tiistai 3. maaliskuuta 2020

Vegeä Turussa


Siskon kanssa ollaan viime viikkoina aktivoiduttu ja tavattu tavallista enemmän sukulaisia :):) Viime viikolla tapasimme serkkuamme Tuulaa isämme puolelta (täällä), ja eilen köröteltiin junalla Turkuun tapaamaan äidin puolen serkkuja - Äitimuorin Eeva-siskon kahta yli 50-vuotiasta tytärtä. Heitä olemme tosin nähneet Tuulaa useammin, viimeksi viime syksynä Helsingissä.

Tapasimme Turun serkut alkuillasta Aura-joen rannalla olevassa Hugge-nimisessä ravintolassa, jonka serkut olivat aiempien hyvien kokemustensa perusteella valinneet. Ja olipa huippuvalinta - kiitos Tytöt!

Kuultuani, että Hugge on vegeravintola, vähän epäilin millaista ruokaa tulisimme saamaan. Mutta ennakkoluuloni oli turhaa. Jokainen ruoka-annos, jonka söimme - yhteensä viisi erilaista annosta - olivat superhyviä. Minun purjo-perunavaahto oli ihanan pehmeää ja vaahdon päälle laitettu friteerattu perunakansi herkullisen mureaa - ja lisukkeet: sipuli-inkiväärihilloke, kuivattu kimchipulveri ja ruohosipuli-piparjuuriöljy maistuivat kivasti purjon ja perunan kanssa. Alkupaloiksi maistelin hillottua tomaattia ja vatkattua fetajuustoa sinapinsiemenien, salottisipulin ja pistaasipähkinän kanssa sekä burratajuustoa mm. mango-chilikastikkeen kanssa. Nam nam ja nam :):)

Hyggen ruoka oli kokonaisuudessaan parasta kasvisruokaa mitä olen koskaan ravintolassa syönyt, joskin kokemukseni kasvis/vegeravintoloista on vähäinen. Ravintolan kolmen kuukauden välein vaihtuvassa menussa mainittiin jokaisen ruoka-annoksen tärkeimmät raaka-aineet, ja jo pelkkä menun lukeminen herätti mielenkiinnon ja halun maistaa jokaista annosta.

Illan lopuksi Turun serkut veivät Hesan ”tytöt” Wiklundin tavaratalon 9. kerroksessa viime huhtikuussa avattuun Walo-kattobaariin yömyssylle ja öistä kaupunkinäkymää ihmettelemään. Viereisessä korttelissa olevan hotelli Scandic Julian lämpimään sänkyyn pääsimme jo ennen kymmentä, mikä väsyneille mummoille sopi paremmin kuin hyvin :):)

Seuraavaksi Turkuun ja Huggeen pitää matkustaa vegeruokaa rakastavan Opiskelijatytön kanssa. Veikkaan että tykkäisi - ja kovasti.

Seme di melone pastaa ja grillattua maa-artisokkaa

Purjo-perunavaahtoa ja friteerattua perunaa

2 kommenttia:

  1. Tuttu paikka minullekin. Mainioita ruokia on tullut nautituksi siellä ja myös läheisessä Mamissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä joskus osutaan paikalle yhtä aikaa. Toisiamme tuntematta :):)

      Poista