Ajaessani Helsingistä tai Salosta Naantaliin (mitä nykyään tee vähintään kerran kuussa) olen usein ihmetellyt opastetta, jossa lukee Kuusiston linnan rauniot. Ja ajatellut, että linnan raunioita en ainakaan käänny katsomaan :)
Kunnes huomasin, että Tähän on tultu -blogin Minna oli käynyt raunioilla ja viereisessä taidekartanossa (täällä), ja ilmeisesti tykännyt. Minnan innoittamana päätin, että seuraavalla Salo-Naantali -reissulla käännyn Kaarinassa risteyksestä, jossa lukee Kuusiston linnan rauniot. Ja että luen Minnan rauniotekstin vasta, kun olen itse käynyt raunioilla ja kirjoittanut oman blogipostaukseni :)
Maanantaina poikkesin Kuusiston saarelle, jonka kärjestä löytyisi entisen piispanlinnan rauniot - 10 kilometrin päässä Turku-Helsinki -tieltä. Noin kilometri ennen raunioita törmäsin Taidekartanoon, jonka parkkipaikalle jätin auton, ja lähdin kävelemään pitkin kaunista niittypolkua kohti kartanoa.
Kartanon historia ulottuu keskiajalle, jolloin kartano toimi piispojen asuttaman Kuusiston linnan muonittajana - lähistön muiden maatilojen tavoin. Nykyinen päärakennus, jossa vuodesta 2013 on toiminut kesägalleria, on valmistunut 1738. Rakennus on yksi Suomen vanhimpia säilyneitä puurakennuksia, ja siksi Museoviraston suojelema.
Reformaation jälkeen 1500-luvulla piispat muuttivat pois Kuusiston linnasta ja kartano siirtyi Turun linnan ja kuninkaan käyttöön ns. latokartanona eli maatilana. Sata vuotta - 1700-luvun alusta vuoteen 1810 - Turun ja Porin jalkaväkirykmentin everstit perheineen asuttivat kartanoa. Tämän jälkeen kartano on ollut yksityisomistuksessa, kunnes vuonna 1967 silloiset omistajat lahjoittivat päärakennuksen Turun kaupungille, joka puolestaan lahjoitti sen Museovirastolle 1977.
Museovirasto restauroi päärakennuksen vuosina 1978-1989. Onnistuneen ja aikaa vieneen entisöinnin jälkeen rakennus on toiminut museo- ja näyttelytilana. Ihailin rakennuksen korkeita kivisokkeleita ja huoneiden vaaleita ja maanläheisiä seinäpintoja. Ja lukuisia säilyneitä vanhoja kaakeliuuneja.
Taidenäyttelyssä tykästyin etenkin Essi Korvan (s.1985) ja Riku Riipan (s.1974) puhutteleviin puuveistoksiin. Kummankin teoksia palasin mietteliäänä ja ihastuneena tutkimaan vielä toistamiseen. Niitä voisin jopa harkita kotiini, jos tilaa ja väljyyttä olisi enempi. Veistokset vaativat ympärilleen kuitenkin paljon enemmän avaruutta kuin taulut, jotka väliin jopa kukoistavat ahtaissa huoneissa.
Viihdyin puuveistoksia esittelevässä Puunsyy-nimisessä kesänäyttelyssä pitkään. Jopa niin pitkään, että päätin jättää tutustumisen Kuusiston linnanraunioihin toiseen kertaan :)
Riku Riippa: (Nimetön), 2019-2020
Terhi Kaakinen: Aurinko (2022), ja yksi kartanon kaakeliuuneista, joita oli jokaisessa huoneessa.
Terhi Kaakinen: Ahmija, 2011
Milja Ilona Salonen: Maailman lopun odottaja, 2023
Kartanon puutarhassakin oli taidetta, kuten tämä Kimmo Peltolan Teen sinut ehjäksi taas (2014).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti