tiistai 17. marraskuuta 2026

Mystinen esoteria

Kolme osaa Else Alfeltin Universumin kukka -sarjasta vuodelta 1966

Minulle taiteen historialliset tyylisuunnat - esimerkiksi barokki, impressionismi, ekspressionismi ym. - ovat toistaiseksi edelleen aika hebreaa. Ateneumin uudessa Arcana Borealis - pohjoisen naiset ja esoteerisuus -näyttelyssä hämmennyin lisää, kun törmäsin taas uusiin outoihin käsitteisiin - esimerkiksi esoteria, teosofia, okkultismi - käsitteitä, jotka eivät tosin liity vain taiteeseen.

Tämän takia päätin, että Ateneumin näyttelyyn mennessä en yritä miettiä, mitä kukin näistä käsitteistä tarkasti ottaen tarkoittaa, vaan keskityn vain katsomaan ja ihmettelemään esillä olevia taideteoksia. Mielessä kuitenkin ajatus, että näyttelyn taiteilijoita yhdistää innostus henkisyyteen ja henkimaailmaan (esoteerisuus), mikä (ehkä) näkyy myös heidän taiteessaan: Joko täydellisenä heittäytymisenä asiaan - tyyliin Hilma af Klint ”maalaan henkien välittämiä näkyjä” - taikka lievempänä kiinnostuksena, mistä esimerkki saattaisi olla kuvanveistäjä Laila Pullisen upeat veistokset.

Arcana Borealis -näyttelyssä riittikin katsottavaa hengästymiseen asti. Kolmannen kerroksen 12 näyttelysalissa oli esillä yli 200 teosta, joista nelisenkymmentä oli Ateneumin omista kokoelmista, loput lainassa pohjoismaisista museoista tai yksityiskokoelmista. Ja noin 50 eri taiteilijaa Suomesta, Ruotsista, Tanskasta, Norjasta, Islannista ja Saamenmaasta, kuten näyttelyn esitteessä kerrottiin. Teoksia yli sadan vuoden ajalta - 1900-luvun alusta nykypäivään.

Taiteilijoiden suuri määrä teki näyttelystä mielestäni aika sekavan - ja hengästyttävän. Yhdistävänä tekijänä oli toki salattu tieto (arcana) ja pohjoinen pallonpuolisko (borealis). Ja esoteerisuus - mitä se sitten onkin… Näyttelyn esitteessä esoteria määritellään ”kätkettyä tai sisäpiirille tarkoitettua salaista tietoa, johon kaikilla ei ole pääsyä”.

Merkittävä yhdistävä tekijä oli tietty myös naiseus :) Osa oli tunnettuja taiteilijoita, kuten Helene Schjerfbeck (1882-1946) ja Tove Jansson (1914-2001) sekä edellä mainitut Hilma af Klint (1862-1944) ja Laila Pullinen (1933-2015). Ja osa minulle aiemmin tuntemattomia, kuten esimerkiksi upeita tekstiilitöitä tehneet saamelaiset taiteilijat Britta Marakatt-Labba (s.1951) ja Anniina Turunen (s.1983).

Näyttelyssä oli paljon kiinnostavaa. Ensimmäisessä näyttelysalissa katseeni nauliutui mm. tummaan, kuolemaa viestittävään maalaukseen: Gudrun Åhlbergin (1921-2014) guassiteokseen, jolla minunkin makuuni oli pitkä nimi :) Arkkitehtuuritutkielmia - Jotta voisimme saada nautintoa doorisesta ja mollisesta, eikö meidän pidä hyräillä mukana, kun suloinen musiikki syntyy? Yleensä tykkään, mitä jännempi tai kekseliäämpi nimi teoksella on, mutta… 

Muuten tykkäsin kovasti ruotsalaisen Åhlbergin teoksista, joita näyttelyssä oli useampia, kuten mm. sinisävyinen muotokuva, joka puolestaan oli sekä nimetön että ajoittamaton. 

Ensimmäisen salin perällä minua kiehtoi myös suomalaisen Iria Leinon (1932-2022) Mehevä hedelmä vuodelta 1968. Irja syntyi Helsingissä, mutta asettui jo nuorena New Yorkiin, jossa asui ja työskenteli Iria nimisenä kuolemaansa asti. Ilmeisen kiehtova persoona, joka oli niin menestyvä malli ja tuottoisa kuvataiteilija kuin buddhalaisuudesta innostunut joogaaja, jonka kuoleman jälkeen asunnosta löytyi liki tuhat ”tuntematonta” isokokoista maalausta. 

Näyttelyssä oli useita Vaasassa asuneen Ilona Hariman (1911-1986) itämaisiin kulttuureihin viittaavia teoksia. Yksityisomistuksessa olevaan Hamsa-nimiseen teokseen liittyi mielenkiintoinen tarina, jonka Arcana Borealis -näyttelyn toisena kuraattorina toiminut taiteen- ja uskonnontutkija Nina Kokkinen kertoo täällä. Vuonna 1956 valmistuneen teoksen oikeassa alalaidassa näkyy teksti ”Kyllikille Ilonalta”. Taiteilija antoikin alkuun nimettömän teoksen lahjaksi vapaamuurarisisarelleen Kyllikki Graaelle (1909-1988), millä tiellä Hamsa on edelleen (täällä). Jännää…

Tykkäsin myös Rita Kernn-Larsenin (1904-1998) surrealistisesta öljymaalauksesta Keidas vuodelta 1935. Se olikin tanskalaisen taiteilijan ainoa teos näyttelyssä. Heleänvärisen Keitaan vastakohta oli Elga Sessemannin (1922-2007) tumma ja synkkämielinen Lintu vuodelta 1968. Lisää suomalaisen Sessemannin tuotantoa löytyy parhaillaan Ateneumin ensimmäisestä kerroksesta, jossa on Elgan yksityisnäyttely (täällä).

Kiehtova kokonaisuus oli tanskalaisen Else Alfeltin (1910-1974) kolme voimakkaan väristä Universumin kukka -nimistä öljymaalausta. Ne olivat vielä ripustettu tummalle liilanpunaiselle taustalle, mikä loi pieneen näyttelysaliin mystistä, kirkollista tunnelman. Maalaukset kuuluvat 22 samanlaisen teoksen sarjaan. 

Hengästyttävyydestä ja pirstaleisuudesta sekä väen paljoudesta huolimatta tykkäsin näyttelystä. Ei kymppi plus, mutta ihan ookoo. Ehkä menen vielä uudelleen…

Gudrun Åhlberg: Arkkitehtuuritutkielmia - Jotta voisimme saada nautintoa doorisesta ja 
mollisesta, eikö meidän pidä hyräillä mukana, kun suloinen musiikki syntyy?, 1983

Gurdun Åhlberg: Nimetön, ajoittamaton

Iria Leino: Mehevä hedelmä, 1968

Ilona Harima: Hamsa, 1956

Rita Kernn-Larssen: Keidas, 1935

Elga Sesseman: Lintu, 1968

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti