torstai 12. lokakuuta 2023

Bukarest jäi väliin


Seitsemännen risteilypäivän eli maanantai aamuna tunsin itseni yllättäen flunssaiseksi ja kuumeiseksi. Päätin luopua päivän bussiretkestä Bukarestiin ja jäädä lepäämään hyttiin. 

Hyvä näin, sillä flunssa yltyi päivän aikana, ja jätin myös yhteiset ruokailut väliin. Laiva seisoi koko päivän Oltenitan jokisatamassa, joten maisemaikkuinoistakaan ei ollut paljon iloa. Onneksi olimme jo ihmisten ilmoilla ja netti toimi, joten saatoin katsella suoratoistopalvelujen sarjoja :)

Bukarest olisi kiinnostanut, mutta ilmeisesti en sittenkään paljon menettänyt, sillä bussiretkeläiset kertoivat juuttuneensa Romanian ja etenkin Bukarestin karmeisiin liikenneruuhkiin. Ja bussissa oli kuulemma kulunut aikaa kolme kertaa enempi kuin tavallisesti, ja aika pääkaupungissa jäi minimiin.

Ja tiistaina lensimme Bukarestista Munchenin kautta kotiin (täällä).

2 kommenttia:

  1. Nyt on ollut paljon flunssaa liikkeellä. Hyvä, että netti toimi! :) Paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Flunssaa liikkuu - näin on. Terv InnaVaara

      Poista