perjantai 16. syyskuuta 2022

Brightonin näkyvimmät

West Pier

Brighton on rantakaupunki, joka on yllättävän lähellä pääkaupunkia ja lentokenttää. Junalla kaupunkiin ajaa Lontoosta tunnin ja Gatwickistä puoli tuntia. 

Tulopäivänä ehdin iltapäivän nauttia kaupungin aurinkoisesta rantaelämästä. Istuimme Lontoontytön kanssa pitkän tovin kivassa pikkukuppilassa katsellen, kuunnellen ja haistellen auringossa kimaltelevaa merta. Jutellen ”syvällisiä” sekä nauttien merestä ja toisistamme. Ja seuraillen valtavia lokkeja :)

Kaksi seuraavaa päivää oli tyypillisempää englantilaista säätä eli pilvistä ja viileää (Suomi-ilmaa). Ja väliin lyhyitä tihkusadekuuroja, jotka kuitenkin häiritsivät yllättävän vähän. Paikallisia ne eivät tuntuneet hetkauttavan senkään vertaa - pienissä topeissa ja lipsukoissa painelivat :)

Ensi silmäyksellä Brightonissa huomaa rannan ja sen kaksi vaikuttavaa laituria. Yli puoli kilometriä pitkä Brighton Pier kasinoineen on edelleen käytössä, mutta vanhemmasta ja lyhyemmästä Länsilaiturista (West Pier) on jäljellä vain merestä kohoavat hiiltyneet rauniot. West Pier avattiin 1866 ja suljettiin runsaat sata vuotta myöhemmin 1977 odottamaan perusteellista kunnostusta. Rahoituksen puuttuessa kunnostus venyi, ja vuosina 2002-2004 pari kovaa myrskyä ja pari tulipaloa vaurioittivat huonokuntoista laituria lisää. Nykyään yli 300 metristä entistä laituria on vaikea edes tunnistaa enää laituriksi. Lähinnä se on valokuvauksellinen muisto menneestä…

Toinen muisto kaupungin menneistä ajoista on kuninkaallinen kesäpalatsi eli Royal Pavilion, jota tuleva kuningas George (Yrjö) IV alkoi rakennuttaa kesäasunnokseen vuonna 1787. Kuninkaan kuoltua 1830 kuningashuone ei ollut enää kiinnostunut kalliista kesäpalatsista, ja 1850 hulppea tila rakennuksineen myytiin Brightonin kaupungille. 

Siitä lähtien Royal Pavilionia on kunnostettu pikku hiljaa osa osalta, ja edelleen rahankeruu ja kunnostustyö jatkuu. Royal Pavilion on ollut ja on edelleen yksi merkittävimmistä ja kiehtovimmista nähtävyyksistä Brightonissa. Valtava, erikoinen ja outo itämainen rakennus keskellä letkeää ”hippikaupunkia” kätkee uumeniinsa mielenkiintoisia ja kuvottaviakin tarinoita kuninkaallisten pröystäilevästä ja etuoikeutetusta hovielämästä 1800-luvun köyhässä kalastajakylässä.

Brighton Beach, West Pier and Royal Pavilion - rantakaupungin kolme must-juttua. 

Royal Pavilion

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti