sunnuntai 3. joulukuuta 2023

Alle satasella


Fuengirolan keskustassa kävellessä törmäsin omanlaiseeni vaatekauppaan :) Mukavan naisen pitämä Felicity, jossa myytiin rentoja puuvillaisia naistenvaatteita kohtuuhintaan. Samanlaisia, joita ennen koronaa pysähdyin usein hiplaamaan Etelä-Ranskan ja Italian vaatetoreilla - ja usein jonkun ostinkin.

Kävellessäni Ukin kanssa kaupan ohi ensin vain pistäydyin sisällä, mutta seuraavana päivänä palasin yksinäni ja tutkin kaupan tarjontaa pitkään ja rauhassa. Myyjä tuntui olevan tottunut hiljaisiin ja harkitseviin suomalaismummoihin :) Sovittelin vaatteita hissukseen ja lopulta päädyin ostamaan rennon kesäisen asukokonaisuuden - kaikki puuvillaa.

Ihanan ohut valkoinen, pitkähihainen t-paita sudenkorennon kuvalla 15 euroa,  paksummasta puuvillasta valmistettu sininen huppujakku 35 euroa, beigen väriset rennot ryppyhousut 30 euroa sekä ohut beigen värinen, valkopilkkuinen huivi 15 euroa. Koko setti maksoi yhteensä 98,60 euroa (edelliset hinnat olin hieman pyöristänyt). 

Sinistä olen aiemmin vaatteissa käyttänyt aika vähän, vaikka se sopineekin minulle. Nyt väri tuntui sopivalta ja korosti kivasti siniharmaita metallireunaisia silmälasejani…

7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta. Asu tosin jää odottamaan ensi kevään matkoja ja Suomen kesää, kuten ajattelinkin. Täällä kuljen tiukasti toppatakissa ja villahuivissa, vaikka ulkokahviloissa istummekin . Tai ehkä juuri siksi, jotta kylmä ei yllättäisi paikalla ollessa :)

      Osa suomalaisistahan kulkee täällä koko talven sortseissa ja t-paidoissa, mutta minä muistutan pukeutumisessa enempi paikallisia - tummaa ja tuhtia :) Terv InnaVaara

      Poista
    2. Niin minäkin tekisin, olen hyvin kylmälle altis. Lokakuu on vielä hyvin lämmin Aurinkorannikolla, meressä suloisen lämmintä uiskennella ja villatakkia ei tarvita, mutta marraskuussa sää muuttuu. Noo, meillä oli tänään - 17...

      Poista
  2. Onkin etelässä niin hupaisan näköistä, kun paikalliset kulkevat toppatakeissa ja turistit vähäpukeisina hytisevät, mutta periksi ei anneta. Aurinko paistaa, nyt on kesä eli n. 13 astetta ja sen mukaisesti pukeudutaan. :) MK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väliin näin, mutta täälläkin asuu niin paljon ympärivuotisia turisteja, että useimmat ovat oppineet maan tavoille. Ja etenkin viime päivinä kun täälläkin on ollut kylmä tuuli ja mittarissa vain kymmenisen astetta. Hyvä on kuitenkin kävellä, kun ei lunta eikä liukasta - eli kelpaa tepastella. Terv InnaAnni

      Poista
  3. Tyylilyyli! Terkuin BB

    VastaaPoista