Tykkäsin - ja paljon. Kuvataiteilija ja kirjailija Hannu Väisäsen (s.1951) kevyet kattorakennelmat, tänä vuonna tehdyt maalaukset ja niiden värimaailma sopivat täydellisesti Taidehallin korkeisiin huoneisiin. Erikokoiset huoneet ja Väisäsen taideteokset korostivat hienosti toistensa ainutkertaisuutta.
Yleensä kierrän Taidehallin kuusi näyttelyhuonetta niin, että rappusten jälkeen käännyn vasemmalle. Vasemmalla oleva iso huone kutsuu minua enemmän kuin oikealla oleva pieni ja kapea huone. Vasta joku aika sitten tajusin, että useimmat Taidehallin näyttelyistä on suunniteltu siten, että katsominen olisi tarkoitus aloittaa kääntymällä portaiden päässä oikealle, ei vasemmalle.
Väisäsen näyttelyssä kokeilin tätä. Käännyin oikealle ja kiersin huoneet myötäpäivään. Ainoa hyöty siitä oli se, että luin näyttelyn esittelytekstin ensimmäisessä, enkä viimeisessä huoneessa. Muuten en tykännyt. Kiersinkin näyttelyn uudelleen - ja ”oikein” päin eli vastapäivään. Näin pääsin heti ikäänkuin kaiken keskelle :)
Näyttelytilan katosta oransseilla remmeillä riippuvat erilaiset katokset kutsuivat vahvasti luokseen. Tuli voimakas tunne, että haluaisin mennä makaamaan katosten alle. En kuitenkaan toteuttanut mielihaluani, koska jokaisen näyttelyhuoneen seinässä oli selkeästi näkyvä varoitus: Kattojen alle ei saa mennä.
”Näyttely muistuttaa myös ihmisen,
ihmiselämän hauraudesta, särkyvyydestä,
ja kysyy: onko parasta olla ehjä?”
Lause näyttelyn esitetekstistä. Jollain sanattomalla tavalla koin ja aistin tämän kaikkialla näyttelyssä. Ja aloin hengittää rauhallisemmin. Kiitos, HannuV :)
Pappilan katto, 2022
Epi de faitage ”trois couleurs” (2022) ja Epi de faitage I (2022)
Hojoki, 2022
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti