Sain viikko sitten kokea jotain upeaa ja ainutkertaista. Sain olla tyttäreni tukihenkilönä, kun hän synnytti esikoisensa Turun yliopistollisessa keskussairaalassa.
Se, miten hyvin pystyimme toimimaan yhdessä tuossa jännittävässä sekä fyysisesti ja henkisesti vaativassa tilanteessa, yllätti varmaan meidät molemmat. Olen onnellinen ja kiitollinen, että sain jakaa tuon poikkeuksellisen elämänkokemuksen tyttäreni kanssa. Sain kokea ja tuntea jotain, jonka kuvaamiseen en edes löydä sanoja…
Olin etukäteen keskustellut tyttäreni kanssa, mitä hän minulta toivoo ja odottaa sekä - tyttäreni suosituksesta - lukenut Susanna Helin vuonna 2020 kirjoittaman Peloton synnytys - kohti turvallista kokemusta -nimisen kirjan, jossa kerrotaan synnytyksestä sekä synnyttäjän että tukihenkilön näkökulmasta.
Uskon, että synnytyksen aikana näistä yhteisistä keskusteluista ja kirjan ohjeista oli hyötyä, mutta silti supistusten voima ja tunteiden vuoristorata yllätti ainakin tyttäreni ja vähän minutkin - viiden oman synnytyksen läpikäyneen terveydenhuollon ammattilaisen.
Hulahdimme molemmat yhteiseen synnytyskuplaan, johon lisäksemme tuntui mahtuvan vain koko synnytyksen ajan tytärtäni upeasti tukenut Matilda-kätilö. Ehkä tärkein Susanna Helin kirjan ohje, jota onnistuimme molemmat aika hyvin noudattamaan, oli se että yritimme yhdessä keskittyä kohtaamaan yhden supistuksen kerrallaan ajattelematta lainkaan jäljellä olevia supistuksia.
”Rentouta leuka, rentouta hartiat, rentouta takapuoli”. Sitä minun tuli hoettua tyttärelleni kymmeniä kertoja. Palautin myös toistuvasti hänen mieleensä, että supistusten aiheuttama kipu ei ole vaarallista, vaan merkki siitä, että kohtulihas supistuu ja synnytys etenee.
Mieleni ja kehoni elivät vahvasti tyttäreni synnytyksen eri vaiheissa, mutta silti osasin pysyä rauhallisena tukihenkilönä - mistä olen tyytyväinen, ja jopa vähän ylpeä :) Kaikinpuolin voimaannuttava kokemus - yksi elämäni merkittäviä ja mieleenjääviä tapahtumia.
Suurkiitos TYKS:n osaavalle ja empaattiselle henkilökunnalle - varsinkin kannustavalle ja rauhalliselle Matildalle. Tuntui, että jokaiseen hetkeen hän osasi löytää juuri sopivat sanat ja oikeanlaisen kosketuksen.
Nyt Pikkupoika on onnellisesti kotona. Äiti ja Vauva aloittelevat yhteistä elämää Love-kissan kanssa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti