Pyöräretkemme saaristossa (täällä) alkoi Turun tuomiokirkolta, josta suuntasimme Kaarinan kautta Paraisten vanhaan keskustaan eli Vanhalle Malmille - ensimmäiselle taukopaikalle. Kierreltyämme minulle tutussa Paraisten keskiaikaisessa kivikirkossa (täällä) ja sen hautausmaalla lepuutimme jalkoja viereisessä Fredrikan tuvassa - sekin minulle tuttu (täällä), minkä jälkeen jatkoimme lounaalle Paraista halkovan Kirkkosalmen toisella puolella olevaan kivaan ruokapaikkaan.
Ennen puolta päivää Fredrikan tuvassa ei ollut lisäksemme muita asiakkaita, joten ystävällinen kahvilan pitäjä kysyi, josko haluaisimme tutustua vastapäätä olevaan pieneen puutaloon, joka entisaikaan oli toiminut ns. kirkkokortteerina - kuten moni muukin Vanhan Malmin silloinen talo. Ja tokihan me halusimme :)
Opasteissa tämä kaksi sataa vuotta sitten rakennettu ja kivasti entisöity kaksihuoneinen rakennus onkin nimetty Kirkkokortteerituvaksi. Sunnuntaisin vieressä olevaan kirkkoon tultiin usein pitkien matkojen päästä veneillä ja hevosrattailla, ja pitkämatkalaiset tarvitsivat kortteeria levähtääkseen ja syödäkseen sekä vaihtaakseen matkavaatteet parempiin kirkkovaatteisiin.
Meille esitelty Kirkkokortteeritupa oli asuinkäytössä 1960-luvulle asti ja nykyään museoidun tuvan omistaa Paraisten kotiseutuyhdistys. Taloesittelyn jälkeen olikin jo lounaan vuoro. Viitisen vuotta toimineen Matmalmen Eva -nimisen ravintolan ruoka oli hyvää, palvelu ystävällistä ja puitteet mukavia. Suosittelen :)
Lounaan jälkeen kiipesimme vielä ihmettelemään vieressä olevaa Nordkalkin avolouhosta. Paraisilla on louhittu kalkkikiveä useampi sata vuotta, mutta järjestelmällinen louhinta alkoi 1800-luvun lopussa kun Paraisten Kalkkivuori Oy perustettiin. Nykyään yhtiö on brittiläisessä omistuksessa Nordkalk-nimisenä. Näin lähinnä valtavan kuopan, en sen ihmeellisempää…
Vatsat täynnä poljimme rauhalliseen tahtiin pitkin päällystettyä pyörätietä seuraavaan taukopaikkaan Sattmarkin kahvila-ravintolaan. Perinteinen kesäkuppila, jonne tullaan niin autolla, veneellä kuin pyörällä. Paljon ulko- ja sisäpöytiä - ja kauniilla ilmalla, kuten viime viikolla, myös paljon väkeä. Liian ruuhkaista ja levotonta minun makuuni :)
Sattmarkista pyöräilimme vielä kahdeksan kilometriä Granvikin rantaan, josta jatkoimme yhteysaluksella vajaa tunnin ensimmäiseen yöpymispaikkaamme Pensarin saarelle. Ja sieltä juttu jatkuu huomenna :)
Evan tekemät haukipihvit olivat herkkua :)
Ihana ravintola Matmalmen Eva
Kirkkokortteeritupa
Pitäjänsuutarin kaksihuoneisen talon nykyinen sisustus on 1890-luvulta.
Nordkalkin avolouhos
Kaffepaussi Sattmarkin kuppilassa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti