lauantai 7. maaliskuuta 2015

Hitaampaa foksia

Hidas, nop, nop, hidas. Eteenpäin kanta-askelilla. Mies aloittaa oik eteen (hidas), minkä jälkeen ensin vas ja sitten oik eteen (nop, nop) ja lopuksi vielä vas eteen (hidas). Oik hitaalla mies kääntää ylävartaloaan siten, että liikettä johtaa vas kylki, ja kylkiasento palautuu vas hitaalle lähdettäessä. Nainen askeltaa vastaavasti vas taakse, oik ja vas taakse ja oik taakse. Mies aloittaa oik käännöksen oik hitaalla päkiällä kääntyen ja perään nop nop taakse.

Perusfoksi on tuttu - ainut tanssi, jonka askeleet olen osannut vuosia - mutta nämä hitaan foksin askeleet tuntuivat taas kuin tuiki uutta tanssia opettelisi. Pitkästä aikaa vahtasin myös miesten askeleita, koska olimme tiistaina kurssilla Sturenkadulla yhdessä Ukin kanssa. Kuuden kerran foksi/tango-kurssilla opettaa Elena Palenius. Huomaa, että joka opettajalla on oma opetustapansa ja suhtautuminensa oppilaisiin. Palenius on naisellinen "Tanssiessa naisen tehtävä on olla kaunis ja hiljaa" ja vauhdilla etenevä ope "Minä opetan latvasta tyveen - vaikeammasta helppoon".

Etsin netistä opastusta hitaaseen foksiin, mutta yllättävän vähän tietoa löytyi, vaikka opettaja Palenius ylisti hidasta foksia lempitanssikseen. Eräältä keskustelupalstalta löytyi seuraavaa:
  • Moniin fokseihin toimii hhnn askellusta paremmin h,n,n,n+,. n+ askel on kahden iskun kestoinen, eli kestoltaan h-askel. n tarkoittaa nopeaa askeleelle tuloa ja + pientä odotusta. Kun askelluksen oppii niin n+ askeleella on helppo vaihdella askelluksen luonnetta musiikin mukaisesti, eli välillä n+ - h. Kun askelluksen aloittaa oikealla jalalla, niin silloin nopeat voi tanssia samaan tapaan kuin hhnn askelluksessakin eli vasen jalka eteen tai sivulle ja oikea jalka vasemman jalan viereen tai ohi.
Tätä lukiessa jäinkin miettimään, että olenkohan aikoinaan oppinut ihan väärät foksin askeleet. Onneksi Orvokin tanssiblogista (täällä) saatoin tarkistaa perusfoksin askelluksen:
  • Mies: Kävely eteen, vasen jalka (hidas askel), Kävely eteen, oikea jalka (hidas askel), Kävely eteen, vasen jalka (nopea askel), Askel yhtyeen, oikea jalka (nopea askel).
  • Nainen: Kävely taakse, oikea jalka (hidas askel), Kävely taakse, vasen jalka (hidas askel), Kävely taakse, oikea jalka (nopea askel), Askel yhteen, vasen jalka (nopea askel).
Ensi viikolla jatketaan yhteisten askelten opettelemista Ukin kanssa. Ehkäpä Palenius ehtii vielä opettaa perusfoksinkin tavallisia perusaskeleita?

4 kommenttia:

  1. mullakin taas aikaa hieman kierellellä blogistaniassa, kävin läpi aikaisempia postauksiasi, paha juttu tuo lompsan menetys. toivon, et tanssikoulussa ymmärretään ja annetaan uusi kortti varastetun tilalle!
    Hyvää naistenpäivää Sinulle, foksinaskelein:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää naistenpäivää, Ilona! Salon seudelle on ennustettu aurinkoa lämpöä. Sitä odotellessa!

      Poista
  2. Voi sinua ihanaista, omaat tuota askeltietoa niin paljon. Olisi kiva tietää (kokeilla) pärjäisinköhän minä teidän kursseilla noissa askelluksissa. Lavalla kun tanssii, erilaisten miesten viennissä, ja jokaisella miehellä on oma tapa tanssia, vaikka ovatkin tosi hyviä tanssijoita, niin silloin en ehdi ajatella muuta kuin tanssia - tai en siis ajattele mitään, liidän vain :). Mutta se on ikiaikainen totuus, että perusta on osattava jotta voi soveltaa omia.
    Se on upeeta kun olet saanut Ukin(kin) innostumaan tanssista. Tuleeko teillä koskaan kurssin jälkeisissä kotitreeneissä erimielisyyksiä esim. askelista, kun ja jos kumpikin muistaa erilailla.
    Foximaista sunnuntaita, Inna.
    PS. Se mainos joka tulee esiin kun avaat minun blogin, sille en voi minä mitään. Joskus on minullekin tullut sellainen kun olen avannut jotain blogia, mutta ei enää aikoihin, ainakaan vuoteen, en oikein enää muistanutkaan tuollaista. Toivotaan että se mainos lakkaa kiusaamasta sinua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, viennin mukana kulkeminen on taito sinänsä ja vaati yllättävän paljon treenausta. Luulen että alun vaikeus unohtuu vuosien tanssimisen jälkeen, kun se muuttuu ikäänkuin automatioksi. Välillä seuraaminen onnistuu paremmin, välillä huonommin. Mutta onnistuessaan tunne on taivaallinen.
      Ukki tykkää tanssia, mutta ei jaksaisi treenata. Toivoo että kertatreeni loihtisi mestarin. Joten kotitreenit jäävät vähemmälle, kun Ukki tahtoo hermostua innostani. Mutta kiva kun kursseille lähtee ja suellä harjoittelee.Ps. Onneksi mainos ei ole virus...

      Poista