Pyhä paikka

Luonnon valoa ja puistometsän tuomaa rauhaa. Kaunista, levollista ja pyhää. Saan pysähtyä, ja aistia jotain arkea suurempaa. On tilaa muistoille, ajatuksille ja tunteille. Mitä muuta voisin kappelilta toivoa? 

Istun Ylösnousemuskappelissa Turun Vasaramäessä. Korkean, kaarevan katon alla suojassa ja turvassa. Jännästi vinoon asetetussa kirkonpenkissä, jolloin katson vuoroin alttarilla olevaa yksinkertaista puuristiä ja vuoroin pitkän ikkunaseinän takana näkyviä mäntyjä ja sammalten peittämiä kallioita.

Huokaan syvään. Huoliajatukset tuntuvat kaikkoavan uloshengityksen mukana. Rentoudun, ja laskeudun läsnäoloon.

Ylösnousemuskappeli on yksi tyylikkäimmistä, kauneimmista ja vaikuttavimmista kirkkotiloista - ellei tyylikkäin, kaunein ja vaikuttavin - jossa olen käynyt. (Mitä nyt vaaleaksi rapatut ulkoseinät ovat käytössä rapistuneet - korjauksen tarpeessa.) Kappeli kietoo täysin näppeihinsä - pyhyyteensä. Tampereen tuomiokirkossa koin huhtikuussa jotain vastaavaa (täällä), vaikka ulkoisesti Tampereen kirkko ja Turun kappeli ovat lähes täysiä vastakohtia.

Heinäkuussa ihailin Paraisilla hautausmaan reunaan 1930 rakennettua tyylikästä siunauskappelia (täällä). Netistä selvisi, että kappelin oli suunnitellut turkulainen arkkitehti Erik Bryggman (1891-1955), joka kymmenen vuotta myöhemmin suunnitteli Turkuun parannetun version Paraisten kappelista. Ja että tätä Turun Ylösnousemuskappelia pidetään tämän ”valon arkkitehdin”  merkittävimpänä ja laajaa kansainvälisestä huomiota saaneena suunnittelutyönä. 

Tämän luettuani odotin innolla Ylösnousemuskappelin näkemistä. Elokuussa odotukseni täyttyivät - ja vieläpä yli odotusteni. 

Valitettavasti en tällä kertaa onnistunut vangitsemaan kappelin erityistä tunnelmaa valokuviin. Usein kirkkokuvani saattavat jopa voimistaa todellista tunnelmaa ko kirkossa, mutta Ylösnousemuskappelin lumovoima ei tallentunut valokuviini. Ehkä osasyynä oli pilvinen päivä - valo ei ollut parhaimmillaan. Paremman kuvan siunauskappelista saa valokuvaaja Suvi Kesäläisen valokuvista toimittaja Anna-Kaisa Huuskon jutussa (täällä).

Bryggmanin taideteos on jokaisen nähtävä omin silmin. Ja koettava omin mielin :)