Yritän myös keskittyä kuuntelemaan juttukumppaniani. Antaa toiselle tilaa ja rauhaa sanoa sanottavansa - omalla tavallaan, omassa tahdissaan. Se on äärettömän tärkeää ja äärettömän vaikeaa. Kuunnellessa toista yritän päästää irti omista ajatuksista, ennakkoluuloista, "viisaista" tulkinnoista ja "loistavista" ratkaisuehdotuksista. Vain rauhassa kuunnella, olla toiselle läsnäoleva kuuntelija. Antaa erilaisuuden elää. Kiinnostua toisen tavasta ajatella ja tuntea. Pelkäämättä, lokeroimatta.
Kuunteleminen on yhdessäolon helmiä. Molemmille - kuulluksi tulijalle ja kuuntelijalle. Kuunteleminen rakentaa siltaa kahden ihmisen välille. Ja luottamusta ihmisiin ja elämään.
Kuunteleminen on entistä tärkeämpää, jos itse tai läheinen sairastuu vakavasti. Ajatuksia herättävässä ja kauniissa Katveita-blogissa Katja listaa kolme tärkeää asiaa (täällä), joilla sairastunutta voi ehkä tukea. Listaan ne alle, koska Katjan kirjoitus johti minut taas kerran ajattelemaan kuuntelun tärkeyttä ja vaikeutta. Osata jättää hetkeksi blogin räpläys, telkun tuijotus ja kiireiset sähköpostit. Ja omat loistavat ajatukset. Ja katsoa toista ihmistä silmiin.
- Ehkä kaikkein tärkeintä on se, että pysähtyy kuuntelemaan. Että jättää omat tunteensa taka-alalle ja kuuntelee. Ei selitä, tulkitse tai ennakoi. Kuuntelee. Se ei ole helppoa.
- Toiseksi tärkeintä on yksinkertainen ja mutkaton apu. Siivous, lastenhoito, ruoka, kukat, kirjat, laulu.
- Tärkeitä ovat myös viestit muistamisesta. Ajattelen sinua. Muistan sinua. Rukoilen puolestasi.
Kuuntelemisesta puheenollen; minulla on ollut pari ystävää, jotka (ilmeisesti) ovat kuunnelleet, mitä puhun, mutta vaikutelma on aivan toinen. Sillä he katsovat muualle kuin minuun. Myöhemmin olen lukenut, että toiset kuuntelevat silmillään, toiset korvillaan, ts. kuuntelevat vaikka eivät katso puhujaan. Minusta se on pitkän päälle kuitenkin todella harmillista ja hiukkasen loukkaavaakin. Vaikka tiedänkin nyt tämän "korvillakuuntelun" .
VastaaPoistaMinulle on tosi tärkeää, että kuuntelika katsoo minua. Minulle ihmisen silmät ovat tärkeät. Tpisaalta jos saatan itse suuremmassa ryhmässä jopa sulkea silmäni kun keskityn kuuntelemaan jonkun ryhmän jäsenen puhetta. Että ehkä sitä voi kuunnella ilman katsekontaktiakin??
PoistaTotta puhut! Keskeyttäminen silloin kun toisella on raskasta kerrottavaa on emämunaus. Pienet ynähtelyt ja tarkentavat kysymykset, joita ulkomaalaiset käyttävät suomalaisia enemmän, osoittavat, että toinen on mukana eikä ajattele omiaan.
VastaaPoistaSamaa kokevat osaavat puhua ja laskea ronskia leikkiä tilanteestaan (koin sen juuri, kun olin taas sairaalassa ja meitä oli kaksi syöpäpotilasta), mutta ulkopuolisen on vaikea tietää, millä tyylillä osallistuu keskusteluun. Pitää varmaan kuunnella, miten sairastaja itse kokee tilanteen ja valita tyyli sen mukaan.
Sekin on paha, jos reippaasti sairauteensa suhtautuvalle puhutaan sinnikkäästi surunvalittelutyylillä ja hartaasti ikäänkuin osoittaen, että tämä on se oikea tyyli. Tulee tunne, että on itse jotenkin vulgääri, kun on suora ja käytännöllinen. Lapset osaavat taas tämänkin asian niin hyvin. Pieni pojanpoika pyysi, että minä lähettäisin hänelle s-postiin kuvan leikatusta sileästä rinnastani. Vastasin, että se on nyt samanlainen kuin hänellä ja näytän, kun tavataan.
Minulle noista sinun kutsumistasi ynähtelyistä taitaa olla tullut jo eräänlainen paha tapa. Juttelin pari viikkoa sitten uuden tuttavani kanssa (hän ei tiennyt mitään aiemmasta elämästäni). Kuuntelin hänen juttuaan keskittyneesti ja ilmeisesti ynähtelin kuunnellessani, koska vähän ajan päästä hän suorasukaiseen tyyliinsä tokaisi: "Oletko joku terapeutti tai sellainen, kun koko ajan yniset?" Jatkossa yritin ynistä vähemmän, mutta silloin minun oli vaikea keskittyä kuuntelemaan juttukumppaniani.
Poista