Jaakko syntyi 1918
Nanna Suden maalausten lisäksi (täällä) Meilahden Taidehallissa oli esillä Pekka Ala-Pietilän valokuvia. Osa muotokuvia oli ilmeisesti pääosin hänelle tutuista ihmisistä - perheenjäsenistä, työtovereista ja ystävistä - sekä osa mustavalkoisia katunäkymiä ja kaupunkimaisemia.
Kuvattavat ihmiset olivat pukeutuneet vanhanaikaisiin tai teatraalisiin asuihin ja useimmissa kuvissa he tapittivat valokuvaajaa - ja täten myös katsojaa - suoraan silmiin. Tykkäsi niistä kovasti. Etenkin kun joukosta tunnisti joitakin julkisuuden henkilöitä, kuten emerituspiispa Eero Huovisen ja Nokian hallituksen puheenjohtaja Sari Baldaufin. Pekka Ala-Pietilähän (s.1957) on paitsi valokuvaaja myös Nokian entisiä johtohenkilöitä ja Sanoman hallituksen pitkäaikainen puheenjohtaja.
Tosin mielenkiintoista oli tutkia (ilmeisesti Ala-Pietilän perheenjäsenistä koottua) kuvasarjaa yli satavuotiaasta Jaakosta parivuotiaaseen Kerttuun. Varsinkin kun jokaisen muotokuvan viereen oli liitetty kyseisen henkilön elinvuosista kertyvä aikajana ja kunkin elinvuoden kohdalle oli lyhyesti kirjattu jokin merkittävä tapahtuma.
Tapahtumat olivat pääosin maailmanlaajuisia, kuten Jaakon syntymävuonna 1918 World War I ends; Spanish flu spreads tai Kertun syntymävuonna 2020 Covid 19 pandemic spreads. Näiden joukkoon oli kuitenkin sekoitettu ainakin yksi suvun henkilökohtainen tapahtuma - vuoden 1985 kohdalle oli kirjoitettu Pekka meets Tiina. Hymyilytti…
Lisäksi vuoden 1999 kohdalla oli minulle hebreaa oleva lyhenne Y2K. Tekoäly kertoi Y2K:n tarkoittavan Year2000 ja viittaavan tuolloin pelättyyn, vuosituhannen vaihteen mahdollisesti aiheuttamaan tekniseen häiriöön. Tykkäsin näistä poikkeamista :)
Sen sijaan en ollut ihan niin innostunut Ala-Pietilän mustavalkoisista kaupunki- ja still-kuvista enkä niihin liitetyistä mietelauseista. Tai mietelauseet olivat ihan jees, mutta eivät ne mieltäni räjäyttäneet. Ehkä hersyvin niistä oli seuraava: ”Kaksi tilannetta elämässä ovat vaihtoehdottomia: verojen maksaminen ja kuolema. Muiden ei pitäisi olla sitä.”
Ja lopuksi näyttelyn erikoisesta nimestä Dr. Heisenberg, me and the meaning of life. Tiedemies ja fysiikan nobelisti Werner Karl Heisenberg (1901-1976) julkaisi 26-vuotiaana ns. epätarkkuusperiaatteen, josta tuli kvanttifysiikan perusta. Ala-Pietilän mukaan sen ”perusväittämä yksinkertaistettuna on, että atomin hiukkasen nopeutta ja paikkaa ei voida samanaikaisesti havainnoida tarkasti”. Jaaha…
Ala-Pietilä kertoo, että häntä kiehtoo epätarkkuusperiaatteen sovellettavuus myös ihmiselämään: ”…on hyvin vaikea havainnoida ja ymmärtää samanaikaisesti elämämme etenemisen nopeutta toisaalla ja toisaalla pysähtymistä vaativia valintojamme.”
Eli tästä syystä nimi Dr. Heisenberg, me and the meaning of life. Joskin minulta tämä epätarkkuusperiaate meni vähän yli hilseen. Mutta valokuvia katsoin mielelläni, ja Sisko lähes hurahti…
Kerttu syntyi 2020
Helmikuu 12 - Seppo





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti