Eilen kolmantena koronasunnuntaina Esikoisen keskimmäinen täytti kahdeksan vuotta. Tuttuun tapaan äiti, isä, isoveli ja pikkuveli hiipivät aamulla sängyn viereen ”yllättämään” päivänsankarin. Tuttuun tapaan sankari teeskenteli nukkuvansa, huolimatta että oli herännyt ajat sitten levottomana odottamaan yllättäjiään. Lopulta sankari sai pongahtaa sängystä Paljon on-nee-a vaan -laulun säestämänä tutkimaan lahjapakettejaan ja äidin leipomaa karkkikakkua.
Kaikki muu sankarin päivässä olikin sitten erilaista. Ei kaverisynttäreitä, ei sukulaissynttäreitä. Molemmat mummit sekä Ukki ja Pappa onnittelivat skypen kautta, kummit ja Lontoon täti facetimen välityksellä. Mutta sankaria rutistamaan pääsivät vain äiti, isä, isoveli ja pikkuveli. Ainakin isovanhemmilla rutistuskaipuu alkaa kasvaa lähes sietämättömäksi.
Ekaluokkalainen on - muiden koululaisten tavoin - heti ensimmäisenä kouluvuonnaan kohdannut muutakin uutta ja erilaista. Lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen opettelu jatkuu ilmeisesti koko kevään etänä nettiyhteyksien kautta ilman kavereita ja opettajan fyysistä läsnäoloa. Aika kovia haasteita kouluelämää vasta opettelevalle pikkupojalle.
Haleja kaikille pikkukoululaisille. Ja jaksamista heidän vanhemmilleen ja opettajille.
Kahdeksan eläköötä synttärisankarille komian kakkunsa äärellä!
VastaaPoistaNiinpä, elämänmuutosta koululaisille, vanhemmille ja meille kaikille...
Äskettäiset 10-vuotissynttärit odottavat meilläkin fyysistä ilonpitoaan ja tulemistaan, mutta se mikä ei ole takanapäin voipi olla edessäpäin. Halipulahan tässä alkaa vaivata meikäläisiä...
Juuri niin Takkutukka. Postkorana-unelmamme olkoon pikkukoululaisten toistuva rutistus ja sylissäpito :):)
Poista