perjantai 2. kesäkuuta 2023

Kukkaloistoa kotona


Palasin Pärnun reissulta (täällä) kotiin tyytyväisenä näkemääni ja kokemaani. Koronan jälkeen matkustelu ulkomailla on ollut vähäistä, joten lyhyt reissu naapurimaassa tuntui suuremmalta kokemukselta kuin se ehkä olikaan. Tai ehkä reissuja ei voi vertailla - joskus retki Hesan rannoille voi olla rikkaampi kuin lentomatka Välimerelle :) 

Ikääntyessä olen entistä enemmän alkanut nauttia elämän pienistä jutuista ja oppinut olemaan, kokemaan ja elämään kulloisessakin hetkessä ja tilanteessa. Kiitos siitä, sillä tämä elämäntapa on tuonut elämääni lisää rauhaa ja onnellisuutta. Pärnukin tuntui lähes samalta kuin keski-iän Amerikan reissut :)

Kotiin on aina ihana palata - matkalta kuin matkalta :) Varsinkin kun pari viikkoa sitten istuttamani parvekekukat hehkuivat komeina ja runsaskukkaisina. Ostin aurinkoisella parvekkeella upeasti kukkivat, isokukkaiset riippupelarkuut Roihuvuoren Puutarhanikkarit -nimisestä puutarhaliikkeestä Itä-Helsingistä, kuten myös viime vuonna (täällä). 

Tänä vuonna valitsin vaaleanpunaisia pelarkuita. Ostaessa emmin värin kanssa, mutta nyt olen siihen tosi tyytyväinen. Varsinkin kun istutin pelarkuiden kaveriksi iki-ihania silkkitassuja - nekin vaaleanpunaisina. 

Ihastun kotiini joka päivä uudelleen. Ja kesällä kukkiva parveke on piste iin päälle :) 

2 kommenttia:

  1. Terveisiä Vartiosaaresta, on lempisaareni. Kaunis, vehreä vaihteleva luonto, mukavakulkuinen luontopolku, hienot näköalat Vartiovuorelta. Koli tulee mieleen. Aurinkosähkölautalla pääsee yli Reposalmen kapean väylän. Ehkä tunnetuin paikan.
    Kauniin väriset kukat :), samaa puutarhakauppaa olen myös suosinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, en ole kuullutkaan aurinkosähkölautasta. Pitääpä mennä katsastamaan. On myös aikaa viimeisestä käynnistä Vartiosaaressa. Mukavia alkukesän retkiä Sinulle ja kiitti vinkistä, InnaVaara

      Poista