sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Mutterille mieli


Yksi lempikuppiloistani - Kaivarin ”mutteri”, jonka virallinen nimi on kahvila Compass eli Kompassi (täällä) - avattiin lauantaina. Alkuun suosittu kesäkahvila on auki vain viikonloppuisin, ja silloinkin vain sään suosiessa. Tänä viikonloppuna sää todella suosi, ja paikka täyttyikin alta aikayksikön. Olimme Murun kanssa aikaisin liikkellä, joten saimme vielä paraatipaikan ohikulkevien ihmisten ja koirien seurailuun :):)

Pitihän sitä heti päästä herkuttelemaan Hesan parhaalla mantelikroisantilla. Onneksi Mutterilla oli riittävästi huopia lämmikkeeksi kylmää merituulta vastaan.

Oikea kahvila Mutteri (täällä) on Lauttasaaressa, jossa tämä arkkitehti Bertel Liljequistin suunnittelema mutterin muotoinen puurakennus on toiminut vuodesta 1927 lähtien. Nykyään kahvilasta vastaa Tommi Leppälä - sama mies joka häärää myös Kaivarin ”mutterilla”.  Tommin isä (?) Pertti Leppälä rakensi Kaivarin ”mutterin” itse vuonna 1994 Sipoossa, josta se siirrettiin Kaivopuistoon. Pikkuruisen kahvilan varastotilat, kylmiöt ym. sijaitsevat maan alla, jonne pääsee maassa, kahvilan takana olevasta ovesta/luukusta.

Ei kesää ilman Kompassia...

Kompassi koko komeudessaan.

5 kommenttia:

  1. Ihana paikka, jossa joskus nautin aamiaisen jokunen vuosi sitte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva paikka, jos tykkää kahvitella ulkona, ja tykkää merestä ja koirista, joita mutterista löytyy - lähistön koiraihmisten tapaamispaikka :):)

      Poista
  2. Huomaan erehtyneeni Mutterista. Aamiaista söin näet tyttärentyttären silloisessa naapurissa Lauttasaareen vanhan sillan pielessä. En edes ole tiennyt Kaivarin Mutterista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Lauttasaaren Mutteri on se oikea mutteri. Ja tykkään siitäkin, mutta Kaivarissa on vielä pienempi ”mutteri”, jonka oikea nimi on Compass :):)

      Poista