Pakui Hardware: Absent Touch (Poissaoleva kosketus), 2020
Tiistaina pistäydyin Salon mökiltä Helsingissä ja alkuillasta minun teki mieli käydä jossain pääkaupunkiseudun taidemuseossa. Ateneumin Nelimarkka-näyttely kiinnosti tietty kovasti ja toisena vaihtoehtona ajattelin Helsingin taidemuseo HAMia, mutta molemmat suljetaan tiistaisin ennen kuutta. Ja tiedän, että etenkin Nelimarkan mittavalle näyttelylle tarvitsen runsaasti kiireetöntä aikaa :)
Nykytaiteen museo Kiasma tuntui olevan Helsingin museoista lähes ainoa, joka on tiistaisin auki iltakahdeksaan asti. Siksi päätin suunnata sinne, vaikka nykytaide ei olekaan ollut erityinen intohimoni. Minulla on ollut ennakkoluuloja kaikesta mikä liittyy termiin nykytaide. Olen ajatellut, että nykytaiteen piiriin kuuluvat teokset olisivat minulle turhan outoja, liian hämmentäviä ja vaikeasti ymmärrettäviä.
Päätin kuitenkin ottaa rohkean askeleen (hehheh) ja tutustua Kiasman kokoelmanäyttelyyn Nelivärinen uni, jossa esitellään 49 taiteilijan teoksia Kansallisgallerian (johon myös Kiasma kuuluu) nykytaiteen kokoelmasta. Nelivärisen unen lisäksi museossa on parhaillaan kaksi muutakin näyttelyä: ylimmässä kerroksessa voi ihastella Tallinnassa asuvan kuvanveistäjä Edith Karlsonin veistoksia ja neljännessä kerroksessa esitellään saamelaista nykytaidetta. Tällä kertaa minulle riitti yksi näyttely…
Netistä luin, että termi nykytaide yleistyi 1970-luvulla eikä sillä ei ole tarkkaa määritelmää. Useimmiten sillä tarkoitetaan oman aikamme taidetta. Esimerkiksi Kiasma kerää kokoelmiinsa sellaisten taiteilijoiden teoksia, jotka ovat aloittaneet näyttelytoimintansa 1970-luvulla tai sen jälkeen. Nykytaiteessa käsitellään usein nykymaailman ilmiöitä - ihmisenä olemista, elämän tarkoitusta sekä ihmisen ja luonnon suhdetta.
Ei enää kuulostakaan yhtään niin pahalta. Oikeastaan vaikuttaa jopa tosi kiinnostavalta :) Ja kun Kiasman laatimassa Nelivärinen uni -kokoelmanäyttelyn nettisivuilla vielä kerrotaan: ”Näyttelyn kantavana ajatuksena on innostaa lähestymään taidetta ilman pyrkimystä selittää sitä: kohtaaminen nykytaiteen kanssa voi olla merkityksellinen silloinkin kun kokemusta ei osaa pukea sanoiksi.”
Yllätin itseni ihastuessani Kiasman nykytaiteen näyttelyyn heti sen ensimmäisessä huoneessa, jossa ihmettelin pitkään Elina Merenmiehen (s.1967) kiehtovia töitä (joista lisää huomenna) sekä yhdysvaltalaisen Cindy Shermanin (s.1954) muunneltua värivalokuvaa itsestään tekonenineen. Kummankin naisen teoksissa tosi ja kuviteltu sekoittuivat osaavasti ja mielenkiintoisesti, mikä olikin koko Nelivärinen uni -näyttelyn kantava teema.
Kahteen kerrokseen levittäytyvän näyttelyn joka huoneesta löytyi teoksia, jotka kiinnostivat, kiehtoivat tai mukavalla tavalla hämmensivät minua.
Lukuisista kiinnostavista nykytaideteoksista minua kiehtoi muun muassa Mari Sunnan (s.1972) öljymaalaus Pulumies, Tanskassa vuonna 1992 syntyneen Minh Ngoc Nguyenin Hyväntekeväisyysseremonia-niminen valokuva, Suomessa asuvan eteläkorealaisen Minjee Hwang Kimin (s.1992) itsestään värikynillä piirretty omakuva Silta sekä helsinkiläisen Hermanni Saarisen (s.1979) kolme Kontraputki-nimistä puuteosta.
Itselleni on mieluisa yllätys, että nykytaiteen näyttelystä kertoessani kirjoitan, että lukuisista kiinnostavista nykytaideteoksista minua kiehtoi muun muassa... Kun mennessäni näyttelyyn vielä ajattelin, että kiinnostaakohan minua yksikään…
Eikä tässä vielä kaikki. Yksi loppupään näyttelyhuoneista oli omistettu kahdelle hienolle taiteilijalle ja ystävälle Leena Luostariselle (1949-2013) ja Marika Mäkelälle (s.1947) ja heidän suurille öljymaalauksilleen. Vahvaa, värikylläistä ja vaikuttavaa.
Ja pakko minun on vielä mainita ruotsalaisen Ingela Ihrmanin (s.1965) vaahtomuovista rakennettu, suurikokoinen veistos Suurenmoinen merileväpäivä. Ruskolevää muistuttava teos häntineen peitti lähestulkoon koko huoneen. Ensin ihmisen ja luonnon suhdetta käsittelevä teos ilahdutti, sitten hämmensi ja lopuksi suretti…
Samoin minuun vaikutti - ilahdutti, hämmensi ja suretti - postauksen ensimmäisessä kuvassa näkyvä Absent Touch -tilateos koronavuodelta 2020. Sen tekijäksi oli mainittu Pakui Hardware, joka on kahden liettualaisen taiteilijan Neringa Cerniauskaiten (s.1984) ja Ugnius Gelgudan (s.1977) muodostama kollektiivi. Teoksissaan he kuvaavat (ja kritisoivat) paljon sairaaloita sekä terveydenhuollon ja teknologian suhdetta.
Kun kierteli pienessä näyttelyhuoneessa Poissaoleva kosketus -tilateoksen keskellä, tunsin ihan ruumiissani miten minua alkoi ahdistaa: ”Hoitaako minua kukaan, kun edelleen vanhenen ja raihnastun? Vai jäänkö vain tekoälyn ja teknologian keskelle - yksin…”
Kiitos Kiasma :) Nelivärinen uni -näyttely oli kiehtova, kiinnostava ja ajatuksia herättävä. Onnistuitte tuomaan nykytaiteen teoksia myös tavallisen mummin tasolle. Luulen, että palaan syksyllä kiertämään näyttelyn vielä toistamiseen…
Cindy Sherman: Untitled #147 from the series Fairy Tales, 1985
Mari Sunna: Pulumies, 2021
Minh Ngoc Nguyen: Charitable Ceremomy (Hyväntekeväisyysseremonia), 2022
Minjee Hwang Kim: Bridge (Silta), 2023
Edessä Hermanni Saarisen kaksi puuteosta Kontraputki I ja L vuodelta 2023.
Seinällä Päivi Sirenin (s.1958) ja Shoji Katon (s.1969) maalaukset.
Edessä Marika Mäkelän Tete de Leena (Leenan pää) ja takana
Leena Luostarisen Luola ja vesiputous - molemmat vuodelta 1988.
Ingela Ihrman: A Great Seaweed Day (Suurenmoinen merileväpäivä), 2019
Seinällä Heli Rekulan (s.1963) valokuvateoksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti