torstai 5. marraskuuta 2026

Tuntemattomampi hautausmaa

Profeetta Elian kirkko, joka tunnetaan myös Hautausmaan kirkkona.

Joku aika sitten kävelin - taas yksin, ilman Murua (täällä) - Helsingin ortodoksille hautausmaalle, joka on Lapinlahdessa suuren luterilaisen Hietaniemen hautausmaan (täällä) vieressä. Hautausmaa on perustettu jo  vuonna 1815.

1800-luvun alussa Suomi liitettiin Venäjään ja Viaporin (Suomenlinnan) linnoituksesta tuli venäläinen varuskunta. Tällöin Helsingin edustalla olevassa saaressa palvelevat, pääosin ortodoksiset sotilaat ja heidän perheensä tarvitsivat oman hautausmaan. Ensimmäisten haudattujen vainajien joukossa olikin linnoituksen sotasataman päällikkö venäläinen amiraali Nicolai von Bolisco (1757-1815), jonka hautakivi on Helsingin ortodoksisen hautausmaan vanhin, nykypäiviin säilynyt muistomerkki. 

Nykyään hautausmaalle haudataan ainoastaan Helsingin ortodoksiseen seurakuntaan kuuluneita vainajia ja heidän lähiomaisiaan. Hautausmaalla kävellessä voi törmätä eri aikakausina ja eri aloilla toimineiden, tunnettujen helsinkiläisten hautakiviin, kuten kauppaneuvos Nikolai Sinebrychoff (1789-1848) (täällä), muusikko Kirka Babitzin (1948-1973) ja kansanedustaja ja vammaisjärjestövaikuttaja Kalle Könkkölä (1950-2018).

Ortodoksisella hautausmaalla on myös kaksi valkoiseksi rapattua kirkkorakennusta. Vanhempi ja pienempi Pyhän Elian kappeli valmistui jo vuonna 1852, kun taas uudempi ja suurempi Profeetta Elian kirkko vihittiin käyttöön vasta vuonna 1958. 

Kiehtova pieni hautausmaa, jota ei kannata jättää väliin, kun kävelee viereisellä Hietaniemen hautausmaalla. Toivottavasti osun paikalle joskus sellaiseen aikaan, että pääsen tutustumaan kirkkoon myös sisältä…


Mechelininkadun vieressä on pieni sankarihauta-alue, 
johon on haudattu 58 talvi- ja jatkosodassa kaatunutta miestä.

Pyhän Elian kappeli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti