Fiskarsin Kuparipajassa on kiinnostava ja mieleenjäävä näyttely. Elokuun loppuun kestävä näyttely on pystytetty Onoman 30-vuotisjuhlien kunniaksi. Onoma taas on Fiskarsissa asuvien tai työskentelevien käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden 1990-luvulla perustama osuuskunta, johon nykyään kuuluu 145 jäsentä.
Kuparipajan kahteen isoon halliin levittäytyvässä Hauras-nimisessä näyttelyssä on 69 taiteilijan, muotoilijan ja käsityöläisen töitä. Heistä lähes kaikki ovat tai ovat olleet (5 heistä on kuollut) Onoman jäseniä, lukuunottamatta viittä ulkomaista taiteilijaa, jotka ovat osallistuneet (vain) Fiskarsissa järjestettyihin taiteilijaresidensseihin. Juhlanäyttelyn on kuratoinut taidehistorioitsija Marja Sakari, joka vuoden alussa jäi eläkkeelle Ateneumin johtajan työstä.
Tykkäsin Hauras-näyttelystä tosi paljon. Heti ensimmäisestä vilkaisusta, jolloin silmiini osui japanilaisen Mafune Gonjon (s.1984) A Traveller -niminen siro ja herkkä teos. Lasin palasista ja metallista tehty mekko, joka kauniisti väreili ja kimalteli ikkunasta tulevan auringon valossa. Vastapäisellä seinällä huomioni kiinnittyi Anna Ulffin (s.1963) installaatioon, joka oli tehty ihmisen hiuksia. Ohutseinäisiä oli osuva nimi tuolle oudolle teokselle, joka herätti mietteitä niin ihmisen kuolevaisuudesta kuin itse teoksen hauraudesta.
Toisessa näyttelyhallissa minua kiehtoi mm. Jaakko Pakkalan (s.1948) Monumentti-niminen akvarelli. Herkkä teos, jolla oli vahva sanoma: Ihminen, jolle pystytetään monumentti, tarvitseekin pystyssä pysyäkseen eristävän ja pelottavan metallikehikon…
Hallin kulmaan, kahden ikkunan väliin oli pystytetty Tiina Karimaan ja Lumi Fellmanin Maailmanpuu. Hurmaannuin sekatekniikalla toteutetusta teoksesta, vaikka teoksessa en paljoa haurautta nähnytkään. Mitä nyt roppakaupalla kevyitä höyheniä…
Ja paljon muuta. Kuten vajaa seitsemänkymppisenä kuolleen Jukka Mäkelän (1948-2019) kaksi maisemateosta vuodelta 1994 ja Kuparipajan lasikkoon sijoitettu avio- ja työpari Barbro Kulvikin (s.1942) ja Antti Siltavuoren (s.1943) lehdetön ja lähes kuoreton luumupuu. Luettuani teoksen nimen Kun kuoret karkaavat seisoin pitkään omissa mietteissäni. Puhutteli eläkeikäistä…
Tykkäsin myös näyttelyssä olleista posliini- ja keramiikkaesineistä, jotka oli korjattu japanilaisella Kintsugi-menetelmällä, jossa säröjen korjaamiseen käytetään urushilakkaa ja kulta-, hopea- tai platinajauhetta. Tekniikka perustuu wabi-sabi-estetiikkaan, joka arvostaa epätäydellisyyttä sekä korostaa säröjen kauneutta ja osuutta elämässä. Joten lisää wabi-sabia elämään :)
Palaan vielä osuuskunnan nimeen Onoma. Alkuun oli ehdotettu nimeä Oma, mutta se oli jo rekisteröity, joten keksittiin nimi On-Oma. Suomenkielen omana olemisen lisäksi onoma viittaa kreikan kieleen, jossa se tarkoittaa nimeä. Minä olen tavuttanut sanan aina O-no-ma, eikä mieleeni ole edes tullut, että sen voisi tavuttaa On-oma.
Tykkäsin. Ja niin tykkäsi moni muukin, sillä ihmisiä Onoman näyttelyssä heinäkuisena torstaina oli yllättävän paljon. Hyvä näin :)
Mafune Gonjo: A Traveller, 2021
Anna Ulff: Ohutseinäisiä, 2024
Jaakko Pakkala: Monumentti, 2013
PS. Vaalea ristikko ylä- ja alaosan välissä on heijastus viereisestä ikkunasta :)
Kintsugi-menetelmällä korjattuja esineitä.
Tiina Karimaa & Lumi Fellman: Maailmanpuu, 2024
Vasemmalla Jukka Mäkelän Maisema I-II (1994) ja oikealla Daniela Bergschneiderin
Hybridia (2020), joka oli tehty käsinvaletuista posliinielementeistä ja nylonkankaasta.
Lasikossa on Barbro Kulvikin ja Antti Siltavuoren Kun kuoret karkaavat (2024) -
luumupuu, minkä näkee paremmin näyttelytilan sisältä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti