Chappen taidemuseo (täällä) valmistui Tammisaaren kaupunkiin puutalojen keskelle vuonna 2023. Sen suunnitteli - arkkitehtikilpailun jälkeen - JKMM-arkkitehdit pääsuunnittelijana Asmo Jaaksi (s.1966). Kaksikerroksinen ja tummapintainen museo sopii hyvin vanhan kulttuuri- ja museokorttelin osaksi - Raaseporin museon ja Galleria Elverketin jatkeeksi - kuten totesin jo kesällä 2023, jolloin ensi kertaa vierailin museossa (täällä).
Edelleen parasta museorakennuksessa oli erikokoiset ja taitavasti sijoitellut ikkunat sekä ympäristöön sopiva tumma puuverhoilu, mikä muuten muistutti vähän Ukin Salon mökkiä :) Luonnonvalo teki näyttelysaleista eläviä ja sisällä oleville museovieraille avautui kiinnostavia näkymiä niin korttelin sisäpihalle kuin rakennusta ympäröivään vanhaan puukaupunkiin. Ja olipa ikkuna-aukkoja avattu myös huoneesta toiseen…
Tylsintä rakennuksessa oli alimpaan kerrokseen johtavat aneemiset portaat ja yhdyskäytävä, joka sitoi Chappen viereiseen Raaseporin museoon. Sinänsä käytävä oli toimiva ja tarpeellinen, mutta mielestäni tylsästi toteutettu.
Kun museokorttia näyttäessäni kehuin ulkoa pieneltä vaikuttavan rakennuksen valoisuutta ja avaruutta, niin lipunmyyjä kertoi, että rakennuksen tavoite oli ollutkin olla taideteos jo itsessään. Ja sitä se (lähes) olikin :)
Näkymä ensimmäisen kerroksen näyttelysalista vieressä olevalle Elverketin gallerialle.
Ensimmäisen kerroksen näyttelysalista aukeaa iso ikkuna myös
puolikerrosta ylempänä olevaan eteisaulaan.
Salmiakinmuotoinen Chappe (1) asettuu vanhan museopihan yhteen nurkkaan.





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti