sunnuntai 25. joulukuuta 2022

Aattokävelyä Hesassa


Kävin Opiskelijatytön, Esikoisen ja Pikkupoikien kanssa jouluaattona alkuillasta kävelemässä Tervasaaressa Kruununhaan rannassa. Tietenkin Muru- ja Dora-koirat olivat mukana - oikeastaan lenkki tehtiinkin koirien aloitteesta :)

Huolimatta siitä, että olen syntyperäinen hesalainen, tämä oli ensimmäinen kerta kun kiersin kävellen tuon pienen saaren. Vuosikymmenien aikana olen useasti ollut syömässä tai olusilla saaren ravintolassa - tosin viime ruokakerrasta on jo aikaa. 

Kävely lyhyttä kannasta pitkin Tervasaareen ja etenkin saaren rantoja kiertävä kävelyreitti oli mieleenpainuva kokemus. Mielenkiintoista oli katsoa ja tutkia ”mereltä” saarta lähietäisyydellä ympäröiviä Katajanokkaa, Kruununhakaa, Merihakaa, Hanasaarta, Sompasaarta ja Korkeasaarta. Etenkin juuri auringon laskun jälkeen viereiset kaupunginosat ja läheiset saaret peilautuivat kauniisti pimenevää ja pilvetöntä taivasta vasten.

Mieleenpainuva ja sopivan lyhyt kävelyreitti Helsingin ydinkeskustassa. Lähiseudun koiranulkoiluttajien suosikkilenkki, mutta muutkin ulkoilijat mahtuvat hyvin sekaan :)

Hanasaarta, Sompasaarta ja Merihakaa

Katajanokkaa ja Kruununhakaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti