Puolitoista vuotta leikkauksesta

Kirsi Kaulasen Gaia-niminen teräsveistos (2011) Helsingin Musiikkitalon aulassa. 

Mitä kuuluu maaliskuun lopussa 2023 (täällä) leikatulle lonkalleni? Lyhyesti sanottuna: ”Hyvää, ellei peräti erinomaista.”

Viimeksi kirjoitin lonkkaleikkauksestani kesäkuussa 2023, jolloin siitä oli kulunut tasan yhdeksän viikkoa ja toipuminen oli edennyt hyvin (täällä). Toipuminen on edelleen jatkunut normaalisti, eikä leikattu lonkka vaadi enää mitään erityishuomiota. 

Nivelrikko ei enää rajoita elämääni. Pystyn kävelemään ja pyöräilemään niin paljon kuin haluan - tai jaksan. Joskus lonkkaa saattaa jonkun verran jomottaa, mutta se menee itsekseen ohi. Ainoa asia, joka tuntuu selvästi ärsyttävän lonkkaa, on pitkään istuminen ja muu liikkumattomuus. Jos laiskuuden tai esim flunssan takia en pariin päivään pahemmin kävele, lonkkaa alkaa usein jomottaa. 

Viime kuukausina olen jopa palannut rakastamani lavatanssin pariin, vaikka olin sen jo jättänyt nivelrikon, koronasulun ja ikäni takia. Hinku ja into paritanssiin on kuitenkin kytenyt, joten päätin taas - tai vielä - kokeilla. Unohtaa ikäni ja antaa uudelle lonkalle mahdollisuuden. 

Lonkka kestää hyvin, ja pärjään aika hyvin myös herkästi päätään nostavan ikä-kipuiluni kanssa. Varsinkin kun olen löytänyt kaupungin palvelukeskusten järjestämät ilmaiset eläkeläisten päivätanssit, joita riittää lähes joka arkipäivälle. Elävää musiikkia ja kasapäin tanssista innostuneita ikäihmisiä. Ja sekahaku:)

 Ja lonkkakin tykkää tanssista…