Lähes 900 vuotta sitten vuonna 1156 talonpoika Lallin kerrotaan tappaneen kirveellä piispa Henrikin Varsinais-Suomessa Köyliönjärven jäällä. Lalli oli raivostunut, koska vieraillessaan Lallin talossa piispa ei ollut maksanut muonituksesta joka piispalle talossa oli tarjoiltu.
Tämä talonpoika Lallin ja piispa Henrikin tarina on tuttu lähes jokaiselle suomalaiselle. Tosin kirkkohistorian professori Tuomas Heikkilän ja historioitsija Liisa Suvikummun Pyhimyksiä ja paanukattoja -kirjan mukaan ei ole varmaa, onko kumpikaan mies edes elänyt, murhasta puhumattakaan (täällä).
Totta tai ei, Lalli ja Henrik elävät edelleen vahvana niin kansanperinteessä kuin kirkon piirissä. Pyhä Henrik on yksi tärkeimmistä keskiaikaisista pyhimyksistä Suomessa ja meidän ainoa ”kotosyntyinen” pyhimys. Henrikin suosiosta kertoo mm. se, että häntä kuvaavia veistoksia ja kalkkimaalauksia on säilynyt yli 30 suomalaisessa keskiaikaisessa kirkossa. Suosiosta huolimatta Pyhälle Henrikille on omistettu vain kolme kirkkoa - Turun tuomiokirkon lisäksi Pyhtään ja Nousiaisten Pyhän Henrikin kirkot.
Heinäkuisen kirkkokierrokseni (täällä) kolmas kirkko oli juuri Pyhän Henrikin kirkko Nousiaisissa, jossa emämaa Ruotsin puolelta Suomeen tulleen piispa Henrikin uskotaan - legendan mukaan - eläneen ja tulleen myös haudatuksi. Komea holvikattoinen kirkko, jossa ensimmäisenä kiinnitin huomioni korkeaan kattoon, poikkeavan syvään kuoriosaan ja outoihin tiilirakenteisiin pylväisiin. Keskiajalla käsin valmistetut tiilet olivat arvokkaita, joten niitä käytettiin yleensä vain koristeena.
Rakenteiden jälkeen huomioni kiinnittyi kirkon sivuseinällä olevaan puuveistokseen, jossa tympeän näköinen piispa Henrik talloi kääpiökokoista Lallia jalkoihinsa - Pyhimyksen tappo kostautui talonpojalle. Isokokoinen veistos oli 1400-luvun alkupuolelta, ja toinen kirkon vanhoista arvoesineistä.
Toinen ja edellistä upeampi arvoesine oli kuoriosan edessä oleva painava kiviarkku, jota kutsutaan Pyhän Henrikin sarkofagiksi. Sen lahjoitti kirkolle katolinen piispa Mauno II Tavast 1400-luvun alussa, jolloin jopa pyhimystarun mukaan Henrikin luut tai niiden jäännökset oli jo siirretty Nousiaisista Turun tuomiokirkkoon. Luin netistä, että kirkossa oleva arkku olisi enemmin kenofagi eli muistoarkku, sillä sarkofagiksi kutsutaan arkkua, jossa säilytetään vainajan ruumista, ja tyhjää arkkua kenofagiksi.
Olkoon sarkofagi tai kenofagi - tummasta kalkkikivestä valmistettu ja äärettömän taidokkaasti koristeltu valtava arkku oli upeaa katseltavaa. Se oli päällystetty kallisarvoisilla messinkilaatoilla, joihin yli 600 vuotta sitten oli sarjakuvamaisen tarkasti kaiverrettu kuvia piispa Henrikin elämästä ja ihmeteoista.
Kaikkinensa mielenkiintoinen kirkko, jota katsomaan tullaan kuulemma pitkänkin matkan takaa. Pyhän Henrikin kirkko muistoarkkuineen on edelleen suosittu pyhiinvaelluspaikka, etenkin katolisen uskon piirissä.
Vanha puuveistos piispa Henrikistä murhamies Lalli jaloissaan.
Sama tarina Henrikistä ja Lallista toistui upean muistoarkun messinkikaiverruksissa.
Harvat, 1400-luvulla maalatut seinämaalaukset entisöitiin esille kalkkimaalin alta 1930-luvulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti