen elämää Antibesissa Etelä-Ranskassa. Blogi valikoitui lukulistalleni samoista syistä kuin LondonHappens. Sisko miehineen asuu osan vuotta Etelä-Ranskassa, ja koska kumpikaan heistä ei kirjoita blogia (vinkkivinkki), etsin blogeja samoilla seuduilla asuvista kirjoitusintoisista suomalaisista. Valokylläisiä kuvia ja jäntevää toimittajan tekstiä. Välissä retkivinkkejä tuleville Ranskan visiiteilleni (hope so).

Kaksin kaunihimpi (täällä) on nuoren naisen rehellinen blogi, jossa hän ikäistensä tapaan tilittää avoimesti elämänsä iloista ja suruista: juttuja rakkauksista, lapsista, opiskeluista ja myös vakavasta sairaudesta eli pääosin asioita mummin elämänpiirin ulkopuolelta. Löysin blogin iltapäivälehden artikkelin perusteella, ja ihastuin nuoren kirjoittajan selkeään ja rohkeaan tyyliin. Tätä blogia lukiessani koen ehkä eniten tirkisteleväni toisen elämää, mutta silti tykkään, ja olen jopa tavoistani poiketen joskus kommentoinut tekstejä.

Arkisia valokuvia, rauhallista jutustelua ja varovaista tirkistelyä. Blogimaailmani maaliskuussa 2017.

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Heikolla jäällä


Onneksi on kevät. Ja valo ja Muru. 
Ja Sisko puhelimen päässä.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Bugg tökkii

Helppona tanssina pidetty bugg on minulle vaikeaa. Ei askelkuviot eikä seuraaminen, mutta perusaskellus ei vain tunnu luontuvan eikä meno maistu omalta. Treenaaminenkin tympii, kun en selitysyrityksistä huolimatta hahmota miten pitäisi astua. Nilkkojen jatkuva liike ja toimiva veto/työntövaste on tärkeää, mutta joo... Ja aktiivinen seuraaja, joka koristelee tanssia oma-aloittesti.

Sunnuntaina Kimmo Luukkosen buggissa - tahmeaa, tahmeaa ja tahmeaa. Kädet alhaalla hymynaamassa, naisen kämmenien ulkosyrjät painavat miehen kämmeniä kevyesti ulospäin. Jalat hieman harallaan. Nainen ikäänkuin jatkaa aina liikettään vielä pysäytyksen jälkeen. Mutta niin oli tänään hankalaa, että luovutin ja lähdin ensimmäisen buggtunnin jälkeen kotiin, mikä tanssiurani aikana on tapahtunut vain pari kertaa. Alkuvuosina innostuin fuskusta ja siirryin liian nopeasti edistyneempään ryhmään, enkä pysynyt perässä. Kahdesti olen eksynyt liian vaativaan tangoryhmään ja itseeni pettyneenä vetäytynyt hiljaa taakse vasemmalle.

Bugg on varmaan tanssi, jonka oppii parhaiten tanssilavoilla. Tanssi jossa luovuuden on tarkoitus kukkia, ja se jos joku on estyneelle mummille vaikeaa. Joten taitanee jäädä tämän mummin repertuaarista. Fuskua rakastan, mutta buggia vieroksun - edelleen. Ehkä jätän suosiolla nuoremmille ja - luovemmille.

Tai ehkä kumminkin yritän vielä uudelleen - alkeisryhmässä. Joskus sinnikkyys voi paikata luovuutta, tai jopa pedata tilaa luovuudelle. Ehkä...

perjantai 10. maaliskuuta 2017

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Tangosta toisaalla

Tangosta sanottua - lainauksia Paritanssipäiväkirja-blogista (täällä):

  • Lavatangon perusaskel: SSQQ ohiaskelluksella. Mies tanssii QQ:n selkeästi left shoulder leading, jolloin palleakontakti säilyy.
  • Vartalokontaktin tulisi olla pääasiassa pallealihasten välillä – ala- ja ylävartalo irti. Nainen pysyy tanssiessa koko ajan selkeästi miehen oikealla puolella (vartalokierrosta johtuen voimakkaammin kuin esim. valssissa).   Palleakontaktin on pysyttävä myös ohiaskelluksessa ja (ainakin kilpatangossa) jopa promenadissa, minkä mahdollistaa miehen ”left shoulder leading” näissä liikkeissä.
  • Ote blogin kommenteista: "riittävä nojautuminen palleasta pariin on keskeinen tekijä hyvässä tanssiasennossa. Naisena myös taaksepäin mentäessä on muistettava pitkä askel.
  • T ja P opettavat aina vakioissa, että naisen tulisi lukita vasen kätensä miehen hauislihaksen ja olkalihaksen yhtymäkohtaan.  Tätä tyyliä ei juuri muilla kursseilla opeteta, mutta kokemuksemme eiliseltä oli, että näin tanssiasento jämäköityi, kun nainen ikään kuin työntää itseään hiukan poispäin miehestä ja mies samaan aikaan pitää naisen sylissä oikealla kämmenellään.

  • Promenadit seuraajana: ole erityisen ”hidas” eli uskalla jättää lantiosi kiertymään reilusti viejän lantion taakse. Tällöin oma vasen jalkasi jää selkeästi viejän oikean jalan ”taa”, ja sinulla on tilaa (ei paljon, mutta tarpeeksi) ottaa askelia myös vasemmalla jalalla.  Promenadeissa ei ole ”avauksen meininkiä”, vaan liikkumisen pitäisi olla selkeästi CBMP-SL, eli jalkaterät, lantio ja kyljet ovat parilla kiertyneet selkeästi toisiaan kohti, jolloin promenadin ”avauskulma” on mahdollisimman pieni.
  • Promenadit viejänä: muista taas hitaus. Jos promenadi tanssitaan, kuten yleensä, SSQQ, on ekalla Q-askeleella taipumus lähteä juoksemaan edelle rytmistä. Lissu löysi tähän selkeän syyn ja korjauksen, jolla ajoitus muuttui dramaattisesti rauhallisemmaksi: pakota itsesi tulemaan ekalle Q:lle kannalle alas, jolloin et myöskään lähde nostamaan toista S-askelta päkiälle, vaan siinä on selkeä NFR.  Eli siis toiselle askeleelle pieni nousu, mutta vain vartalosta.

Ko. blogista löytyy monen vuoden ajalta paljon varteenotettavaa tietoa tanssien askelista, kuvioista ja tekniikoista. Uusimmissa postauksissa kirjoitetaan tanssikokemuksesta kokonaisvaltaisemmin ja konkarin näkökulmasta. Mukavaa luettava niin vanhat tekniikkapläjäykset kuin uudemmat filosofiset pohdinnat. Suosittelen!

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Tanssia tunteella

Sunnuntaina vanhantangon guru Juhani Tahvanainen vieraili Puotilan työväentalolla ja opetti Tytti Ariman kanssa ensin jatsifoksia ja sitten tangoboleroa. Molemmat tanssit ovat vanhoja lähekkäin tanssittavia suljetun otteen tansseja - mukavia ja ainakin alkeet helposti opittavia perusfoksin, tangon ja rumban muunnelmia. Tärkeintä on heittäytyä tunteeseen, musiikkiin ja parin liikehdinnän seuraamiseen ja jatkamiseen. Ja uskaltautua tarpeeksi lähelle.

Jatsifoksissa naisen perusaskellus (nop,nop,hidas,hidas) alkaa vas jalalla vasemmalle ja oik viereen. Tämän jälkeen vas hidas taakse hieman ristiin oikealle ja vas hidas suoraan taakse. Hyvä noja pariin eikä merkittävää baunssia polvissa, vaan foksin ylösalas-liike lähtee vartalon sykkeestä.

Tangobolero onnistui minulta parhaiten, kun vain seurasin viejää musiikkia kuunnellen ja sen rytmiin eläytyen. Onnistuin välillä jopa ihmeen hyvin. Perusaskellus lähtee rumbaboleron perustasta: nainen vas hidas vas sivulle, oik nopea taakse ja takaisin, minkä jälkeen oik hidas oik sivulle ja nopea vas eteen ja takaisin. Vartalon keinuessa rytmin mukana.

Illalla oli vielä kaksi tuntia ruotsalaista foksia opettajana minulle aiemmin tuntematon Juha Turu parinaan suloinen Soili. Ekaa kertaa ruotsifoksissa, jota myös dirtyfoksiksi kutsutaan. Emmin mukaan menoa peläten tanssin olevan liian intiimiä eläkeläismummille. Turhaa kuitenkin pelkäsin, sillä iltapäivän tangobolero oli - ainakin tällä kertaa - paljon tiiviimpää.

Opettajan ja oppilaiden harmiksi foksitunnille jäi vain viisi viejää, joista kolme osallistui parinvaihtoon ja näistä kolmestakin yksi oli vientiä opetteleva nainen. Eli kolme naisseuraajaa harjoitteli kaksi tuntia tanssia vaihtaen viejää vuoronperään kahden miehen ja yhden naisen kanssa. Vaikka kumpikin miesviejä oli mukava, kärsivällinen ja opinhaluinen, kivempaa kaikille - varmaan myös opelle - olisi ollut, jos paikalla olisi ollut enemmän sekä viejiä että tanssitettavia.

Turu harjoitutti lähinnä perusaskellusta, ryhtiä ja raamin pitämistä, ja tuntui välillä turhautuvan kankikaikkosiinsa. Eli ei mitään kovin intiimiä eikä pelottavaa. Tanssiasento on toki perusfoksia tiiviimpi, mieluusti kaulaileva syliote, jonka kuitenkin kaikki vaihtoparit jättivät väliin.

Opin tunnilla seuraamista, vaikka vartalon kierto on vielä usein hakusessa. Ohitusaskelissa - niin menosuuntaan kuin taaksepäin astuttaessa - tulee muistaa kiertää ylävartalo selvästi kohti paria (miehellä left shoulder leading) ja säilyttää raami - myös tanssittaessa vartalokontaktissa - jotta ei painaudu virheellisesti viejän kainaloon. Ja tarkistaa, että oik käsivarsi ei painu liian taakse vaan pysyy vartalon etupuolella.

Jatsifoksiin ja tangoboleroon menen mieluusti uudestaan, svedufoksista en ole niin varma...

maanantai 6. maaliskuuta 2017

... ja Hesassa

Nuppuja mökillä


Viikonloppu mökillä. Ihmeteltiin Ukin kanssa valon määrää. Valon nopea lisääntyminen lähes heti joulun jälkeen jaksaa aina ihmetyttää - puhumattakaan maaliskuusta. Aamulla alkaa jo kuuden jälkeen päivä kajottaa järven takaa ja illalla kuuden jälkeen näkee vielä hyvin käydä pissattamassa koiraa. Ja öisin pakkui järven jää - kovemmin ja eritavoin kuin edellisinä vuosina...

Myös nuput ja sulanderit ilahduttivat. Edellisiä löytyi niin ulkoa kuin sisältä: Vanhojen rhodojen runsaat nuput painoivat oksia ulkoterassin pintaan, ja sisällä äkkäsin isot nuput pienessä kaktuksessa astiahyllyn kulmassa. Jälkimmäiset taas kävivät vanhempineen herkuttelemassa Ukin savulohella, jota söivät hyvällä ruokahalulla.

Voisko ihanammin päivän enää alkaa...  Pienet ilot ovat arjen ja hetken suurta juhlaa.

torstai 2. maaliskuuta 2017

Löyly talvella


Syyskuussa ihastuin Hernesaaren rannassa viime vuonna avattuun kahvila-ravintola Löylyyn (täällä ja täällä). Ystävänpäivänä testasimme Ukin kanssa Löylyn sisätiloja ja ravintolapalveluja. Eikä tarvinnut pettyä.

Ruuhkaisimpaan lounasaikaan onnistuimme ilman etukäteisvarausta saamaan kahden hengen ikkunapöydän. Olimme ajatelleet tilata jotain pientä purtavaa, mutta upea näkymä ja lähes pilvettömältä taivaalta paistava aurinko houkutteli maistamaan kolmen ruokalajin lounasta - 32 euroa. Alkuun saimme maittavaa linssikeittoa, pääruokana oli hauki-katkarapukakkuja, murskattua perunaa ja hernepyreetä. Etenkin kuorineen murskattu ja voihin (?) sekoitettu karkea perunamurska ja pakastetuista (?) herneistä tehty upean värinen pyree oli herkullista. Jälkkärinä tarjoilu pieni kakku marjojen ja kinuskin (jota ei maistanut) kera oli pettymys.

Palvelu oli mieleenpainuvan ystävällistä. Viereiseen pöytään istunut pariskunta vaihtoi kahdesti pöytää sopivinta etsien - eikä mitään mutinoita henkilökunnan puolelta. Minäkin sain siirtää tuolini lähes kulkuväylälle, kun halusin paremman merinäkymän. Ja maksaessa lämpimästi hymyilevä miestarjoilija muisti vielä toivottaa hyvät ystävänpäivät.

Samainen tarjoilija kertoi, että edessä avautuvan Suomenlahden jääpeite oli sulanut edellisenä päivänä (13.2) lounaan aikana, joten saimme nauttia avonaisesta ja kimmeltelevästä merestä.


keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

tiistai 28. helmikuuta 2017

Harmaahaikara?


Lauantai-illan hämärässä näin sen ensikertaa. Iltalenkillä Muru pysähtyi ja alkoi tuijottaa kanavassa olevaa poijua tai kahta poijua. Minä pysähdyin viereen ihmettelemään, että mitä tuo koira tuijottaa. Aikamme tuijoteltuamme toinen poiju nousi, levitti siipensä ja lennähti vähän matkaa. Se olikin pitkäkoipinen ja -kaulainen harmahtava lintu, jota pimeässä kuvittelin kurjeksi. Ihmettelin kurkea helmikuussa...

Eilen ajaessa päivällä autolla kotiin katsahdin sillalla kanavaan. Ja siinä se oli. Sama iso lintu kyyhötti nyt sorsien seassa. Pysäköin auton - tai Ukki pysäköi - kävelimme kanavan rantaan, ja sain kännykkäkameralla kuvan "kurjestani". Rannalla seisoi toinenkin innokas kuvaaja, joka kertoi velipoikansa tietäneen, että "kurki" on harmaahaikara. Outo lintu sekin Suomen talvessa, joskin mahdollinen.

Mutta huomennahan on jo kevät...

maanantai 27. helmikuuta 2017

Yllätys tanssissa

Sunnuntaina tanssitekniikkaa Puotilan työväentalolla Kimmo Luukkosen opissa. Kimmo vertasi tanssiparia vierekkäisten yksiöiden asukkaisiin, jotka koputtelevat toisilleen, mutta pysyvät tiukasti omien seiniensä sisäpuolella. Vakiotansseissakin molemmat pitävät selkeästi oman puolensa ja tilansa, mitä ns. keskivartalon kannatus helpottaa.

Apuope Ida korosti lapatuen merkitystä. Lapaluita ei puristeta lähelle toisiaan, vaan oikeassa kannatuksessa ne asettuvat mahdollisimman kauas toisistaan (mistä muodostunee selän lievä kaareus, jota eräät opet korostavat).

Kimmo muistutti - jälleen kerran - naisen pitkien taka-askelien tärkeydestä. Lyhyillä askelillaan nainen pakottaa herkästi miehenkin sipsuttelevaan askeltamiseen. Pidentäessään askeliaan nainen voi halutessaan jopa houkutella miestä rohkeampaan askeltamiseen. Ida huomautti, että useilla naisilla taaksepäin astuttaessa ensimmäinen askel suuntautuu vielä oikeaoppisesti suoraan menosuuntaan, mutta toinen askel alkaa jo harittaa sivusuuntaan. Astuessaan toisenkin taka-askeleen suoraan nainen antaa tilaa miehelle, jotta tämä pystyy astumaan oman askeleensa pitkänä ja suoraan eteenpäin.

Kimmo korosti - jälleen kerran - määrätietoista vientiä ja seuraamista. Astuessaan eteenpäin mies "jyrää", ja miehen astuessa taaksepäin nainen puolestaan astuu kanta-askelilla tomerasti suoraan eteenpäin väistämättä miestä, ja kuten Ida kuvasi "painaa miehen läpi".

Uutta ja vaikeaa oli yläkropan muuvit, joihin Kimmo kehotti. Myös vakiotansseissa naisen tulisi olla aktiivinen ja omatoiminen liikkuja, vaikka mies on nimellinen viejä. Hidastuksissa nainen voi oma-aloitteisesti jatkaa yhteistä liikettä yläkropallaan esim. pysähdys- ja käännöskohdissa, vaikka miehen liike onkin jo pysähtynyt.

Ja se Yllätys. Harjoiteltuani tovin tanssitreeneistä tutun kohteliaan miehen kanssa - nimettömän, kuten muutkin treeneistä tutut viejät - tuli parin vaihdon aika. Erotessamme ja kiittäessä toisiamme mies tokaisi: "Sulla on muuten kiva plogi." Minä äimänä: "Mitäh!" Ja hämmästyksestä toivuttuani: "Miten sen olet löytänyt?" Mutta silloin piti jo rientää uuden parin vietäväksi, ja kuulin mennessäni: "Kerron myöhemmin..."

Vaikka kirjaankin näitä tanssipostauksia pääosin muistiin itseäni varten, ja osin seuratakseni omaa kehitystäni, on tosi kiva kuulla, että joku muukin lukee kirjoituksiani. Eli terveisiä ahkeralle Tanssikaverilleni ja aurinkoista maaliskuuta!

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Leffa makuuni

Kaunis, herkkä ja tosi. Lapseton isä ja isätön lapsi etsivät yhteyttä toisiinsa kuvankauniissa merenrantakaupungissa, jossa kaikki tietävät toisistaan "kaiken". Puhumaton aikuinen mies, joka ei halua elää, ja "totuuksia" laukova teini, joka pitää kiinni unelmistaan. Todenmakuinen elokuva ristiriitaisesta elämästä. Surumielinen elokuva, joka ei nujerra toivoa.

Tätä kaikkea ja paljon muuta on perjantaina Suomessa ensi-iltansa saanut Kenneth Lonerganin käsikirjoittama ja ohjaama Manchester by the sea, jossa pääosia näyttelevät Casey Affleck ja vuonna 1996 syntynyt Lucas Hedges. Molemmat ovat mielettömän hyviä.

Elokuvassa nykyhetki ja menneisyys sekoittuvat hienosti toisiinsa. Välillä jopa niin saumattomasti, että leikkauskohtaa on vaikea erottaa. Menneisyytemme elää sisässämme, ja vaikuttaa merkittävästi nykyisiin reaktioihimme ja valintoihimme. Jos elokuvaa katsoo tarkasti, menneisyydessä on kesä ja nykyisyydessä talvi. Ja menneisyydessä on tuli, nykyisyydessä suru ja syyllisyys. Vai toisin päin...

Minuun kolahti - ja kunnolla.

lauantai 25. helmikuuta 2017

Pros&Cons


Oltiin Ukin kanssa viisi vuorokautta helmikuisessa Lontoossa kaupungissa asuvaa tytärtämme tervehtimässä. Ennen kuin Tyttö muuttaa huhtikuussa Bangkokiin. Saas nähdä koska sinne asti päästään.

Viimeksi olimme Aasiassa seitsemän vuotta sitten kiertäen ympäri Thaimaata viettäen viikon kaakossa Koh Koodin saarella, viikon lounaassa Ko Kradan - ja Ko Muk -saarien ympäristössä ja viikon pohjoisessa Chiang Main suurkaupungissa. Hieno ja mieleenpainunut omatoimireissu aikuisten/lähes aikuisten lastemme kanssa. Once in the lifetime -kokemus meille vanhemmille. Ehkä Lontoontyttö vetää meidät vielä kerran vierailemaan hymyn maassa...

Mutta takaisin Lontoon reissun plussiin ja miinuksiin eli Mind the gap -kaupunkiin. Joka paikassa toistuu metrosta tutut sanat "mind the... ". Hotellihuoneen oven sisäpuolella oli huomautus "mind the step", koska oven ulkopuolella oli pieni kymmenen sentin rappu. Myös please ja sorry toistuu puheessa ja kirjoituksissa kaikkialla, aina ja joka paikassa. Englantia ei voi puhua eikä Englannissa vierailla ilman please- ja sorry-sanoja. Kun siihen tottuu, muu tuntuu oudolta. Lontoontyttö käyttää jo sujuvasti ja korostamatta muitakin englannin kielen kohteliaisuussanoja ja -ilmaisuja. Hivelee kielikompura-äidin mieltä, sillä tykkään luontaisesta kohteliaisuudesta ja tuntemattomankin huomioimisesta. Eli please- ja sorry-kieli on plussaa.

Plussaa on myös suurkaupungin monikansallisuus - ainakin vierailijalle, jolle sen mahdolliset haitat eivät tule näkyväksi. Joukkoon mahtuu erilaisuutta ja omituisuutta - ainakin toistaiseksi.

Rakastan Lontoon runsaita ja siistejä puistoja, joita aina jaksan ylistää (täällä ja täällä). Ja aikaista kevättä, kevätkukkia ja nurmikenttiä. Ruuhkista ja lakoista huolimatta julkinen liikenne toimii ainakin turistin näkökulmasta hyvin, ja netistä helposti ladattavat reittiopastukset ovat ajan tasalla. Nykyään liikun aina kun mahdollista busseilla (tai kävellen), vaikka ajoittain osa matkasta kuluisikin keskustan ruuhkissa. Metroissa ihmisruuhkat tuntuvat maanpäällisiä ahdistavimmilta. Ja maanpäällä näkee ympärilleen jopa illan pimeydessä.

Halpoja, voisia short bread -keksejä ja pehmeän suklaisia brown-kakkupaloja en vain voi vastustaa. Runsaalla punnalla saa neljä paksua, aamulla leivottua voikeksiä - nam, nam...

Jos jotain cons-juttuja pitää kirjata, niin ensimmäisenä mieleen tulee keskustan jokapäiväiset ruuhkat ja käsittämätön ihmispaljous Oxford Streetin ja Piccadillyn ympäristössä. Mutta harvoin niille tienoille enää eksyy. Toki ydinkeskustassakin rähjäisissä makuupusseissa ja majakyhäilyissä nukkuvat kodittomat viestivät syvemmistä yhteiskunnallisista ongelmista, joilta lomalaismummi laiskasti sulkee silmänsä...

perjantai 24. helmikuuta 2017

Varaslähtö kevääseen


Lontoon keskustan lukuisissa puistoissa kukkii jo helmikuussa. Lähes joka puistosta löytyy kukintaansa aloittavia narsisseja, lumikelloja ja/tai pikkutalvioita - ainakin auringon puoleisista nurkista. Myös monissa puissa ja pensaissa näkyy varhaisten kukkijoiden kukkia tai ainakin muhkeita nuppuja.

Lontoossa on talvikuukausina usein tuulista ja koleaa, ja tuntuu että olisi vain hieman Helsinkiä lämpimämpää. Mutta lämpötila laskee harvoin nollan alapuolelle ja lumisade on harvinaista, joten parikin aurinkoista päivää tuo keväisen henkäyksen. Ja kasvuvalmiudessa olevat kevätkukat ryntäävät pintaan.

Oli ihanaa löytää talvisen ruskeuden keskeltä keltaista, valkoista ja sinistä - pilkahduksia tulevasta.


torstai 23. helmikuuta 2017

BrittiHotelli


Lontoossa yövyimme Mondo-lehden suosittamassa Montaque on the Gardens -nimisessä hotellissa (täällä), joka sijaitsee rauhallisella kadulla British Museumin vieressä vauraassa Bloomsburyssa. Viihtyisä, vanhanaikainen ja hyvin englantilainen hotelli. Yöpyjät pääosin keski-ikäisiä ja sitä vanhempia pariskuntia. 

Saimme huoneen ensimmäisestä kerroksesta, joka ensin pelästytti. Ikkunat avautuivat kuitenkin rauhalliselle ja rehevälle korttelipihalle, eikä hiljaisempaa huonetta keskellä Lontoota olisi voinut toivoa. Iltaisin ystävällinen siivooja kävi laittamassa huoneen "yökuntoon" ja aamuisin joku ripusti nimellä varustetun Times-lehden ovenripaan. Harmikseni kylppärissä oli vain "tyylitelty" suoraan katosta tippuva suihku. Onneksi löysin suihkuhatun ja onneksi vettä tippui vanhaan englantilaiseen tapaan niukalti...

Mukava, joskin hintava hotelli. Ekstraplussaa korttelipihalle aukeavat ulkoterassit, jotka tosin helmikuussa olivat vähäisessä käytössä.

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Fish and chips


Viimeksi söin aidon fish and chips -annoksen syksyllä 2014, kun Lontoontytön ja Opiskelijatytön kanssa kävimme ihastuttavassa Oxfordissa (täällä), ja tykkäsin. Tätä aikaisempi muisto taitaa olla lähes 50 vuoden takaa, kun 1960-luvun lopulla vietin kesäisen kuukauden kielikoulussa Eastburnen rantakaupungissa. 

Lauantaisessa Brightonissa aurinko ja meri kutsui jälleen kokeilemaan uppopaistettua turskaa ranskalaisilla. Olipahan herkkua - kala tuoretta, leivitys ohutta ja kuori rapeaa. Ja yksi iso kokonainen kalan pala eikä useita pikkupaloja, jolloin syötäväksi saa lähinnä rasvaista leivitystä. 

Tämän kalaherkun nautimme luksusympäristössä Atlannin pärskeitä kuunnellen tuolin jalat painuen rannan pikkukivien väleihin. Meillä kävi tuuri, kun Lontoontytön vikkelyyden ansiosta saimme kuppilan (ja rannan) parhaan pöydän - lähimpänä rantaa ja sihti aurinkoon juuri oikea. Metallinen pöytä piti tosin peittää repusta löytyneellä kartalla, jottei kirkas kevätaurinko heijastunut suoraan silmiin. 

Reissun yksi parhaimmista ruokailukokemuksista - ja ehdottomasti edullisin!

tiistai 21. helmikuuta 2017

Kanaa Itä-Lontoossa


Lyhyellä Lontoon matkalla herkuttelimme kahdessa Mikko Takalan Kauppalehdessä suosittelemassa itälontoolaisessa ravintolassa. Ensimmäinen Clove Club (täällä) oli huippu ja toinen Tramshed (täällä) sinnepäin.

Käynti Shoredichin entiseen kaupungintaloon avatussa Clove Clubissa oli kympinarvoinen kokonaiselämys. Paikka oli sopivan intiimi, mutta tyylikäs. Palvelu pelasi kuin tanssi, henkilökunta oli läsnäolevaa, huomioivaa ja ystävällistä. Mikään ei tuntunut päälleliimatulta tai keinotekoiselta. Lontoontytön tiedustelemat kasvisvaihtoehdot esiteltiin numeroa tekemättä. 

Nautimme viiden ruokalajin lounasmenun, joka osottautui hyväksi valinnaksi. Kaikki maistui, vaikka kaikilla kolmella oli joukossa omat suosikkinsa. Jälkiruokafriikkinä minut lumosi yksinkertainen sitruunakreemillä peitetty pippurijäätelö, josta Takalakin tykkäsi. Sen sijaan hänen kehumat mäntypedillä tarjoillut kanapallukat, jotka meille tuotiin keittiön tervehdyksenä, olivat tällä kertaa aika valjun makuisia.

Vanhan talon arkkitehtuuri oli hyödynnetty tyylillä. Mieleenjäävä kokemus!

Kanapallukat mäntysuolan kera

Amalfi lemonade et kampot pepper ice cream  


Sunnuntaina suuntasimme taas Shoredichiin ja tällä kertaa varta vasten kanan perässä. Tramshed (täällä) on erikoistunut paistettuun/grillattuun lihaan ja kanaa - kasvisyöjät on huonosti huomioitu. Paikan erikoisuus on kokonaisena paistettu kana, josta riittää hyvin kahdelle ja säkällä kolmelle ruokailijalle. Näyttävästä ulkonäöstä huolimatta kana oli kuiva ja aika mauton - parempaa olen saanut Herttoniemen Hertasta. Ja juustokakkukin oli kaukana herkusta.

Mutta lisukkeena tilaamamme Yorshiren pudding oli herkku - rasvainen leivän ja kohokkaan välimuoto. Maistoin muuten ekaa kertaa tätä peribrittiläistä sunnuntaipaistin lisuketta, ja voisin maistaa toistekin. Paikan nimikko-olut - Hix Blonde - oli myös hyvää ja kylmää. 

Ja paikka on hieno: korkea vanha ratikkahalli, jossa on esillä paljon taidetta. Katosta mm. roikkui Damien Hirstin formaldehydiin säilötty oikea lehmä!

Grillattu ja täytetty kana

Yorkshire budding