tiistai 16. heinäkuuta 2024

Pikkusiskon synttärit


Äitimuorin nuorin sisko täytti eilen 90 vuotta. Hän syntyi heinäkuussa 1934 Helsingissä tuolloin 43-vuotiaan Alma-mummin (täällä) ja hänen miehensä neljäntenä ja nuorimpana lapsena - 7-vuotiaan Simon, 6-vuotiaan Hetan ja 4-vuotiaan Ulla-Marjan pikkusiskona. 

Syntymäpäiviä juhlittiin synttärisankarin tyttären mökillä Turun lähellä. Pienimuotoisiin juhliin oli sankarin puolison ja hänen kolmen lapsensa perheiden lisäksi kutsuttu elossa olevat sisarukset: syyskuun alussa 96 vuotta täyttävä Heta eli Äitimuori ja elokuun alussa 94 vuotta täyttävä Ulla-Marja. Sekä Hetan ja Ulla-Marjan - Espoon hoivakodeissa asuvien ja rollaattoreilla liikkuvien teräsmummujen - autokuskit eli tyttäret. 

Onneksi sain toimia äitini kuskina, sillä sekä automatka Äitimuorin kanssa edestakaisin Turun tienoolle että synttärijuhlat Turun serkun aurinkoisella mökkiterassilla olivat hulvattoman hauskat ja kaikinpuolin onnistuneet. Syötiin kermaista lohikeittoa ja kermaista mansikkakakkua. Laulettiin onnittelulauluja. Ja kuunneltiin kolmen yli ysikymppisen muistisairaan ”muisteluita” menneestä. 

Päivästä ei puuttunut huumoria eikä naurua. Eikä lämpöä, jota vanhukset osoittivat meille ”nuoremmille” - ja toisin päin.

Tänään Äitimuori ei enää muistanut käyneensä eilen siskonsa synttäreillä, mutta tiirusti mielenkiinnolla juhlista otettuja valokuvia ja ihasteli iloista tunnelmaa…

Mukana tärkeimmät: ruusut, lahjat ja vaipat. Ja rollaattori :)

Kepeästi kohti päivänsankaria.

Siskosten salaisuuksia

Lähes 96-vuotias Äitimuori onnittelee 90 vuotta täyttävää pikkusiskoaan :)

2 kommenttia:

  1. Oi että. Kaikki kolme niin nätteinä. Tämä trio esimerkkinä eteenpäin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nättejä ja tyytyväisiä. Ja hetkessä eläviä - kirjaimellisesti. Sillä muistisairauksien takia he eivät juhlia pitkään muista :) Kesäterv InnaVaara

      Poista