Escena erotica (Eroottinen näky), 1968
Mijaksen kylän keskustassa on runsaat kymmenen vuotta toiminut nykytaiteen museo CAC Mijas, jonka kokoelmiin kuuluu noin 400 teosta - lähinnä espanjalaisten nykytaiteilijoiden tuotoksia. Näistä runsas neljännes on Malagassa syntyneen Pablo Picasson (1881-1973) grafiikkaa ja keramiikkaa.
Pienessä museossa on kaksi kerrosta. Ensimmäisessä kerroksessa on Picasson teosten pysyvä näyttely, jossa tällä kertaa oli esillä kymmenkunta taiteilijan litografiaa ja kaiverrusta sekä ehkä noin 30 keramiikkateosta, lähinnä erilaisia lautasia ja seinälaattoja. Toisessa kerroksessa oli joitakin Salvador Dalin teoksia ja vaihtuvana näyttelynä tanskalaisen Kurt Ardin maalauksia, joista lisää huomenna…
Astuessani sisään museoon huomasin heti näyttelyn ainoan kookkaamman ja värikkäämmän teoksen, joka esitti Picasson toista ja viimeistä vaimoa Jacqueline Roqueta (1926-1986). Picasso tutustui Jacquilineen 1950-luvun alussa, he menivät naimisiin vuonna 1961 ja elivät yhdessä pari kymmentä vuotta - Picasson kuolemaan asti.
Viimeisestä vaimostaan Picasso maalasi eniten muotokuvia kuin kenestäkään muusta ihmisestä. Pelkästään vuonna 1963 - jolloin Picasso oli 82- ja Jacqueline 37-vuotias - taiteilijan kerrotaan maalanneen hänestä 160 muotokuvaa. Yksi näistä lukuisista muotokuvista - tosin aika vaatimaton - oli esillä Mijaksen museossa: vesivärein tehty kuva 31-vuotiaasta, ärtyneen näköisestä Jacquelinesta.
Keramiikkatöistä tykkäsin etenkin muutamalla viivalla käsittelemättömälle punasavilaatalle tehdyistä tanssijoista sekä valkosavilautasesta, jolle picassomaiseen tyyliin oli maalattu neljä lomittaista kasvoprofiilia.
Käymisen arvoinen, ikkunaton pikkumuseo, jossa taideteoksia sai katsella ja valokuvata sananmukaisesti omassa rauhassa. Runsaan puolen tunnin vierailuni aikana museossa ei lisäkseni käynyt ainuttakaan toista ihmistä :)
Jacqueline, 1957
Cuadrado con bailarines A (Tanssijoita neliössä A), 1971
Quatre profils enlaces (Neljä profiilia yhdessä), 1949
Pieni nykytaiteen museo CAC Mijas (Centro de Arte Contemporaneo) Calle Malaga -kadulla.





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti