tiistai 17. toukokuuta 2022

Puolivalmis partsi


Paritalon iso parveke (täällä) on vaihtunut kaksion partsiin, joka on kaupunkiparvekkeeksi iso mutta entiseen verrattuna pieni. Tämä on ensimmäinen kesä, kun aion kunnolla sisustaa ja kukittaa parvekkeeni. Aiempina vuosina olen pääosin viettänyt kesät Salon mökillä. Tänä vuonna on toisin…

Olen tykästynyt riippuviin pelakuihin ja erityisesti yksinkertaiskukkaiseen cascade- eli ryöppylajikkeeseen. Cascadet ovat runsaskukkaisia ja kestävät sadetta paremmin kuin tavalliset riippapelarkuut.

Vuosien aikana parvekelaatikoissani ja terassiruukuissani on ollut monen värisiä riippapelarkuita - niin normi- kuin cascadalajikkeita. Cascadat ovat jo pitkään olleet suosikkejani, mutta tänä vuonna ostin - oikeastaan vähän vahingossa - tavallisia riippuvia valkoisia pelarkuita. Katsotaan, miten ne pärjäävät ja onnistuvat kukinnoissaan. 

Pelarkuiden lisäksi istutin kaksion parvekelaatikoihin riippuvia muratteja ja pystypäisiä silkkitassuja - uusi, ihastuttava tuttavuus. Saa nähdä, mitä muuta kivaa vielä keksin, sillä parvekkeen sisustaminen on vielä kesken, kuten mm. tyhjistä harmaista ruukuista näkyy.

Ihana silkkitassu

Värikäslehtinen erikoispelarkuu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti