Eilen suku ja ystävät juhlivat Siskon tytön ja Ruotsin pojan häitä. Mummilla ensimmäiset kyyneleet valuivat jo kirkossa, kun ylpeyttä pursuva Siskon mies talutti hurmaavan kauniin morsiamen kirkon käytävää pitkin kohti hymystä ja onnesta repeävää sulhasta. Kirkko täyttyi rakkaudesta, ilosta, nuoruudesta ja yhteisen elämän odotuksesta. Ja ehkä vähän meidän vanhempien haikeudesta.
Juhlat jatkuivat Suomenlinnassa viilentävien muurien suojaamassa juhlatilassa. "Tärkeintä elämässä on rakkaus ja unelmat", aloitti morsiamen isä. Kaaso jatkoi puheella, jossa kuului ystävyys, kunnioitus ja luottamus. Ja taas Mummi itki, onneksi en ollut ainoa. Muissakin morsiusparille pidetyissä puheissa vilisi elämänohjeita - osa tosin skåneksi (harmi, että perusruotsikin tuottaa Mummille välillä vaikeuksia). Monet myös muistelivat morsiusparin yllättävää tapaamista 12 vuotta sitten, ylioppilastytön rohkeaa muuttoa Etelä-Ruotsiin ja nuorten yhteisiä opiskeluvuosia.
Ilta viileni ja meno villiintyi. Tanssilattia täyttyi. Äitimuori ja Poikakaverikin rokkasivat.
Katso myös täällä.
Häät ovat kyllä ihania juhlia! Ja ei mummi ole ainoa, jolla on vetistelytaipumus;)
VastaaPoistaJa iän myötä pahanee...
PoistaVoi, miten kaunis keijumainen puku ja ihanat matalat kengät!
VastaaPoistaHäissä on ihan pakko itkeä - kuten myös nimenantojuhlissa ja ylioppilasjuhlissa.
Morsian on keijumainen ihmine, mutta tomera keiju. Kuule Marjatta, toivon että luet tämän. Minua jäi vähän kiusaamaan oma kommentointini sinun sairaalapostaukseen. Tuli kirjoitettua vähän suoraan ja liian "tietäväisenä". Joskus täällä blogikommentoinneissa huomaan, kommentoivani vain kirjoitusta ja asiaan, ja - koska ei näe toista ihmistä - niin unohtuu, että siellä takana on oikea ihminen tunteineen.
PoistaRohkasuahan sinä nyt kaipaat, etkä mitään mielipiteiden tai asiatiedon vaihtoa. Minun kommentti oli kommentti tekstiisi enkä ehkä tajunnut oikeasti kirjoittavani SINULLE. Ja lisäksi sekoitin omat tunteeni ja kokemukseni juttuun liikaa.
Mutta teksisi puhuttelee ja nostattaa lukijassa tunteita. Hyvä! Olet mielestäni mielettömän rohkea kun kerrot sairastumisestasi ja sen herättämistä ajatuksista blogissasi - ja omalla nimelläsi. Terveisin Inna
Inna, ei mitään syytä pahoitella kommenttiasi. En löydä siitä mitään "tietäväisyyttä". Minulle sopii niin rohkaisu kuin mielipiteet ja asiatietokin.
PoistaItseäkin on alkanut kyllä jo vähän nolottaa tuo "reippaan tytön imago". Olin sunnuntaina rippijuhlissa, joissa joillakin oli selvästi vaikeuksia suhtautua minuun. En tiedä, luulivatko ko ihmiset, että minä olisin sänkypotilaana tai että minun pitäisi nolostella tätä sairautta. Joillekin melkein kaikki sairaudet ovat tabuja, ja sitten yksi ei ole moksiskaan. Onhan se toisaalta ihan hyvä rikkoa sellainen luulo, että sairastava olisi kauhean särkyvä astia.
En ole edes ajatellut olevani mitenkään rohkea, kunhan vain kerron kokemuksestani - kun on kerrankin jotakin, mitä kertoa. ;)
Kiva kun huomasit tämän kommenttini ja vastasitkin :):)
Poista