sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Iloa jakkarasta


Eilen lompsuttelin iltapäivän keskustassa, lähinnä Punavuori-Eira-Kaivopuisto -akselilla. Kaduilla paljon elämää - myös koiria ja lapsiperheitä, jotka aina lisäävät alueen viihtyisyyttä. Tirkistelin pariin kukkakauppaan, joiden ulkoasussa oli nähty vaivaa - ulkonakin kukkaröykkiöitä ja koristepenkkejä. Tykkään, koska itsekin kantelen parvekekukkiani edestakaisin aamulla ulos aurinkoon ja illalla sisään yöpakkasia pakoon.

Löysin Vuorimiehenkadulta "uuden" Kauppamakasiini-nimisen antikvariaatin, jonka kiehtova täyteys ja sekaisuus kutsui tutkimaan hyllyjä. Poikkesin myös - kuten usein liikkuessani niillä suunnilla vanhoja huonekaluja, astioita ymym myyvässä Fasaanissa sekä kivassa Vinkel-desingmyymälässä, jossa on mm. tanskalaisten suunnittelijoiden pikkuesineitä. Toista vuotta sitten ostin Vinkelistä ihanan koristetähden (täällä), joka siitä lähtien on kesät talvet roikkunut olohuoneen ikkunassa. Ja roikkuu edelleen. 

Perjantaina Vinkelistä mukaan lähti indonesialainen vanha baarijakkara, jonka istuinosa on vihreäksi maalattua teakiä ja jalat metallia. Löysi heti paikkansa varatuolina lasikon pöydän äärestä.

Ja tietenkin pullahiiri poikkesi Korkeavuorenkadun Successissa, josta perinteisten jättikorvapuustien lisäksi löytyy nykyään pienempiä, mutta sitäkin herkullisempia sokeria, pähkinää, kinuskia ym sisältäviä pikkupullia. Mummi oli myyty!

4 kommenttia:

  1. Onpa ihana jakkara. Olisi lähtenyt minunkin mukaani.

    VastaaPoista
  2. Vaikka olen päättänyt, etten osta mitään, niin ehkä olisin tuon jakkaran kotiin tuonut. Jotenkin se on näppärän muotoinen ja oloinen.

    VastaaPoista