torstai 15. kesäkuuta 2023

Kahvia ja kukkia


Matkalla Helsingistä Tyttärien tilalle Merimaskuun poikkean välillä Paraisilla. Joko aivan huvikseen mm. upeaa Paraisten kivikirkkoa katsomassa (täällä) taikka hakemassa Jordkällaren-nimisestä juustokaupasta herkkujuustoa (täällä) tai paikalliselta Bornemannsin mehustamolta tuoremehua. 

Ajaessani viime viikonlopulla Merimaskuun hain matkalla Bornemannsin omenamehua tarjottavaksi Tyttärien majoitustilan aamiaispöydässä. Ja pysähdyin samalla kahvilla Paraisten keskustassa. Tällä kertaa päätin tutustua kävelykadulla olevaan Hallonblad-nimiseen kahvilaan. Tykkäsin. Iltapäivällä ei ollut enää saatavilla ruissämpylöitä, joten päädyin fata-pinaattipiirakkaan - hyvä valinta :)  Ulkoterassilla aurinkovarjojen alla oli mukava seurata kävelykadun vilskettä. 

Kahvin jälkeen poikkesin vieressä olevaan houkuttelevaan kukkakauppaan - kauniita kukkakimppuja mielenkiintoisessa ympäristössä. Ihana ja iloinen myyjä kertoi, että kauppa oli remontoitu vanhaan kivirakennukseen, joka sata vuotta sitten oli toiminut mm. teurastamona. Ihana kauppa vain katseltavaksi, mutta mukaani lähti pari kukkakimppua tuliaisiksi tyttärille.

Pikkuhiljaa tutustun myös Paraisiin :) Kahden tyttäreni muutettua pari vuotta sitten Naantalin Merimaskuun, olen alkanut pala palalta tutustua kauniiseen ja kiinnostavaan Varsinais-Suomeen - nähtävyys, kahvila, luontopolku ja paikkakunta kerrallaan :)

Feta-pinaattipiirakka oli herkkua 

Kukkakauppa Liatris


Komeita pionipuskia Paraisten kadulla

1 kommentti:

  1. Kiva kirjoitus! Ja kiva kun viihdyit täällä Paraisilla! Tervetuloa uudelleenkin 😍 ! Tai Välkommen på nytt, kuten täällä päin myös pruukataan sanoa - kummin päin vaan 😊 !

    VastaaPoista