Lääkärin Löytöretkiä

Ihastuin Turun taidemuseoon sekä sen Löytöretkiä-nimiseen näyttelyyn ja Victor-kahvilaan. Kivasti tilaa ja sopivasti väkeä - ei ruuhkan eikä toisaalta tyhjyyden tunnetta. Äärettömän ystävällistä ja kivasti kontaktia ottavaa henkilökuntaa, vahtimestareista kahvilan työntekijöihin.

Korkealla Puolalanmäellä kohoava Taidemuseo oli valmistuessaan 1904 Suomen toinen taidemuseo Helsingissä vajaa 20 vuotta aikaisemmin avatun Ateneumin (täällä) jälkeen. Rakennuksen suunnittelukilpailun voitti maan ensimmäinen arkkitehtuurin professori ja silloisen Polyteknisen opiston rehtori Gustaf Nyström (1856-1917). Valmistuessaan rakennusta kritisoitiin vanhanaikaiseksi, mutta edelleen monumentaalinen graniittirakennus ajaa asiansa.

Korvalääkäri ja taiteenkeräilijä Lars Göran Johnsson (s 1931) lahjoitti vuonna 2016 suurimman osan lähes 60 vuoden aikana hankkimastaan yli 500 teoksen kokoelmasta Turun taidemuseolle. Aiemmin Johnssonin yksityiskokoelmaa säilytettiin Porin taidemuseossa, jossa säilytystilat kokoelman kasvaessa alkoivat kuitenkin loppua.

Nykyään Helsingissä ja Pariisissa asuva 89-vuotias Johnsson kasvattaa edelleen kokoelmaansa. Haastatteluissa Johnsson on kertonut, että hänen keräilyään ohjaa kiinnostus taiteen murroskausiin ja niihin osuviin avantgardistisiin taiteilijoihin, jotka pyrkivät rikkomaan kulloisenkin ajan vakiintuneita suuntauksia. Ja kiinnostuksen lisäksi häntä ohjaavat sattuma sekä yllättävä ihastuminen.

Suurin osa Johnssonin lahjoittamista teoksista on ensimmäistä kertaa esillä Turussa Löytöretkiksi nimetyssä näyttelyssä, joka täyttää taidemuseon molemmat näyttelykerrokset. Löysin näyttelystä paljon kiehtovaa ja kiinnostavaa. Ensimmäisen kerroksen ensimmäisessä huoneessa ei voinut olla huomaamatta tiukkailmeistä nuorta Juhani Linnovaaraa. Myös Greta Hällfors-Sipilän sata vuotta sitten maalaama Tyttö Viiskulmassa kiinnosti, koska juuri tammikuussa oli ihaillut taiteilijan ja hänen Sulho-miehensä Viiskulma-akvarelleja Ateneumissa (täällä). Turussa minulle selvisi, että Hällfors-Sipilä sairastui 1946 skitsofreniaan ja asui elämänsä viimeiset 30 vuotta Kellokosken sairaalassa. Toisessa kerroksessa Lauri Laineen kaksi isoa, soittajia kuvaavaa öljyvärimaalausta pysähdytti ja hurmasi vahvoilla väreillään. Näistä toinen on valittu myös näyttelyn julisteeseen.

Toisen kerroksen perältä löytyi pieni pimiö, jossa pyöri ranskalaisen Clement Cogitoren (s 1983) kymmenminuuttinen video Les Indes Galantes (2017). Seinän täydeltä mustien nuorten intohimoista krumping-katutanssia, jota säesti kovaäänisistä pauhaava 1700-luvun oopperamusiikki. Krumping on 1990-luvulla Los Angelesin getoissa syntynyt katutanssin alalaji, jonka avulla nuoria autetaan purkamaan vihaa ja turhautumista ilman väkivaltaa ja aggressiivisuutta. Upea ja vangitseva video. Harmi, ettei pimiötä tuntunut löytäneen kukaan muu museossa kävijä.

Ala-aulan kodikas ja viihtyisä kahvila Victor maukkaine kahveineen ja tuoreine korvapuusteineen oli piste museon iin päälle :):) Päivittäinen keittolounas, suloiset vanhanaikaiset kahvikupit ja puhelias kahvilanpitäjä näyttivät kutsuneen paikalle muitakin kuin vain museovieraita.

Lauri Laine: Soittaja VII (2014)

Juhani Linnovaara: Omakuva (1954)

Greta Hällfors-Sipilä: Tyttö Viiskulmassa (n 1918)

Kaarina Kaikkonen: Hänen verkkonsa ovat viritetyt (2017)

Kahvila Victorin sohvanurkkaus