keskiviikko 28. syyskuuta 2022

Onnistuin :):)


Olen kutonut elämäni aikana lähes ainoastaan villasukkia. Tykkään kutoa sukkia ja osaan kutoa sukkia. Sen sijaan en ole koskaan kutonut aikuisten villapuseroa. Olen ajatellut, että sen kutominen on minulle liian vaikeaa ja että lopputulos on tuomittu epäonnistumaan.

Mutta elokuun lopussa tapahtui ihme! Olin ostanut kirppikseltä vanhan Et-lehden (21/21) ja sattumalta sen kannessa oli kivan näköinen tummanharmaa villapusero. Mielenkiinnosta jäin lukemaan lehdessä julkaistun neulepuseron ohjetta. Se tuntui yllättävän yksinkertaiselta ja sellaiselta, että neulominen voisi onnistua jopa sukan kutojalta. Päätin kokeilla.

Päätin myös, että neulon ensimmäisen puseroni tarkasti ohjeessa mainituista langoista ja muutenkin tarkasti ohjeen mukaan. Tilasin netistä viisi vyyhtiä Lankavan tummanharmaata täysvillaista Villava-lankaa ja yhden vyyhdin vaaleanharmaata Villavaa. Ja kaivoin tarvittavat pyörö- ja sukkapuikot Äitimuorilta peritystä paksusta puikkopussista. 

Pusero valmistui yllättävän joutuisasti. Ja siitä tuli aivan super hieno pusero, jonka päätin antaa Esikoiselle syyskuisen synttärin kunniaksi. Hänkin ihastui ja tykkäsi. Ja hämmästyi, että äitinsä oli osannut neuloa niin onnistuneen puseron :)

Parasta puserossa on mielestäni se, että se neulotaan alhaalta ylös ympyränä, samoin kuin hihat, jotka yhdistetään vartalo-osan kanssa samalle pyöröpuikolle juuri ennen kuvioneuletta. Ja se että pusero neulotaan vain kahdella eri värillä. Tykkäsin myös alahelman ja kauluksen resorin jälkeen luonnostaan syntyvästä ihanasta kapeasta ”käännöksestä”, joka mielestäni parantaa kauluksen istuvuutta.

Onnistuin ensi yrittämällä, vaikka en olisi ikinä uskonut. Neulon jo toista samanlaista, mutta eri väristä puseroa toiselle tyttärelleni - jee. 


Ohje ET-ledessä 21/2021

4 kommenttia:

  1. Onneks olkoon! Huikea suoritus, upea tulos👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lissu. Olen itsekin tyytyväinen ja ylpeä saavutuksestani.
      Terv InnaVaara

      Poista
  2. Hienon puseron olet tehnyt!
    t. serkku Turusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Serkku. Kuten luit on eka puseroni ja valitsin äärest yksinkertaisen mallin ja se onnistui hämmentävän hyvin. Odotan innolla sinun tekemääsi synttärilahjaa - moniväristä Islannin puseroa. Itse en sellaiseen vielä ryhdy, vaikka tykkään väreistä. Terv Inna-Anni

      Poista