Oodi Oodille

Kävin perjantaina ensi kerran avajaisesityksemme (täällä) jälkeen tutustumassa ”arkisempaan” Oodiin. Keskustakirjastoon ei onneksi ollut jonoja, vaikka väkeä paljon olikin. Viereisen Amoksen jono näytti kiertävän koko Lasipalatsin ja Hesarin mukaan jonossa sai seistä yli kolme tuntia. Huh - taitaa minulta jäädä kehuttu avajaisnäyttely sittenkin näkemättä.

Oodin pääsisäänkäynti on Kansalaistorin ja Makasiinipuiston muodostomalta aukiolta, jota keskustakirjaston lisäksi ympäröi kolme muuta komeaa ja näin talvella kauniisti valaistua nykyaikaista rakennusta: Sanomatalo, Kiasma ja Musiikkitalo. Perjantain kirjastoreissulla mukanani oli kaksivuotias Pojanpoika, ja hänestä plus-miinus-nollaisen talvipäivän sakeassa sumussa Oodi valoineen muistutti lähinnä avaruusalusta.

Jos avajaisten juhlapukuinen Oodi lumosi minut, niin ei arki-Oodinkaan lumovoima pettänyt. Iltapäivällä kirjastossa kierteli kaikenikäistä kävijää. Aikuisia - naisia ja miehiä - yksin, kaksin ja kolmin - tutkimassa kirjahyllyjä ja lukemassa mukavannäköisissä ikkunanviereisissä nojatuoleissa, joista valosaan aikaan on mielenkiintoinen näköala Kansalaistorille. Ja kahvittelemassa kahdessa eri kahvilassa. Nuoria - naisia ja miehiä - pääosin porukoissa - toisen kerroksen työskeltely- ja harrastetiloissa ja istuskelemassa kolmannen kerroksen kutsuvilla vinoilla lattia-tasoilla ja rappusilla. 

Ja paljon lapsia niin vanhempiensa kuin isovanhempiensa kanssa lukemassa, hyppimässä ja leikkimässä leikkipaikoissa, joita Kaksivuotiaan kanssa löysimme ainakin kolmesta eri paikasta. Ne oli sijoitettu kivasti ilman selkeitä rajoja keskelle kirjaston vilinää, eikä erillisiksi leikkihuoneiksi. Ensimmäisen kerroksen Loru-nurkassa oli plussana ihana ja lapsiin kivasti kontaktia ottava ”kirjastotäti”.  

Palaan varmasti monipuoliseen ja kauniiseen Oodiin lukemaan, istuskelemaan, lainaamaan, kahvittelemaan tai vain lorvailemaan - yksin, kaksin tai porukalla...

Postauksen alussa oleva valokuva Pikkumiehestä on otettu tässä valokuvassa näkyvän Oodin lasisen yläkerran Sanomataloa kurkoittavassa kulmassa, jossa mustina pisteinä näkyy ihmisiä.