Kuljetusta varten kirkko purettiin hirsiksi, jotka numeroitiin tarkasti ja kuljetettiin vesitse Karunasta Seurasaareen, jossa hirret kasattiin uudelleen kirkoksi. Samalla tavalla ulkomuseon muut puurakennukset on siirretty ympäri Suomea.
Karunaan kirkon rakennutti vuonna 1685 Karunan kartanon silloinen omistaja - riitaannuttuaan naima-asioistaan isänsä ja kirkkoherran kanssa - omaksi yksityiskappelikseen, jonne myös paikkakuntalaiset pääsivät kuuntelemaan jumalanpalveluksia.
Paanukattoiseen pikkuiseen kirkkoon kannattaa ehdottomasti kurkistaa sisälle. Huolimatta valkeaksi kalkituista seinistä ja kauniisti kaartuvasta katosta sekä isoista kaari-ikkunoista kirkko tuntuu hämärältä ja ahtaalta. Mutta erittäin kiehtovalta ja mielenkiintoiselta. Valkoiset seinät ovat täynnä rakennuttajan suvun keräämiä isoja uskontoaiheisia eurooppalaisia maalauksia. Pienen kirkon jykevät puiset penkit ja isot käsivarren muotoiset kynttilänpidikkeet lisäävät ahtauden tunnetta.
Kirkon alttariseinä oli makuuni - perinteisen krusifiksin tilalla on vain iso luontoon avautuva ikkuna. Joskin alttaripöydällä olevat ”oudot” kukkakimput olisin poistanut :):) Ikkunasta näkyvä luonto riittää. Vanha puusta veistetty ristiinnaulitun kuva löytyy sivuseinältä apuhuoneeseen johtavan oven päältä.
Etuosan penkkiriveissä on ovet ja kahdessa etummaisen rivin ovissa jopa lukot. Aikoinaan kirkossa oli tarkka istumajärjestys, jonka mukaan varakkaimmat ja vaikutusvaltaisimmat ihmiset istuivat edessä, ja muut heidän takanaan valvotussa järjestyksessä. Taaimmaisena istuivat vähäosaisimmat ihmiset hatarilla, selkänojattomilla penkeillä selkeästi herrasväestä erillään. Myös miehet ja naiset istuivat eri puolilla kirkkoa.
Pikkupojissa herätti ihmetystä ja paljon kysymyksiä eteisessä oleva monipaikkainen jalkapuu. En tiedä, tajusivatko he selityksistäni huolimatta häpeärangaistuksen merkitystä ja käyttöä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti