torstai 18. toukokuuta 2023

Pyhän Yrjön Bakery

Lounassalaatissa oli ylen määrin tuoreita katkarapuja

Lontoontyttö tuli käymään Merimaskusta Hesassa. Hän illasti ja yöpyi ystävänsä luona, mutta tapasi äitinsä eli minut seuraavan päivän lounaalla ennen kiiruhtamista junalle ja illaksi Kupittaan kautta takaisin Suomi-kotiin Merimaskuun, missä odottaa kanat, ankat ja lampaat ja oma uusittu Tönö (täällä). 

Tapasimme keskustassa, josta lähdimme yhdessä kävelemään kohti Punavuorta. Juttua riitti paljon, joten päätimme heti istuutua syömää, sillä ainakin minä tykkään enempi jutella kasvotusten kuin rintarinnan. Päätöksen jälkeen ensimmäinen tiellemme osunut kahvila/ravintola oli St. George’s Bakery vastapäätä Vanhaa kirkkoa, joten päätimme jäädä sinne lounaalle.

Valittavana oli kadun vierustalla oleva, aurinkoinen ja varjoton terassi tai katutason alapuolella oleva, pimeähkö pieni ruokasali. Valitsin jälkimmäisen, mikä osoittautui rauhalliseksi ja levolliseksi lounaspaikaksi. 

Minä tilasin lounaslistalta katkarapusalaatin ja Lontoontyttö otti päivän pastan. Molemmat olivat ihan ok. Salaatin katkaravut olivat tuoreita ja niitä oli tosi paljon - piilossa salaatinlehtien alla, mistä huomasi että olimme luksushotellin leipomokahvilassa :) Tosin ehdottomasti parasta lounaassa oli Bakeryn rapeakuorinen ja pehmeä leipä. Se oli jopa niin hyvää, että käärin toisen tarjotun viipaleen servettiin ja laitoin kassiini, mitä en yleensä koskaan tee. Lontoontyttöä kauhistutti, mutta uskon että palanen olisi muuten mennyt roskiin.

St. George’s Bakery on mukava ja leppoisa kahvittelu- tai lounaspaikka, jossa myymässä häärää mukavia nuoria naisia. Ehkä joskus vielä kokeilen ulkoterassiakin…

Oman leipomon leipää ja pehmeää voita 

Valkosuklaa-kirsikkacookie kahvin seuraksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti