Viikko koiravahtina

Brightonin matkan (täällä) jälkeen lähdin lähes heti Tyttärien tilalle Merimaskuun, jossa olin viikon hoitamassa Dora-koiraa ja muita Tilan eläimiä, kun tilan emäntä eli Opiskelijatyttö oli lomamatkalla ulkomailla. Pienen totuttelun jälkeen pärjäsin hyvin eläinten hoitajana :)

Päätyöni oli hoitaa Opiskelijatytön puolitoista vuotiasta rescue-koiraa Doraa (täällä). Kreikkalaisilla geeneillä varustettu, noin 17- kiloinen voimakas koira on vaativa kasvatettava. Nuori narttukoira vaatii emännältään ja myös apuemännältä eli minulta selkeää johtajuutta, mutta myös roppakaupalla huomiota ja lempeyttä sekä ymmärrystä taustastaan, joka poikkeaa merkittävästi suomalaisen rotu- ja sylikoiran taustasta.

Pari ensimmäistä vuorokautta sananmukaisesti taistelimme vallasta. Toisen päivän iltana aloin jo miettiä, miten tulen seuraavat viisi vuorokautta pärjäämään vaativan koiran kanssa. Mutta kun iso koira toisen päivän iltana sammui viereeni ja alkoi lempeästi nuolla ensin kämmeniäni ja sitten paljaita käsivarsiani, ja venytteli itsensä viereeni nukkumaan, vakuutuin että olemme sittenkin kavereita ja että minä olen (ja osaan olla) pomo.

Seuraavasta aamusta eteenpäin pärjäsimme loppupäivät yllättävän hyvin. Meille kehkeytyi tarkka ja ennalta arvattava päivärytmi. Ja minä opin ottamaan (lempeän) pomon roolin - en enää pelännyt enkä epäröinyt.

Aamulla heräsimme noin seitsemän aikaan. Toisin kuin minä, Dora olisi tosin halunnut vielä jatkaa uniaan. Lopulta se kuintenkin lähti laiskasti venytellen perääni, ja pissatin koiran lyhyesti pihalla. Dora tarvitsee kaksi pisukertaa ennen kuin tulemme takaisin sisälle. Alkuun en tätä tajunnut ja yhden ulkopisun jälkeen se pissasi vielä toisen kerran sisälle. Mutta kun opin Doran tavat, niin sisäpisu ei enää toistunut. 

Ennen yhdeksää lähdimme päivän ensimmäiselle pitkälle kävelylle. Kiersimme aina saman tutun, noin 4,5 kilometriä pitkän reitin vuoroin pientaloalueen katuja ja vuoroin metsäpolkuja. Doran säätämällä haisteluvahdilla kesti noin 80-90 minuuttia.  

Alkumatkan Dora nimittäin kulki tosi hitaasti ja pysähtyi jatkuvasti haistelemaan tienreunusta tai ilmaa, katselemaan ympärilleen ja varmistamaan taustansa. Päätin kulkea koiran tahtia ja etenimmekin hyvin hitaasti. Väliin tosin vedin koiraa kevyesti hihnasta ja kehotin jatkamaan matkaa: ”Mennään.” Ja useimmiten tuo totteli :)

Arka ja pelokas Dora vaati kävelyttäjältään jatkuvaa läsnäoloa sekä koiran tuntojen ja kävelyympäristön seuraamista. Mutta mielestäni selvisimme hyvin. Kehuin koiraa tosi paljon sanoilla hyvä ja hieno koira. Ja satunnaisten riehumisten aikana opin seisomaan vankkana ja vakaana sekä rauhallisena :):) 

Vastaan tuli vain vähän kävelijöitä tai koiranulkoiluttajia, pihoilla tosin näkyi (ja kuului) joitakin haukkuvia koiria häkeissään. Dora ei haukkunut muille koirille, ei edes haukkuville vastaantulijoille. Useimmat ihmiset se ohitti rauhallisesti, mutta mm. joitakin miehiä se pelkäsi silmittömästi, etenkin mustiin pukeutuneita. Samoin se pelkäsi kovaa ohi ajavia polkupyöriä ja taivaalla pöriseviä lentokoneita. Kun kaiken tämän huomioi ja ennakoi, lenkit alkoivat sujua yhä paremmin. Ja voin melkein sanoa, että viimeisinä päivinä ei enää ollut mitään ongelmia…

Lenkiltä palattua Dora rauhoittui yleensä omiin oloihinsa - tai sitten ei. Iltapäivällä teimme lyhyemmän, noin puolen tunnin lenkin ja alkuillasta ennen pimeän tuloa lähdimme uudelleen samalle, noin 4.5 kilometrin lenkille kuin aamulla. Sitten iltaruokailut ja Doran iltariehumiset, jotka rauhoittuivat ehkä noin tunniksi, kun annoin sille koiratarvikekaupasta ostetun jyrsittävän luun.

Olimme molemmat valmiit nukkumaan heti yhdeksän jälkeen :):) Ja nukahdimme nopeasti. Dora nukkui vieressäni sikeästi aamuun asti, minä epämääräisemmin - heräillen useaan kertaan, kuten tapanani nykyään muutenkin on. 

Sitten koitti taas uusi aamu ja uusi päivä. Mutta samat koirakujeet  ja -rutiinit :):)

PS. Matkalla Merimaskuun olin jättänyt oman Muru-koirani hoitoon Ukin luokse Salon mökille. Kotimatkalla otin sen taas mukaani - ikävä oli ollut molemmilla. Tosin Muru viihtyy hyvin Ukin hoidossa - saa nukkua yöt Ukin sängyssä, eikä omassa pedissä sängyn vieressä…

Maanantaina katsoimme yhdessä kuningatar Elisabethin hautajaisia - ainakin toinen katsoi :)