tiistai 30. heinäkuuta 2024

Suuntana Hiidenmaa

Pyörä valmiina ja satulalaukut pakattuina :)

Maanantaiaamuna ajoin Punavuoresta Länsiterminaaliin ja lähdin neljän vuorokauden pyöräretkelle Viroon. Kyseessä on varsinaissuomalaisen matkatoimiston Matka-Launokorven järjestämä reissu, jossa pyöräillään kolmella Viron saarella: Muhulla, Saarenmaalla ja Hiidenmaalla. 

Porukassa on vetäjän Kaisa Launokorven lisäksi kahdeksan 40-70-vuotiasta enemmän tai vähemmän pyöräillyttä ihmistä - kaksi pariskuntaa ja neljä yksin reissaavaa naista (minä mukaan lukien) - sekä yksi parikymppinen mies.

Useimmat mukana olevista pyöräilevät lähes päivittäin - ja pitkiäkin matkoja - joten minä erotun selvästi porukasta. Enkä ehkä edukseni :) Onneksi otin matkaan uuden sähköpyöräni (täällä), enkä päätynyt tavalliseen pyörään, kuten lähtöä edeltävänä päivänä jo ehdin miettiä. Ajattelin nimittäin olevani ainut, jolla olisi sähköpyörä, mutta erehdyin pahan kerran. Kymmenestä retkeläisestä vain neljällä ei ollut sähköpyörää. Jopa joukon kahdella himopyöräilijällä oli sähköpyörät, joten ilman sähköavustusta en olisi mitenkään pärjännyt.

Maanantaina bussi ja peräkärry (ja Eckerö line) kuljettivat meidät pyörinemme Muhun saarelle, josta pyöräilyosuus alkoi. Ja torstaina bussikuski tulee noutamaan meidät ja pyörät Rohukulän satamasta. Reissun aikana yövymme kolmessa eri BB-tasoisessa paikassa Orissaaressa, Kassarissa ja Kärdlassa ilman bussia, joten kaikki tavarat pitää kuljettaa pyörän selässä. 

Pyöräilyä on nyt takana kaksi päivää ja kaksi päivää on vielä edessä. Ja hyvin olen selvinnyt…

Pyörä peräkärryssä ja mummi bussissa

Luvassa viileää, mutta onneksi hirmusateet osuivat su-ma väliselle yölle :)

Pyöräretki ulottuu kolmelle Viron saarelle
Muhun saarelle, Saarenmaalle ja Hiidenmaalle.

2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa mielenkiintoiselta reissulta!
    Siellä on paljon nähtävää, Me olemme pyöräilleet mökeiltä käsin, mutta nuo pidemmät matkat ovat vielä tekemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Katja. Matkani oli oikein onnistunut. Ja pyöräilyosuudet sopivan pituisia jopa eläkeläismummille :) Saarenmaa on minulle uusi tuttavuus, ja paljon jäi näkemättä. Toivottavasti palaan tutustumaan paremmin niin Saarenmaahan kuin Hiidenmaahankin. Terv InnaVaara

      Poista