Espanjalaisen kuvataiteilijan Jorge Randon (s.1941) teoksia on pysyvästi esillä hänen nimeään kantavassa museossa Museum Jorge Rando Malagassa (täällä). En ollut aiemmin kuullut taiteilijasta, mutta netistä selvisi, että hän on Euroopassa, Amerikassa ja Kiinassa tunnettu, arvostettu ja palkittu taidemaalari ja kuvanveistäjä.
Erityisesti Rando on tunnettu ekspressionistista teoksistaan, ja Malagan museo onkin Espanjan ainoa ekspressionistinen museo. Minun piti netistä varmistaa, mitä ekspressionismi tarkasti ottaen on. Lyhyesti Wikipedian mukaan ”Ekspressionismi on 1900-luvun alussa noussut taiteen tekemisen tapa, johon kuuluvat taiteilijan sisäisen tunteen ilmaiseminen sekä voimakkaat värit ja aiheet.”
Mikkelin taidemuseon lähinnä nuorille tarkoitetuilla verkko-oppimismateriaalin sivuilta löysin vähän pidemmän kuvauksen (täällä). Kuvauksen, jonka minäkin jotenkin ymmärsin, toisin kuin monet muut netistä löytyvät (liian taidehistorialliset) selitykset: ”Ekspressionistit kuvaavat esittäviä, olemassa olevia aiheita, mutta liioitellen, voimakkailla sivellinvedoilla ja vahvoilla väreillä. Aiheet ovat usein raakoja, eriskummallisia, irvokkaita ja synkkiä. Ilmaisu on usein groteskia, pessimismin leimaamaa ja jopa väkivaltaista.”
Museossa esillä olleet Jorge Randon maalaukset edustivat selvästi ekspressionismia. Vahvoja värejä ja synkkiä aiheita - köyhyyttä, kuolemaa, syrjäytyneisyyttä, nälkää. Ja ilmaisu oli usein irvokasta ja/tai pessimististä. Tosin näyttelyssä oli myös teoksia, joissa kuvattiin valoisampia aiheita, kuten äitiyttä ja perhosia, mutta silloinkin yhdistettynä suruun, huoleen ja tuhoon.
Jäin kaipaamaan yksittäisten teosten nimiä. Teokset oli jaettu huoneisiin eri teemojen - kuten äitiys, prostituutio, sotilaat, perhoset, Afrikka - mukaisesti, mutta erillisiä nimilappuja ei ollut missään. Museon verkkosivuilta löytyi yksittäisten teosten numeroita ja valmistusvuosia, mutta vanhanaikaisena minä tykkään taiteilijan teoksilleen antamista nimistä (täällä).
Teosten aiheiden synkkyydestä ja nimien puuttumisesta huolimatta tykkäsin niistä. Ja koko museosta, kuten jo edellisessä postauksessa kerroin (täällä).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti