Kuutti Kuusisaaressa

Kuutti Lavonen: Lupa rakastaa (2020)

Kuutti Lavosen näyttely Didrichsenin taidemuseossa Kuusisaaressa hurmasi. Aika ja ikuisuus -nimisen näyttelyn töistä välittyy niin aikaa kuin ikuisuutta. Suuria ja pieniä pääkuvia, naisia ja miehiä mietteissään ja tunteissaan. Tavallista ihmistä puhuttelevia piirrustuksia. Jokainen kuva tulee lähelle ja jokaisen kuvan eteen pysähtyy mielellään.

Viimeistä viikkoa viedään helmikuussa alkaneella Kuutti Lavosen 60-vuotisjuhlanäyttelyllä. Häpeäkseni täytyy myöntää, että ennen tätä näyttelyä Kuutti Lavonen oli minulle nimenä tuttu, mutta häntä tai hänen töitään en olisi aiemmin tunnistanut. Nyt tiedän mm., että taiteilijaperheeseen vuonna 1960 syntynyt, persoonallisen näköinen Kuutti Lavonen on taidemaalari ja taidegraafikko, joka on toiminut mm. professorina Kuvataideakatemiassa. Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.

Suunnitelmissani on tosin ollut mennä isäni kotikunnassa Vammalassa tuhopolton jälkeen kunnostettuun Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon katsomaan sen yli sataa kirkkomaalausta, jotka Kuutti Lavonen on suunnitellut ja toteuttanut yhdessä taiteilija Osmo Rauhalan kanssa 2005-09. Tosin etusijalla on ollut tutustua tutun paikkakunnan uusittuun kirkkoon, eikä varsinaisesti Lavoseen. Mutta toistaiseksi Vammalan retki on jäänyt, mutta saattaa olla että nyt aktivoidun, ja pääosin Lavosen takia...

Kuusisaaressa kahden näyttelyhuoneen seinille on ripustettu pääosin uutta, Lavoselle läheisen litografian keinoin tehtyä grafiikkaa. Netistä selvitin, että litografia on taidegrafiikan laji, jossa taiteilija piirtää tulevan teoksen ensin vahaliidulla kivilaatalle. Tämän jälkeen laatta käsitellään niin, että muste tarttuu vain piirroksen kohdalle. Ja lopuksi taiteilija vedostaa varsinaisen teoksen prässin avulla kivilaatalta paperille, jonka hän signeeraa ja numeroi esim. 10/20. Jokainen litografiavedos katsotaan taiteilijan yksittäiseksi teokseksi.

Onneksi päätin keskiviikkoaamuna tutustua Kuusisaaren näyttelyyn, sillä ihastuin. Lavosen työt ovat katsojaystävällistä taidetta, josta ”tavallisen talliaisenkin” oli helppo pitää. Piirroksiin vangitut kasvot puhuttelivat ja niiden oli helppo antaa puhutella. Eli Kuutin sanoin:

”Taide muuttuu silloin tärkeäksi, kun se antaa elämyksen. Taidetta ei tarvitse ymmärtää, vaan se täytyy kokea. Muuttuessaan elämykseksi taide tulee ymmärretyksi.”